- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 4. Kaivo-Kulttuurikieli /
1207-1208

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Kolmijalka ...

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

1207

Kolmikymmenvuotinen sota

1208

ruhtinaalta. II. Tanskan sota 1625-29. Keisari
alkoi saamiensa voittojen jälkeen palauttaa
katolisuutta Länsi- ja Pohjois-Saksassa; mutta
silloin Pohjois-Saksan ruhtinaat ja protestanttiset
ulkovallat, jotka pelkäsivät keisarin kasvanutta
valtaa, liittoutuivat palauttaakseen Fredrik Y:n
Pfaltziin; Tanskan kuningas Kristian IV tuli
johtajaksi. Samaan aikaan keisari hankki
itselleen Wallensteinin (ks. t.) avulla oman
sotajoukon voidakseen toimia liigasta riippumatta.
Wallenstein voitti Ernst von Mansfeldin, joka
jälleen oli hankkinut itselleen sotajoukon
Des-s a u’n luona (huhtik. 25 p. 1626) ja Tilly sai
voiton Kristian IV:stä Lutter am
Baren-bergen luona (elok. 27 p. 1626), jonka
jälkeen Wallenstein valtasi vielä Juutin-niemimaan.
Kristian IV teki rauhan Lyypekissä (1629),
saaden maansa takaisin, kun lupasi olla enää
Saksan asioihin sekaantumatta. Keisari julkaisi
nyt (1629) restitutsioni-ediktin
(palaut-tamissäännön), jonka mukaan kaikki Passaun
sovinnon jälkeen (1552) protestanteille joutuneet
hiippakunnat, luostarit ynnä muut kirkolliset
tilukset otettiin takaisin katolisen kirkon haltuun;
Wallenstein taas aikoi hankkia Itämeren
herruuden keisarille; mutta tämä hanke raukesi, kun
hän ei saanut Stralsundia valloitetuksi. Kun
keisarin valta näytti kasvavan liian mahtavaksi,
niin katolisetkin ruhtinaat vaativat
Wallensteinin erottamista, syyttäen häntä siitä, että hän
antoi sotamiestensä ryöstää ja hävittää Saksan
maita. Ferdinand antoikin hänelle eron 1630,
jolloin hän vetäytyi tiloilleen Böömiin.

III. Ruotsin sota 1630-35. Kustaa II Aadolf
oli jo aikaisemmin luvannut apua Saksan
protestanteille, mutta vasta Puolan kanssa välirauhan
tehtyään (1629) hän pääsi lähtemään Saksaan,
jonne hän tuli heinäk. 4 p. 1630. laskien maalle
Pommerin rannalle. Hänellä oli mukanaan 13,000
miestä ruotsalaisia ja suomalaisia, mutta pian
hänen joukkonsa kasvoi 40,000-miehiseksi. Saksan
protestanttiset ruhtinaat liittyivät vitkastellen
häneen, ja Brandenburg ja Saksi pysyivät hänestä
kokonaan erillään. Sen sijaan Ranska teki
tammik. 23 p. liiton Ruotsin kanssa sitoutuen
antamaan raha-apua. Kustaa Aadolf valloitti
Pommerin ja Mecklenburgin, mutta ei päässyt
auttamaan Tillvn piirittämää Magdeburgia, jonka
tämä valloitti, ryösti ja hävitti (toukok. 20 p.
1631i. Kun Tilly nyt hyökkäsi Saksin
vaaliruhtinaan Yrjö Wilhelmin maahan, kutsui tämä
Kustaa Aadolfin avukseen; Saksin joukot
liittyivät hänen joukkoihinsa ja Breitenfeldin luona
(syysk. 17 p. 1631) hän perinpohjin voitti Tillyn
armeian. Saksin joukot menivät Böömiin, mutta
Kustaa Aadolf kulki joukkoineen Thiiringin ja
Frankin kautta Reinin seuduille, jossa hän oli
talven; meni keväällä 1632 Baieriin ja voitti
Lech-joella (huhtik. 15 p. 1632) Tillyn, joka
saamastaan haavasta kuoli. Kun keisarin
perintö-maat nyt olivat vaarassa, pyysi hän avukseen
Wallensteinin, joka pian sai uuden sotajoukon
hankituksi, karkoitti saksilaiset Böömistä ja
meni sitten Kustaa Aadolfia vastaan, joka oli
Niirnbergin seuduilla. Kaksi kuukautta
molemmat sotapäälliköt olivat siellä toistensa
läheisyydessä varustetuissa leireissä, kunnes Kustaa
Aadolf vihdoin syysk. 3 p. hyökkäsi
Wallensteinin leiriä vastaan saamatta sitä kuitenkaan

