Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Kreikkalainen taide
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
1549
Kreikkalai
nen uskonto
1545
soittavat ja juopuneet satyyrit olivat sen
mieliaiheita — esim. n. s. Barberininen fauni —,
niinikään ovat Aplirodite-patsaat hyvin yleisiä,
koska ne tarjosivat tilaisuuden alastoman
nais-ruumiin kuvaamiseen. Näihin kuuluvat tunnetut
Kapitolilainen ja Mediciläinen Aphrodite sekä
Aphrodite Kallipygos. Attikalaisen koulun
tuotteita ovat myöskin toisiaan sjleileviit Eros ja
Psyklie sekä monihenkilöinen ryhmäkuva Isä
Niili. — On sentään muutamia luomia, joissa
hellenistinenkin taide on säilyttänyt ylevän,
hienostuneen ja henkevän kauneuden ja aikaisemman
ihanteellisuuden. Niistä ovat ennen muita
mainittavat Samotraken Nike-patsas ja kuuluisa
Melolainen Aphrodite, antiikin kaikkein
ihanimpia veistoksia. Se löydettiin 1820 Melos-saarelta
ja sen arvellaan olevan peräisin toiselta vuosis.
e. Kr. Onko se tosiaankin alkuperäinen teos vai
jonkun vanhemman mukaelma, se on yhä vieläkin
kiistanalaista samoinkuin puuttuvien käsien
oikea asentokin. Kaikissa tapauksissa se on sekä
sielulliselta ilmehikkyydeltään että myöskin
taiteelliselta suoritukseltaan täysipainoinen
mestariteos, klassillisen kauden parhaiden veistosten
veroinen. Se osoittaa, että kreikkalainen
taide-henki oli yhä edelleenkin elinvoimainen siitä
huolimatta, että siltä puuttui sen tärkein
elämänedellytys, vapaus. Vielä senkin jälkeen, kuin
Kreikasta oli tullut roomalainen maakunta, vaikutti
se mäiiräävästi ja hedelmöittävästi voittajien
taiteeseen, joka oikeastaan ei olekkaan muuta kuin
kreikkalaisen taiteen epäitsenäistä mukailua ja
heikkoa jälkikaikua.
3. Maalaustaide. Suoranaiset tiedot
kreikkalaisesta maalaustaiteesta ja sen merkityksestä
supistuvat paljoa vähempään kuin
kuvanveistotaiteesta. Sillä lukuunottamatta vaasilöytöjä eri
ajoilta on varsinaisia maalauksia säilynyt
meidän päiviimme asti vain muutamia jotenkin
myöhäisiä seinämaalauksia sekä joukko maalattuja
hautapatsaita. Luotettavana jäljennöksenä
pidetään oikeastaan vain yhtä ainoaa: Aleksanterin
taistelua (ks. t.) tunnetussa Pompejin
mosaiikki-kuvassa. Kirjallisista lähteistä päättäen
maalauksella on kumminkin ollut yhtä huomattava,
jollei huomattavampikin asema kuin
veistotaiteella. Niiden perusteella on myöskin voitu luoda
jonkinlainen historiallinen esitys maalaustaiteen
etevimmistä edustajista; mitä taas aiheiden ja
eri tekotapojen kehitykseen tulee, nojautuvat
johtopäätökset melkein yksinomaan harvoihin
säilyneihin seinämaalauksiin, viime vuosina
Tliessa-liau Pagasaista löydettyihin hautapatsaisiin sekä
varsinkin maalattuihin saviastioihin (vaaseihin),
joita on löydetty kreikkalaisen taiteen kaikilta
aikakausilta ja jotka epäilemättä kuvastavat
varsinaisen suuren taiteenkin vaihteluista yleensä
niin tarkoin kuin niiden teknilliset ja
koriste-periiiset ominaisuudet sallivat. — Vanhinta
puhtaasti kreikkalaista tyylikautta, n. s. geometrista
maalausta edustavat n. s. Dipvlon vaasit.
