- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 4. Kaivo-Kulttuurikieli /
1525-1526

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Kreikka

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

1523

Kreikka

1526

Peloponnesosta (myöhemmin ’/, siitit) oli
käskynhaltijoina keisarillisen huoneen jäseniä.
Konstantinopolin valloituksen jälkeen (1453) Kreikka
ennen pitkää joutui turkkilaisten käsiin. Niin kävi
Ateenan 1450 ja suurimman osan Peloponnesosta
1460. Venetsia menetti Euboian 1470, viimeiset
alueensa Peloponnesoksessa 1540, Kreetan 1669,
valloitti tosin uudestaan Peloponnesoksen
(1687-99), mutta kadotti sen 1718; Korfun se luovutti
Ranskalle vasta 1797.

Kreikka oli turkkilaisvallan aikana jaettuna
pasa-kuntiin, joitten ylin hallitusmies oli
,,Rumeli-Valessi" (Rumelian ylituomari), Aigeian-meren
saarten käskynhaltijana taas oli „Kapudan-pasa"
suur-amiraali); ainoastaan mainootit pysyivät
melkein itsenäisinä, ja Pohjois-Kreikan kleftit
jatkoivat kansallistaistelua turkkilaisia vastaan.
Kuitenkin jäi kuntien hallinto paikallisten
viranomaisten („arkonttien") käsiin. Mutta pasojen
mielivalta ja kiskomiset tekivät Kreikan tilan
kurjaksi. Suurin osa maaomaisuutta joutui
turkkilaisille, josta syystä kreikkalaisten oli
pakko miltei yksinomaan harjoittaa kauppaa.
Tosin tiesivät Konstantinopolin fanariootit (ks. t.)
hankkia itselleen vaikutusvaltaisia toimia, mutta
Kreikan kansalle ei siitä koitunut mitään hyötyä.
Ainoana kansallisena yhdyssiteenä oli kirkko.

V. 1768 syttyneen venäläis-turkkilaisen sodan
aikana lähetti Katariina II kreivi Orlovin
johtaman laivaston Kreikkaan nostattamaan sen
asukkaat kapinaan turkkilaisia vastaan (1769). Nämä
noudattivatkin Peloponnesoksessa, saarilla y. m.
kehoitusta, mutta venäläiset voitettiin ja
jättivät Kutsuk-Kainardzin rauhassa (1774)
kreikkalaiset oman onnensa nojaan. Turkin hallitus
antoi Kreikan alttiiksi albanialaisjoukkueille, jotka
hirveästi sitä hävittivät (v:een 1779).

Sillävälin olivat kreikkalaiset isänmaanystävät
ryhtyneet kansalliseen herätystyöhön, ja samalla
kasvoi valtiollisen vapauden kaipuu. Ensimäisen
Kreikan vapautusta tarkoittavan liiton perusti
runoilija Rliigas, mutta Itävallan hallitus luovutti
hänet turkkilaisille, jotka ammuttivat hänet (1798).
Tärkeämmäksi muodostui 1814 Odessassa
syntynyt liitto (philikëf hetairi’a), joka 1818 siirsi
toimintansa Konstantinopoliin ja levitti
vaikutuksensa kautta koko kreikkalaismaailman. Siitä
sai alkunsa

Kreikan vapautussota (1821-28).
Liiton johtajaksi valittu Aleksandros Ypsilantis
astui (maalisk. 1821) Pruth-joen yli Moldovaan
ja kehoitti kaikkia kreikkalaisia nousemaan
kapinaan Turkkia vastaan Asetuttuaan Jassyyn
luin ryhtyi sotavarustuksiin muodostaen m. m.
n. s. „pyhän joukon". Sieltä hän marssi
Vala-kiaan. missä romaanialaiset Vladimirescon
johdolla yhtyivät häneen. Mutta vastoin
Aleksanteri I:n lupausta ei tullutkaan apua Venäjältä,
jonka vuoksi turkkilainen armeia esteettä
saattoi tunkeutua Valakiaan, jota se hävitti. Ja
käytyään turkkilaisen etujoukon kimppuun
Dragasa-nin luona (kesäk. 19 p. 1821) Ypsilantis ynnä
hänen pyhä joukkonsa kärsivät tappion, ja
hänen oli pakko miehistönsä tähteitten kera
vetäytyä Itävaltaan, missä hänet vangittiin.
Sillävälin oli Peloponnesoksessa Patraan piispa
Ger-manos kohottanut kapinanlipun (maalisk. s. v.)
ja mainootit, johtajanaan Mavromichalis,
nousivat niinikään (huhtik. s. v.). Muutamassa vii-

