Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Kristian ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
1575
Kristian 1573
1. K. (Kristiern) I O 1 d e n b u r g i 1 a
i-uen (1426-81), unionikuningas 1457-64,
Olden-bnrgin kreivin Dietrich Onnellisen poika,
valittiin kuningas Kristoferin jälkeen, jonka nuoren
lesken Dorotea Brandenburgilaisen hän nai, 1448
Tanskan, 1449 Norjan sekä 1457 — kun
unioni-puolue arkkipiispa Juho Pentinpojau johdolla oli
karkoittanut Kaarle Knuutinpojan — myöskin
Ruotsin kuninkaaksi. Viimemainittu vaali
hyväksyttiin erikseen Suomessa, jossa kuitenkin
Kaarlella oli paljon puolustajia, erään Eerik
Ak-selinpoika Tottin toimesta Turun P. Gertrudin
veljeyden tupaan kutsutun säätykokouksen kautta.
K. oli tosin uljas ulkonäöltään ja toimelias
luonteeltaan, eikä hänen hallitukseltaan puuttunut
hyviäkään puolia, mutta kun hän suuresta
rahasummasta oli lunastanut itselleen perintöoikeuden
Slesvigin ja Holsteinin herttuakuntiin, joutui
hän alituiseen rahanpuutteeseen, jota yhä uusilla
veroilla koetti täyttää. Juhannuksena 1463 luin
tuli Suomeen, aikoen — niinkuin itse väitti —
lähteä sotaan venäläisiä vastaan, mutta kun hän
samalla ryhtyi uuden veron, n. s. laivaveron,
nostamiseen, puhkesi Ruotsissa talonpoikaiskapina,
joka pakotti hänet nopeasti palaamaan
Tukholmaan. Kun hän siellä varomattomasti vangitsi
arkkipiispan, jota syytti talonpoikain salaiseksi
yllyttäjäksi, nostatti Linköpingin piispa Kettil
(Väse) Ruotsin rahvaan vapaussotaan ja K.
kar-koitettiin 1464. K. koetti turhaan useita kertoja
uudestaan valloittaa Ruotsin, viimeisen kerran
Kaarle Knuutinpojan kuoltua 1471, jolloin
valtionhoitaja Sten Sture löi hänet ratkaisevasti
Brunkebergin taistelussa.
2. K. (Kr istier n) II Tyranni (1481-1559),
unionikuningas (Tanskassa ja Norjassa 1513-23,
Ruotsissa 1520-21),
kuningas Hannun ja Kristiina
Saksilaisen poika, oli
varustettu etevillä
luonnon-lahjoilla ja saanut
huolellisen kasvatuksen, jonka
tulokset kuitenkin
hänen itsepintainen ja
oikullinen luonteensa
jossain määrin turmelivat.
Lyhyen aikaa hän
nuorena oleskeli rikkaan
Kööpenhaminan porvarin
Hannu Bogbinderin
perheessä, mieltyen jo silloin
porvarillisten piirien
elämään ja harrastuksiin.
K. valittiin jo 1487
kruununperilliseksi Tanskassa,
14S9 Norjassa ja 1497 Ruotsissa. Mutta kun
hänen isänsä Hannu kuningas 1501 Sturein
toimesta karkoitettiin Ruotsista, sai K. lähes
kaksikymmentä vuotta odottaa tilaisuutta päästäkseen
nauttimaan viimemainitun vaalin hedelmiä. Sillä
välin hän Norjassa käskynhaltijana isänsä
nimessä osoittautui varsin kelvolliseksi, mutta
itsevaltaiseksi hallitsijaksi, säälimättömällä
ankaruudella kukistaen kaiken vastarinnan. Siellä hän
myöskin, Bergenin kaupungissa, 1507 tutustui
erääseen hollantilaiseen ravintolapitäjävaimoon
Sigbrit Willumsiin ja hänen tyttäreensä
Dyve-keen, jotka, jälkimäisen tultua hänen
lemmityk-seen, saavuttivat kestävän vaikutuksen hänen
Kristian II Tyranni.
hallitukseensa. Tullen isänsä kuoltua 1513
Tanskan kuninkaaksi, hän tosin nai keisari
Malcsi-miliauin pojantyttären Elisabetin, mutta ei silti
luopunut Dyvekestä, jonka kuolemankin jälkeen
1517 hänen äitinsä Sigbrit yhä pysyi kuninkaan
neuvonantajana, varsinkin raha-asioissa. Kun K.
sen ohessa Dyveken kuolemasta syytti erästä
tanskalaista aatelismiestä Torbern Oxea, jonka
sen johdosta laittomasti mestautti, nosti hän
vastaansa Tanskan mahtavan ylimyssäädvn
vihan. Sen sijaan hän suunnittelemalla ja
toimeenpanemalla parannuksia porvarien ja talonpoikien
oloissa saavutti alhaisten kansanluokkien
suosion.
