- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 4. Kaivo-Kulttuurikieli /
1593-1594

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Kristillinen taide

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

1591

Kristillinen taide

1593

niinen ei ollut enää itsetietoinen, muodoissaan
varma, vaan syntiinlangennut, rikokseen
taipuvainen olento, joka jumal-ilimisen Jeesuksen
Kristuksen lunastuksen kautta saattoi päästä
autuaaksi jos oli otollinen, mutta päinvastaisessa
tapauksessa saattoi joutua tuomion alaiseksi ja
kuoltuaan ikuisen piinan paikkaan. Ainainen
epävarmuus sai täten sijan ihmismielessä;
maailma, joka antiikin käsityksen mukaan oli
jumalallisuudesta osallinen, oli ensimäisten
kristittyjen mielestä vaarallinen ja viettelevä; elämä,
joka ennen oli semmoisenaan arvokas ja
täydellinen, oli heistä vajanaisuuden, turhuuden ja
tuskan tila, mistä mieli halasi oikeaan
täydellisyyden ja autuuden paikkaan, taivaalliseen
Jerusalemiin. — Läpi uudemman taiteen saatamme
seurata näiden kahden kristillisen tunnearvon,,
toiselta puolen synnin ja tuskantunnon,
elämänkiel-tämisen (asketismin) ja toiselta puolen armon,
paratiisin toivon ja taivaallisen hurmauksen
(ekstaasin) ilmausta.

Vanhan kristillisen taiteen täyttää
armon toivo. Sille on ominaista ujo, viaton
luottavainen henki. Vapahtaja kuvattiin
katakombien seinämaalauksissa ja sarkofagien
korkokuvissa nuoreksi paimeneksi, joka kantaa
kadonnutta lammasta olkapäällään, tai
Orfeus-soittajaksi, joka lumoo villipedot sävelillään.
Niinkuin David pelastui jalopeurain luolasta tai
niinkuin Latsarus heräsi kuolleista, niin toivoi
ihminen Jumalan armon kautta pelastuvansa
kadotuksesta ja heräävänsä uuteen taivaalliseen
elämään.

Kirkon ulkonaisen mahtavuuden kasvaessa ja
kirkollisen kurin käydessä ankaraksi jäykistyi
ja synkistyi myöskin kristillinen taide. Tälle
bysanttilaiselle kaudelle ominaisimpia
ovat kirkkojen välkkyvät mosaiikkikuvat, jotka
usein pitkissä sarjoissa kertovat Vanhan ja Uuden
testamentin tapauksia, mutta varsinkin esittävät
Kristusta kunniassaan ja hänen ylhäistä äitiään
ja kirkon pyhiä miehiä. Ankara,
järkähtämätön, ylimaailmallinen pyhyys vallitsee varsinkin
Ravennan ja Palermon kirkkojen
mosaiikkiku-vissa. Kristus ei ole enää alkukristillisen
taiteen lempeä nuorukainen, vaan juhlallinen ja
jäykkä taivaan hallitsija; pyhimykset ovat
eläviä muumioita, jotka ajattelevat vain kirkkoa
ja tekevät sen minkä kirkko käskee.
Ensimäinen kristillinen taide oli ollut enemmän
yksityisten kristittyjen hartaan mielen ilmausta;
bysanttilainen taide oli ennen kaikkea
kirkon taidetta, kaikesta yksilöllisyydestä vapaata.
Liinsi-Euroopassa ilmenee tämä ankaran
kirkollinen henki keskiajan romaanilaisessa
taiteessa. Tyypillisimpiä sille ovat kankeat ja
synkät pyhimyspatsaat, joista käy esille lain.
ei evankeliumin henki. Kirkon ankara
Iainjulis-taminen synnytti ihmisissä synnin- ja
kuolemanpelon, helvetinkauhun, joka on varsinkin
huomattavissa keskiajan lopulla. Se ilmenee parhaiten
helvetinesitvksissä, joilla koristettiin kirkkojen
seiniä (mainioimpia Bourges’in tuomiokirkon
pää-portaalin korkokuva, Orvieton tuomiokirkon
fasadin korkokuva). Järkyttävimmän ilmauksensa
tämä kauhuntunne saa Pisan Campo santou
kuuluisassa kuoleman voittokulkua esittävässä
fresko-kuvassa (1300-luvulta). Elämän
traagillisuus-tunto saa ilkkuvan luonteen keskiaikaisissa

kuolemantanssin esityksissä ja niissä
hullunkurisissa piruhistorioissa, joilla pylväänpäät
koristettiin — aihepiiri, joka germaanisissa maissa
vielä 1500-luvulla esiintyy uudestaan (Grunewald,
Bosch ja Bruegel).

