- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 4. Kaivo-Kulttuurikieli /
1495-1496

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Kreikan kieli ja kirjallisuus

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

14!»9

Kreikan kieli

ja kirjallisuus

lfiOO

palveluksen vakava puoli, syvii, valtava
haltioituminen. Tragediain näytteleminen otettiin 534
Ateenan valtion uskonnollisten menojen joukkoon
kilpailun muodossa: kunkin kilpailijan oli
anotettava näyttämölle 4 näytelmää, joista yksi
tavallisesti oli n. s. satyyrinäytelmä (ensimäinen
voittaja: Thespis). Khoiriloksen, Pratinaan ja
Phrynikhoksen tragedioissa (6:nnen ia 5:nnen
vuosis. vaihteessa) musikaalis-lyyrillinen puoli
oli vielä etusijalla. Lisäämällä näyttelijäin
lukumäärän yhdestä kahdeksi Aiskhylos (n. 525-455)
saattoi asettaa toimintaa kannattavan
vuoropuhelun ensi sijalle ja siten kehittää tragedian
draamaksi sanan varsinaisessa merkityksessä.
Sophokles (496-406) lisäsi 3:nnen näyttelijän;
hänen ja varsinkin Euripideen (n. 484-406)
tragedioissa koori yhä supistui niin laajuuden kuin
tärkeyden puolesta: 5:nnen vuosis. lopussa se
kutistui pelkäksi välimusiikintapaiseksi.
Aiskhylos, persialaissotien ajan suuri runoilija,
edustaa tragedian nuorekasta nousua, Perikleen
aikakauden mestari Sophokles sen hienointa
taiteellista kehitystä: Euripides laajensi sen ainepiiriä
ja rikastutti sen uusilla tunnearvoilla; samalla
luinen tragediansa henkilöt ovat lähempänä
arkitodellisuutta; tuntuupa hän välistä
muinaissan-karien hahmoissa kuvaavan oman revinnäisen
aikansa ihmisiä. Euripideen jälkeen tragedia
kangistui kaavamaiseksi muodoksi, jolta puuttui
elämänlämpö ja elinvoima. — Komedia sai
alkunsa niistä osaksi rivoista pilnlauluista ja
kujeista, joilla Dionysosta palveltiin
hedelmällisyyden jumalana. Sen ituja tavataan ori osista
kreik. maailmaa, m. m. doorilaisesta Megarasta.
Taiteelliseen muotoon doorilainen komedia
kehittyi Sisiliassa (Epikharmos, 5:nnen vuosis.
alussa). Korkeimman kehityksen saavutti
kuitenkin attikalainen komedia, joka 487 otettiin
Ateenan valtion huostaan vuotuisten
juhlakilpailujen muodossa (ensimäinen voittaja:
Khioni-des). Attikalaisen komedian elämä jakaantuu
3 jaksoon: vanhaan (n. 400:aan), keskimäiseen
(n. 400-320) ja uuteen (n. 320-). — Vanha
attikalainen komedia oli mitä vallattominta leikkiä,
eikä mikään säästynyt sen julkealta pilalta:
varsinkin se hyökkäsi kiivaasti ajan
merkkihenkilöiden ja heidän edustamiensa valtiollisten,
kirjallisten y. m. pyyteiden kimppuun. Sen rakenne
on ilmeisesti pitkän kehityksen tulos;
pääainekset ovat: vilkas ja luonteva vuoropuhelu, jonka
huippukohtana on eri aatekantain edustajain
säännöllisesti rakennettu kiivas sanaottelu (agön),
ja koorilaulu, leikillinen tai korkealentoinen.
Köörin esiintymisen ydinkohtana on symmetrisesti
jäsennelty n. s. parabasis, jossa koori. luopuen
draamallisesta illusionista, suoraan yleisölle tuo
esille runoilijan ajatuksia. Komedian loppuosana
on tavallisesti sarja hajanaisia kohtauksia, joissa
kuvataan saavutetun ratkaisun hullunkurisia
seurauksia ja jotka enimmäkseen päättyvät hurjaan
mässäykseen tai rivoon balettiin. Aiheiltaan
vanha komedia saattoi olla satukomedia
(fantastiset, hullunkuriset utopiat), kirjallisuus-ja
taru-parodia tai suoraan valtiollisia ja
yhteiskunnallisia oloja pilkkaava (esim. sofisteja sättivä).
Etevimmät kirjailijat: Kratinos, Krates,
Phere-krates, Eupolis, Platon ja ennen kaikkia
Aristophanes. — Ateenan valtiollisen mahtavuuden
sorruttua komedian luonne muuttui. Koorin sijalle

