Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Kreikka
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
1523
Kreikka
1524
kärsiä diadokkien välisistä sodista. Ateena
joutui 31S e. Kr. Autipatrokseu pojalle Kassandrok
selle, joka asetti sen liallitusniielieksi Demetrios
Phalereuksen (317-307 e. Kr.), ja 311 e. Kr.
Kassandros tunnustettiin Makedonian ja Kreikan
hallitsijaksi. Useiden vaiheiden jälkeen
Demetrios Poliorketes vihdoin pääsi Makedonian ja
melkein koko Kreikan valtiaaksi (294 e. Kr.) ja
jätti viimemainitun maan perintönä pojalleen
Antigonos Gonataalle, jonka aikana keltit tekivät
hyökkäyksen Kreikkaan (278 e. Kr.). Sittemmin
Antigonos tunnustettiin myös Makedonian
hallitsijaksi (276 e. Kr.). Kreikka pysyi siitä lähtien
yhdistettynä Makedoniaan.
Kreikkalaisten kansalliset harrastukset
keskittyivät näinä aikoina n. s. aitolialaisten ja Akhaian
liittoihin (ks. Ai tolia ja A k h a i a 1 a i s e t).
Näistä jälkimäinen Aratoksen johdolla (n. v:sta
250 e. Kr. saavutti suuren merkityksen, mutta
tämä riitaantui sekä aitolialaisten että Spartan
kanssa, joka Kleomenes III:n vaikutuksesta
valtiollisesta voipumuksestaan kohonneena vaati
itselleen Pelopounesoksen ylivaltaa ja taisteli
voitokkaasti Akhaian liittoa vastaan. Hädissään
kutsui Aratos avukseen Makedonian Antigonos
Dosonin. Kleomenes piti Egyptin avulla aluksi
puoliaan, mutta Sellasian luona (221 e. Kr.)
An-tigonoksen ja akhaialaisliiton päällikön
Philopoi-menin johtama ylivoimainen sotajoukko hänet
voitti. — Makedonian Philippos V-.n (III:n)
jouduttua sotaan roomalaisten kanssa (200 e. Kr.)
asettuivat spartalaiset ja aitolialaiset, myöhemmin
myös Akhaian liitto jälkimäisten puolelle.
Flami-ninuksen Kynoskephalai taistelussa (197 e. Kr.)
saavuttaman voiton jälkeen roomalaiset
julistivat enimmät Kreikan valtioista itsenäisiksi.
Mutta kun aitolialaiset olivat auttaneet Syyrian
kuningasta Antiokhos III:ta roomalaisia vastaan,
kukistivat nämä heidät täydellisesti (189 e. Kr.).
Voimakkaampi oli Akhaian liitto. Se käsitti koko
Peloponnesoksen ynnä muutamia paikkoja sen
ulkopuolellakin. Mutta yksityisten valtioitten
tyytymättömyys akhaialaisten johtoon antoi
roomalaisille ainaista aihetta sekaantua Kreikan
asioihin. Voitettuaan Perseuksen Pydnan
taistelussa (168 e. Kr.) ja siten tehtyään Makedonian
merkityksestä lopun roomalaiset kohtelivat
ankarasti kaikkia hänen puoltaan pitäneitä
kreikkalaisia; ja vaikka Akhaian liitto oli esiintynyt
erittäin varovasti, lähetettiin lähes tuhat sen
ete-vimpiä miehiä panttivankeina Italiaan (167 e. Kr.).
Uudet selkkaukset sen ja Spartan välillä
aiheuttivat Rooman senaatin vaatimuksen, että liiton
oli luovuttava sekä "Spartasta että useista
muistakin valtioista. Tästä vimmastuneena
akhaia-laiset aloittivat sodan Spartaa ja roomalaisia
vastaan, mutta Metellus voitti heidät perinpohjin
Skarpheian luona Lokriissa, ja Mummius musersi
heidät Isthmoksen (Leukopetran) taistelussa (146
e. Kr.). Vastarintaa yrittämättä antautuivat
liiton kaupungit, m. m. Korintti, joka hävitettiin
maan tasalle, ja Akhaian liitto linjoitettiin.
Kreikka menetti valtiollisen itsenäisyytensä ja
näkyy yhdistetyn vastaperustettuun Makedonian
maakuntaan; sen yhteiskunnat, joista varsinkin
Ateena ja Sparta nauttivat erioikeuksia,
säilyttivät kunnallisen itsehallintonsa.