Mutta kristinuskossa oli toinenkin puoli,
para-tiisiunelmain, iankaikkisen autuuden toivon puoli.
1200-luvulla alkavat taiteessa iloisemmat tunteet
päästä jälleen voitolle. Koittaa nuorekas,
onnellinen keväänaika, ja mieli - on täynnä kauniita
maallisia haaveita ja lemmenunelmia.
Ritarillinen goottilainen taide muuttaa
kristinuskon hennoksi lyyrilliseksi runoksi, joka
ylistää etupäässä neitseellistä jumalanäitiä ja
uskaltaa loihtia hymyn ennen niin ankaroiden
pyhimysten huulille. Niille lainattiin nyt
siro-käytöksisten aatelisten henkinen hienous ja
notkeus, ja musiikin tahdissa näyttävät yksin
heidän vaatteensakin liehuvan. Lukemattomia
kertoja taide kuvasi ihanan Neitsyen onnellisena
seisomassa tai istumassa lapsi käsivarrellaan tai
sylissään, tavan takaa kuvattiin tuo ihme, kun
Jumalan enkeli ilmestyi Maarialle ilmoittamaan
Jeesus-lapsen syntymää (kauneimpia sienalaisen
Simone Martini’n maalaus v:lta 1333), ja
myöhemmin Jumalan nuorekas äiti esitettiin
nurmikolla lepäävänä ruusupensaston keskellä
ympärillään joukko nuoria enkeleitä (kölniläisen Stephan
Loehnerin. veronalaisen Stefano da Zevion,
umb-rialaisen Ottaviano Nelli’n maalaukset 15 vuosis.
alkupuolelta). Ajan ritarimaailma vaelsi
rukouksissaan hänen, armollisen Välittäjättä ren luo,
niinkuin näemme umbrialaisen Gentile da
Fabrianon (k. 1428) suuressa kolmen
kuninkaan palvomismatkaa esittävässä
Uffizi-galle-riassa olevassa taulussa. Kaikkein puhtaimpana,
maallisuudesta vapaana, kirkastettuna tämä
goottilainen uskonnollisuus esiintyy italialaisella
munkkimaalaajalla Fra A n g e 1 i c o 11a (k. 1455),
joka on antanut kauniin, epäterveestä
ekstaasista vapaan ilmauksen kristillisille
paratiisi-unelmille. — Mutta tämä taide oli
vliliienostu-nutta ja teennäisen tunteellista. Sitä
ymmärsivät varmaan vain ajan ritarisivistyksestä
osallisiksi päässeet, jokapäiväisen elämän huolista
vapaat ihmiset. Kansan käsitystapaa kuvasivat
parhaiten varmaan ylempänä mainitut
knuhuesi-tykset, jotka elivät tämän hienostuneen taiteen
rinnalla.

Oli selvää, että ihmismieli kerran halusi
palata terveeseen tasapainoon suurimman
askeettisen tuskan ia korkeimman paratiisinkaipuun
välisestä läikähtelystä. Kolmas sääty, joka
varmaan keskiajalla syvimmin sai tuntea kirkon
orjuutuksen, pääsi vähitellen, varsinkin Italiassa,
suurempaan taloudelliseen itsenäisyyteen. Se
alkoi myöskin henkisesti vapautua, kun
kolmannellatoista ia neljännellätoista vuosisadalla
antiikin sivistyksen tunteminen ja kansallinen
viljelys kasvoi ja vaurastui. Aivan vaistomaisesti
tämä nouseva, ihmisarvon tunteva porvarillinen
sivistys liittyi antiikkiin, ja kuvaavaa on. että
italialainen kuvanveistäjä Niccolo Pisano (k. 1280)
käytti kristillisissä esityksissään antiikkisia
veistoksia mallinaan. Tämä porvarillisen järkevä,
antiikkiseen rauhaan ja tasapainoon pyrkivä
henki ilmenee kuitenkin selvimmin firenzeläisen
Giotton (k. 1337) juhlallisissa seinämaalauksissa,
joissa pyhät ihmiset ensi kerran esitetään iulii-

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Mon Jul 4 09:15:36 2016 (aronsson) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/4/0841.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free