kossa surmattiin n. 15,000 turkkilaista. Näistä
tapauksista raivoissaan murhasivat
Konstantinopolin turkkilaiset m. m. 300 kreikkalaista
kauppiasta sekä hirttivät pääsiäispäivänä (huhtik.
22 p. 1821) 80-vuotiaan patriarkan
Gregoriok-sen hänen pääkirkkonsa oven päälle. Useissa
muissakin kaupungeissa turkkilainen alhaiso pani
toimeen kauheita veritöitä. Mutta kapina, jota
johti Kalamataan asettunut „Messenian senaatti"
levisi saariin. Keski-Kreikkaan ja Makedoniaan.
Hydran, Spetsian, Psaran y. m. saarten
asukkaat, johtajinaan Miaulis, Konduriotis y. m.,
tuottivat tuntuvaa vauriota Turkin laivastolle,
Epei-roksen suliootit tekeytyivät itsenäisiksi, ja
tärkeä Tripolitza vallattiin (lokak. 1821).
Epi-dauroksen läheisyyteen kokoontunut
kansalliskokous julisti Kreikan kansan itsenäiseksi ja
sääsi sille valtiomuodon (tammik. 1822). Sotaa
jatkettiin vaihtelevalla onnella. Turkkilaiset
valloittivat Khios-saaren, missä panivat toimeen
hirveän verilöylyn (huhtik. 1822); tämän
hirmutyön kosti Kanaris polttoaluksillaan
hukuttamalla turkkilaisen amiraalilaivan (2,000-3,000
miestä) (kesäk. 1822). Mavrokordatoksen
sulioot-tien avuksi tuoma joukko kärsi tosin ankaran
tappion Petän luona (heinäk. 1822), mutta
kreikkalaiset saivat haltuunsa suurimman osan
Peloponnesosta (Nauplian jouluk. s. v.) sekä
taistelivat onnellisesti merellä, ja elok. 1823 sai
turkkilaisista loistavan voiton Karpenisin luona
Aitoliassa Markos Botzaris, joka taistelussa itse
kaatui. Mutta kreikkalaisten asiaa vahingoitti
hallitusta kannattavan porvarillisen ja
sotilaallisen „päällikköpuolueen", samoinkuin Kreikan
eri seutujen edustajain kesken vallitseva
eripuraisuus, mikä kiihtyi täydelliseksi kansalaissodaksi.
Siinä pääsi vihdoin voitolle hallitus, jonka
johtajana (v:sta 1824) oli Konduriotis;
vastapuo-lueen päämiehet (Kolokotronis y. m.) vietiin
vankeina Hydraan (tammik. 1825), yksi heistä,
Odysseus, joka oli ryhtynyt vehkeilyihin
turkkilaisten kanssa, suljettiin Akropoliiseen ja lienee
murhattu hallituksen toimesta (heinäk. 1825).

Vaikka virallinen Eurooppa, m. m. Veronan
kongressin (1822) edustamana, pysyi
kylmäkis-koisena, jopa suorastaan vihamielisenä (Itävalta)
kreikkalaisten vapaudentaistelulle. heräsi
kuitenkin sivistyskansojen yleisössä lämmin
myötätunto sitä kohtaan, muodostettiin seuroja, jotka
ryhtyivät rahankeräyksiin, ja monet „filhelleenit"
riensivät Kreikkaan uhraamaan verensä sen
puolesta. Yleensä oli kreikkalaisilla menestystä,
varsinkin merellä, kunnes egyptiläinen sotavoima,
valloitettuaan suurimman osan Kreettaa (1824),
Ibrahim pasan johdolla laski maihin Messenian
Modouissa (helmik. ja maalisk. 1825). Hän
valtasi Navarinon (toukok. s. v.) ja oli ennen
vuoden loppua saanut käsiinsä enimmän osan
Peloponnesosta, jota hävitti mitä julmimmin. Lähes
vuoden ajan urhoollisesti puolustautunut
Misso-longhi sortui huhtik. 22-25 p. 1826.
Keski-Kreikassa kreikkalaisilla oli jotenkin hyvä
menestys (Karaiskakis y. m.) ja Guras y. m.
puolustivat kauan Akropolista; mutta
englantilaiset Cochrane ja Church, jotka olivat ottaneet,
edellinen Kreikan meri-, jälkimäinen sen
maavoimien ylijohdon, tekivät onnistumattoman
yrityksen avustaa linnaa (toukok. 6 p. 1827), jonka
täytyi antautua (kesäk. 5 p. s. v.). Kreikka-

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Mon Jul 4 09:15:36 2016 (aronsson) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/4/0805.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free