Koristeaiheina käytettiin etupäässä kutoma- ja
punontatöistä lainattuja tai vapaasti sommiteltuja
suoraviivaisia kuvioita, jotka maaJattiin
tummalla kiiltävällä vernissalla astian luonnostaan
vaalealle ja säännöllisiin ruutuihin ja
kaistalei-hin jaetulle pinnalle (vrt. Kreettalainen
kulttuuri). Varsinkin attikalaisissa astioissa
tavataan — tosin vahvasti tyyliteltyinä — sen-
tään jo henkilö- ja eläinkuvauksia, jopa
kokonaisia tapahtumiakin esitettyinä. Ja vähitellen
muuttuikin näissä kertova puoli itse taiteellista
koristelua tärkeämmäksi. — Geometristen
kuvioiden sijalle alkoi sittemmin idästäpiiin tulla uusia
koristeaiheita: tyyliteltyjä kasviaiheita ja
villejä eläimiä, ja 7:nnen vuosis. lopulla
vaasitaitei-lijat löysivät uuden ehtymättömän aihealueen:
kertomarunouden jumalais- ja sankaritaruston.
Kuviot maalattiin yhä edelleenkin siluettikuvien
tapaan mustalla värillä astioiden ruskealle
pinnalle, hienokärkisellä piirtimellä suoritettiin
verraten niukka sisäpiirustus s. o. ruumiinosien,
lihasten, puvun eri osien y. m. s. väliset
rajaviivat. Erinomaisen kaunis tiimäntvylinen
esimerkki on suuri Klitiaan ja Ergotimoksen
tekemä n. s. Francois-vaasi n. v:Ita 580 e. Kr.
Paitsi mustaa käytettiin jonkun verran muitakin
värejä: niinpä maalattiin naisten kasvot kädet
ja jalat valkealla, ja koristeellisen vaikutuksen
kohottamiseksi joitakin yksityiskohtia
tummanpunaisella. Mustakuvioinen tyyli oli luonteeltaan
yksinomaan koristeellinen eikä tavoitellutkaan
mitään tarkoin luonnonomaista vaikutusta. Sitä
käytettiin suurempienkin esineiden kuin vaasien
koristaniiseen; sellaisia ovat esim.
klazomenelai-set savisarkofagit. Näissä tavataan kumminkin
jo yrityksiä toisenlaiseenkin maaiaustapaan, joka
lienee ollut yleinen samanaikuisessa
marmori-maalauksessa. Siinä näet kuviot piirrettiin ensin
itse pinnalle, joka sitten niiden ympäriltä joko
punaisella tai sinisellä värillä tummennettiin.
Kun tällainen tekotapa tarjosi paljoa suurempia
mahdollisuuksia kuin mustakuvio-tekniikka sekä
varjostukseen että myöskin lyhennyksiin katsoen,
sai se pian aikaan täydellisen käänteen
vaasimaalauksenkin alalla. Astian ruskealle pinnalle
piirrettiin mustalla vernissalla vain kuvien
ääriviivat ja sitten peitettiin samalla värillä
kuvioiden väliset tyhjät alat. Täten syntynyt
puna-kuvioinen vaasityyli joutui 6:nnen vuosis. lopulla
varsinkin attikalaisten taiteilijain kesken
vallitsevaksi ja sen kukoistuskausi kesti n. v:een 420
e. Kr. Aikakauden kahden suurimman,
monu-menttaalisen maalauksen harjoittajan,
tliasokse-laisen Polygnotoksen ja ateenalaisen Mikonin
vaikutus on siihen ilmeinen. Heidän
seinämaalauksensa ovat olleet monella vaasimestarilla
suoranaisena esikuvana ja mallina. Mitenkä pit
källe niiniä olivat vähitellen kehittäneet taitonsa
ryhmittelyssä, yksityisten henkilö- ja eläinkuvien
sekä pukujen luonnonomaisessa ja sulavassa
käsittelyssä osoittaa Meidiaan erinomaisen kaunis
Leukippoksen tytärten ryöstöä kuvaava hydria.
Mutta vaasitaide alkoi kumminkin pian
rappeutua. 4:nnellä vuosis. oli Ateenassa kaksi eri
suuntaa vallalla: toinen koetti pyrkiä
maalauksellisempaan tyyliin käyttämällä apunaan
erilaisia värejä, valkeata, keltaista, sinistä,
vaaleanpunaista, vihreätä, jopa kultaakin, toinen taas
pani yksinomaisen painon tavattoman hienoon ja
varmaan piirustukseen ja lainasi aiheensa
samanaikaisista veistokuvista. Sen jälkeen kuin
hellenistinen korkokuvakeramiikka oli
varsinaisessa Kreikassa syrjäyttänyt vaasimaalauksen,
kukoisti se vielä jonkun aikaa Etelä-Italian
kreikkalaisissa siirtokunnissa. Sieltä ovat
peräisin m. m. suuret tarentolaiset loistoamphorat. —
Vanhanajan kirjailijat mainitsevat Polygnotok-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