Vielä kerran virisi kreikkalaisten
vapauden-lialu Pontoksen kuninkaan Mithradateen alettua
sodan Roomaa vastaan (88 e. Kr.). Ateenalaiset
v. m. kreikkalaiset kävivät hänen puolelleen, mutta
Sullan voitot Khaironeian ja Orkhomeuoksen
luona lopettivat kaiken vastarinnan Kreikassa.
Rooman puoluetaisteluissa (Cæsar ja Pompeius.
Octavianus ja Antonius) Kreikka jälleen joutui
sodan jalkoihin. V. 27 e. Kr. Augustus muodosti
siitä Akhaia nimisen maakunnan. Kreikka
nautti sitten Rooman keisarikunnan turvissa
rauhaa: Ateena pysyi pitkät ajat korkeimman
sivistyksen pesäpaikkana, ja Ctesarin uudestaraken
tama Korintti oli kukoistava kauppakaupunki.
Kreikka It ä-R o o m a n valtakunnan
osana, frankkien, venetsialaisten
ja turkkilaisten vallan alaisena
395-1821.
Rooman valtakunnan jaossa (395 j. Kr.) Kreikka
liitettiin Itä-Rooman keisarikuntaan. Sekin sai
kokea kansainvaellusten myrskyt. Goottien 267
j. Kr. tekemä ryöstöretki ei ollut jättänyt
pysyväisiä jälkiä. Sitä tuhoisampi oli Alarikin ja
liinsigoottien oleskelu Kreikassa 395-397.
Muinais-helleeninen uskonto säilyi Kreikan maarahvaan
kesken sitkeämmin kuin muualla, ja kristinusko
saavutti siellä vain hitaasti jalansijaa; niinpä
esim. Mainan asukkaat kääntyivät siihen vasta
9:nnellä vuosis. Korkeampi antiikkinen
sivistys menetti viimeisen tyyssijansa Justinianus
I:n lakkautettua Ateenan filosofikoulun (529).
Kreikan väestöoloissa tapahtui aikojen kuluessa
suuria muutoksia: helleeniläinen aines väheni ja
maahan tunki vieraita kansoja (hunneja,
avaa-reja, bulgaareja, vlakheja) ; varsinkin
slaavilaisia siirtyi Luoteis-Kreikkaan ja
Peloponnesok-seen (5:nnellä ja 6:nnella vuosis. sekä
etenkin 7:nnen vuosis. edellisellä puoliskolla), mutta
ne sulautuivat vähitellen kreikkalaisiin omistaen
heidän kielensä. 14:nnellii vuosis. asettui
Pelo-ponnesokseen albanialaisia. Kautta koko
keskiajan Kreikka pysyi jotenkin vähän huomattuna
maaseutuna, saaden kuitenkin joskus kärsiä
sodista, m. m. Sisilian normannien 1147 tehdessä
sinne retken, jolla perinpohjin ryöstivät Theban
ja Korintin. Latinalaisen keisarikunnan
perustamisen (1204) jälkeen syntyi Kreikkaan
frank-kilaisia vasallikuntia. Montferrafn rajakreivi
Bonifatius muodosti Thessalonikan
kuningaskunnan, johon m. m. Euboia luettiin. Otto de la
Roche otti haltuunsa Ateenan, johon myös
liitettiin Theba ynnä Boiotia; näin syntynyt
„Atee-nan herttuakunta" siirtyi 1308 Brienne-suvulle
ja oltuaan n. s. „Katalonian komppanian "sekä
Sisilian kuningaskunnan hallussa se 1381 joutui
firenzeläiselle Aceiajuoli-suvulle. Guillaume de
Champlitte tekeytyi Akhaian ruhtinaaksi ottaen
suuremman osan Moreaa haltuunsa. Hänen
ruhtinaskuntansa siirtyi kuitenkin jo 1210 Geoffroy
de Villehardounille ja periytyi tämän pojille sekä
naispuolisille jälkeläisille, joiden naimisliittojen
johdosta se joutui milloin minkin suvun haltuun,
kunnes se hajosi useihin paroonikuntiin. Venetsia,
joka jo ennestään oli omistanut erinäisiä
paikkoja Peloponnesoksessa, sai vähitellen haltuunsa
Joonian-saaret, Kyproksen, Kreetan y. m. Sen
ohella anastivat yksityiset venetsialaiset
ylimykset useat Aigeian-meren saarista (Marco Sanudo
Naksoksessa). — Epeiros sitävastoin jäi eräälle
kreikkalaisen Angelos-stivun sivuhaaralle, ja
bysanttilaiselle valtakunnalle säilyneessä osassn
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