tuli irrallinen välimusiikki ja tanssi.
Valtiollinen ja persoonallinen iva menetti jalansijan.
Satu- ja kirjallisuusaiheisiin tuli lisäksi
arkielämän tyyppien kuvaaminen. Tähän n. s.
keski-m ä i s e e n komediaan voidaan lukea jo
Aristo-piianeen viimeiset kappaleet. Sen päämestareja
olivat Antiphanes ja Aleksis. — Uudessa
attikalaisessa komediassa kuvataan ateenalaisten
yksityiselämää, sellaisena jommoiseksi se
muodostui vapauden sorruttua ja valtiollisten
harrastusten lamauduttua. Tavallisimpia aiheita ovat
veltostuneen nuorison lemmenseikkailut, joidenka
tuloksena useimmiten on. että tvttökauppiaan
hallussa oleva kaunotar havaitaankin vapaan
kausalaisperheen tyttäreksi, niin että avioliitto
käy mahdolliseksi. Yksitoikkoisten aiheiden
käsittelyssä ilmenee älykkäästi harkitsevaa taidetta,
luonnetyyppien kuvauksessa tarkkaa
havaitsemista ja hienoa sielunelämän ymmärtämystä.
Sävyltään uusi attikalainen komedia on hillittyä,
ja siitä huokuu suvaitsevainen, humaaninen,
jonkun verran väsähtänyt ja ytimetön elämänviisaus.
Pääedustajat: Menandros, Philemon, Diphilos^
Uusi attikalainen komedia on roomalaisten
mu-kailijain välityksellä vaikuttanut ylen
tehokkaasti uuden ajan näytelmän kehitykseen. —
Paitsi komediaa viljeltiin Sisiliassa m i m o s t a,
suorasanaista realistista, psykologisesti tarkkaa
pikkukuvausta arkielämästä (Sophron.
Ksenar-khos, 5:nnellä vuosis.).

Seuraavan aikakauden varhaisena enteenä on
mainittava kolophonilaisen Antimakhoksen
oppi-peräinen runoilu (sankarieepos, kertova
lemmen-elegia; 5:nnen vuosis. lopulla).

Suorasanaisenkin kirjallisuuden
viljeleminen alkoi Vähän-Aasian joonialaisten
keskuudessa; sen edelläkävijöinä olivat toiselta
puolen kaikenlaiset viralliset merkinnöt, toiselta
puolen suupuheen varassa leviävät kertomukset
(novellit ja sadut [ks. Aisopos]). Ioonialainen
luonnonfilosofia oli ensimäinen
kirjallisuuden laji. jossa proosa syrjäytti runomuodon
(ei tosin täydellisesti, vrt. Ksenophanes)..
Niinpä miletolaiset Anaksimandros ja
Anaksi-menes (6:nuella vuosis.) kirjoittivat teoksensa
suorasanaisesti: samoin rohkealentoinen
epheso-lainen Herakleitos (5 :nnen vuosis. alussa),
klazo-menalainen Anaksagoras ja atomiopin perustajat,
miletolainen (?) Leukippos ja abderalainen
Demokritos (5:nnen vuosis. jälkipuoliskolla).
Italian ja Sisilian kreik. filosofit taas esittivät.
Ksenophaneen esimerkkiä noudattaen,
ajatuksensa runomuodossa; niin elealainen Parmenides
ja akragantilainen Empedokles (Pythagoras esitti
oppinsa vain suullisesti). — Luonnonfilosofian
rinnalla kehittyi ioonialaisten keskuudessa
myöskin huomattava lääketieteellinen
kirjallisuus (pääedustaja: Hippokrates, 5:nnellä
vuosis.). — Ioonialainen historiankirjoitus
oli alussa joko paikallis-ajantietoa tai
laajan-puoleista maiden ja kansojen kuvausta; taru- ja
novelliaineksilla oli siinä sen
kehittyneimmällä-kin asteella laaja sija. Edustajia (niiden
joukossa useat, jotka eivät olleet syntyperältään
ioonialaisia vaikka kyllä käyttivät ioonian
murretta): miletolainen Hekataios, argolainen
Aku-silaos. lyydialainen Ksanthos, ateenalainen
Phe-rekjdes. lesbolainen Hellauikos ja
halikarnasso-lainen Herodotos, „historian isä" (5:nnen vuo-

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Mon Jul 4 09:15:36 2016 (aronsson) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/4/0790.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free