valtaansa. Wallenstein lähti nyt Saksiin, ja
Kustaa Aadolf, joka ensin oli lähtenyt eteläänpäin,
seurasi häntä; Liitzenin luona syntyi taistelu
marrask. 16 p. (vanhaa lukua 6 p.) 1632, jossa
Kustaa Aadolf kaatui, mutta ruotsalaiset saivat
voiton. Bernhard Weimarin herttua tuli nyt
armeian ylipäälliköksi ja valtiokansleri Aksel
Oxenstjerna johti politiikkaa, saaden aikaan
Länsi-Saksan protestanttisten säätyjen kanssa
Heilbronnin liiton (huhtik. 23 p. 1633):
Brandenburg ja Saksi eivät yhtyneet siihen. Wallenstein
taas oli valloittanut Sleesian, mutta oli sitten
Böömissä toimetonna, kunnes hänet murhattiin
Egerissä (1634), jonka jälkeen keisarin
joukkojen ylipäällikkyys annettiin arkkiherttua
Ferdinandille, jonka apuna oli Gallas ja Piccolomini.
He voittivat Weimarin herttuan ja Kustaa
Hornin Nördlingenin luona (syysk. 5 ja 6 p. 1634),
jonka jälkeen Saksin vaaliruhtinas teki rauhan
keisarin kanssa Praagissa (1635), ja useat
muutkin protestanttiset ruhtinaat luopuivat
Ruotsista ; ainoastaan Baden, Hessen-Kassel ja
Wurtemberg pysyivät liitossa.

IV. Ruotsin-Ranskan sota 1635-48. Kun
keisarin valta näytti jälleen tulevan liian
suureksi, ryhtyi Ranskan ministeri Richelieu
sotaan, jonka johdosta se sai yhä enemmän
valtiollisen luonteen. Pohjois:Saksassa ja Saksissa
ruotsalaiset taistelivat keisarin joukkoja
vastaan: Juhana Banér sai voiton Wittstockin luona
(lokak. 4 p. 1636), ja hänen seuraajansa (v:sta
1641) Lennart Torstenson valloitti Sleesian, sai
voiton Breitenfeldin luona (marrask. 2 p. 1642).
tunkeutui uudelleen Sleesiaan ja Määriin ja
uhkasi Wieniä: mutta silloin hänen täytyi mennä
taistelemaan Tanskaa vastaan, joka oli julistanut
sodan; voitti taas (maalisk. 6 p. 1645) keisarin
joukon Jankaun luona Böömissä ja uhkasi jälleen
Wieniä yhdessä Siebenbiirgenin ruhtinaan Räköczyn
kanssa; mutta kun tämä luopui hänestä eikä
hänellä itsellään ollut tarpeeksi väkeä ja ruokavaroja,
täytyi hänen vetäytyä takaisin. Torstenson jätti
kivulloisuuden vuoksi ylipäällikkyyden, johon
tuli Kaarle Kustaa Wrangel. Sillä välin
Weimarin herttua, joka Nördlingenin taistelun jälkeen
oli mennyt Ranskan palvelukseen, oli taistellut
ylisen Reinin varrella ja valloittanut m. m.
Brei-saehin, ja kun hän kuoli (1639) otti Ranska
hänen armeiansa palvelukseensa. Ranskalaisen
sotapäällikön Guébriant’in johdossa se sitten
taisteli vaihtelevalla onuella keisarin joukkoja
vastaan, jotka voitettiin Kempenin luona (1642),
mutta Guébriant’in kuoltua (1643) seurasi tappio
Tuttlingenin luona (1643). Ranskalaiset
tunkeutuivat kuitenkin Condén ja Turennen johdolla
Reinin yli, voittivat baierilaiset Allersheimin luona
(elok. 3 p. 1645) ja pakottivat yhdessä Wrangelin
kanssa Baierin vaaliruhtinaan Uimin välirauhaan
(1647); mutta kun hän pian rikkoi lupauksensa,
hyökkäsivät Turenne ja Wrangel hänen maahansa:
ruotsalainen kenraali Königsmark hyökkäsi
samaan aikaan Böömiin ja valloitti osan Praagia.
Silloin tuli tieto, että rauha oli tehty Westfalenin
kaupungeissa Miinsterissä ja Osnabrückessä, joissa
siitä jo useita vuosia oli keskusteltu (ks. W e s
t-falenin rauha).

Kolmikymmenvuotisessa sodassa käytettiin
etupäässä palkkasotureita, joiden ylläpito saatiin
ryöstetystä sotasaaliista ja sotaveroista; ainoas-

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Mon Jul 4 09:15:36 2016 (aronsson) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/4/0640.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free