Kun 1517 Ruotsissa syntyi riita Upsalan
arkkipiispan ja Sten Sture nuoremman välillä, katsoi
Iv. ajan tulleeksi, jolloin vihdoin saattoi ottaa
tämänkin valtakunnan haltuunsa. Tehtyään sinne,
1517 ja 1518, kaksi tuloksetonta retkeä, hän
jälkimäisellä kerralla vei mukaansa vankina
Tanskaan kuusi ruotsalaista, niiden joukossa Kustaa
Vaasan ja Hemming Gadin, jotka ehdotettuja
rauhankeskusteluja varten oli hänelle
panttivangeiksi lähetetty. Hyökätessään sitten 1520
kolmannen kerran Ruotsiin hän voitti Bogesundin
luona Sturen, joka kuoli tappelussa
saavuttamistaan haavoista, ja pakotti Tukholman, jota
vainajan leski Kristiina Gyllenstjerna urhoollisesti
oli puolustanut, antautumaan. Kun Suomenkin
linnat, etupäässä nyt kuninkaan puolelle
kääuty-neen, entisen tanskalaisvihaajan Hemming Gadin
toimesta olivat joutuneet kuninkaan valtaan, oli
vihdoinkin koko Ruotsin valtakunta hänen
hallussaan. Mutta hyvin käsittäen, että Ruotsin
itsenäisyydellä oli sen ylimyskunnassa vahva tuki,
päätti hän yhdellä iskulla masentaa koko tuon
mahtavan säädyn, joka niin kauan oli hänen
valtaistuimelle nousemistaan estänyt. Itse
kruunaus-tilaisuudessaan hän 8 p. marrask. 1520 antoi ilman
laillista tutkintoa vangita ja teloittaa etupäässä
joukon Sturen entisiä puoluelaisia, mutta sen
ohessa myöskin sellaisia, jotka viime aikoina olivat
hänen omia asioitaan ajaneet. Tämä n. s.
„Tukliol-man verilöyly", jatkui sitten maaseuduillakin,
myöskin Suomessa, jossa useat ruotsalaiset
ylimykset kuninkaan käskystä mestattiin, niiden joukossa
tuo juonikas vanhus Hemming Gad itse. Kaikkiaan
sanotaan n. 600 henkeä, niiden joukossa
lapsiakin, näin menettäneen henkensä kuninkaan
julmuuden uhreina. Tuo kamala teko herätti
kuitenkin pian kapinan, jonka johtajaksi tuli Tanskan
vankeudesta palannut Kustaa Vaasa.
Lyypekki-Iäiset, jotka paheksuivat K:n heidän
kilpailijoilleen hollantilaisille osoittamaa suosiota,
liittyivät ruotsalaisiin. Jopa Tanskassakin puhkesi
ilmi tyytymättömyys kuninkaan tosin alhaison
parasta tavoittelevaa, mutta perin mielivaltaista
hallitusta vastaan. Kuningas ei nyt
osoittanutkaan tavallista rohkeuttaan, vaan lähti,
vastarintaa yrittämättä, perheensä ja Sigbritin
kanssa 1523 pakoon Hollantiin, heittäen
valtakuntansa setänsä Fredrikin saaliiksi.
Hollannissa hän vihdoin sai kootuksi laivaston,
jolla 1531 lähti valtakuntiansa takaisin
valloittamaan, mutta vangittiin ja suljettiin
Son-derborgin linnaan, jossa sai istua 17 vuotta,
ensin jokseenkin lievässä, mutta v.sta 1534,
jolloin hänen puoluelaisensa „kreivisodassa" (ks. t.)
tahtoivat hänet vapauttaa ja uudestaan nos-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
