- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 4. Kaivo-Kulttuurikieli /
1595-1596

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Kristillinen taide

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

1591

Kristillinen taide

1595

millisesti tuntevina, vakaina, syvinä, elävinä
olentoina, ei bysanttisesti elottomina ja
luoksepiiiise-mättöminä eikä goottilaisesti sentimentaalisina.
Vasta paljoa myöhemmin taide Alankomailla
raittiin todellisuustajunsa kautta saavutti
samantapaisen, antiikkiin viittaavan varmuuden
(Hubert. k. 1426, ja Jan van Evck, k. 1441), mutta
siellä vain vähemmässä määrässä ja lyhemmäksi
aikaa, sillä germaaninen maailma ei ollut vielä
keskiaikaisuudesta vapautunut.

Ei myöskään italialaisessa taiteessa antiikin
henki läheskään vielä päässyt vallalle. Jo
Giovanni Pisano (k. 1328), Niccolö Pisanon poika
lankeaa jälleen entiseen tunteen vaihteluun,
kuvatessaan milloin jumalanäidin lempeyttä, milloin
Kristuksen kärsimyksen surkeutta. Tuohon
aikaan saa vasta helvetinpelko Orvieton
fasadi-kuvassa ja Pisan Campo santon kuoleman
triumfissa hirvittävimmän ilmauksensa, ja vielä
niinkin myöhään kuin viidennentoista vuosisadan
lopulla esittää Signorelli Orvieton tuomiokirkon
freskomaalauksessa rajun intohimoisesti helvetin
kauhuja; toiseltapuolen taas goottilainen
uskonnollisuus vasta 1455 kuolleessa Fra Angelicossa
puhkee kauneimpaan kukkaansa. Niin
innokkaasti kuin renesanssin taide ajoikin takaa
antiikin ihanteita, ei keskiaikainen tunnepiiri
kuitenkaan ollut helposti voitettavissa. Päinvastoin
saatamme läpi 15:nnen vuosisadan taiteen
seurata taistelua uuden ihmisen itsetietoisuustunnon
sekä vanhan kristillisen asketismin ja
paratiisi-unelmoimisen välillä. Esi-renesanssin
taiteen suurimpia viehätysvoimia on juuri näiden
eri tunnepiirien vaihtelu, mikä saattaa samankin
taiteilijan eri teoksissa tulla esille. Niin esim.
Donatellon (k. 1466), joka on renesanssin taiteen
varsinainen alkaja. Järkyttävällä
luonnonmukaisuudella, josta goottilaisella taiteella ei ollut
tietoakaan. on tämä firenzeläinen kuvanveistäjä
esittänyt ihmisen raihnauden ja kärsimyksen,
jumal-ihmisen kuoleman ja omaisten surun
(Pietä). Hänen keskiaikainen askeettinen
käsitystapansa meni perinnöksi padovalaisille, jotka
Pyhän Hieronymuksen kanssa pakenivat
kallioiseen luontoon ja Johannes Kastajan tavoin
saarnasivat parannusta. Uutta Donatellolla oli
myöskin toinen puoli, nimittäin nuorekas
paratiisillinen hilpeys, mikä meni perinnöksi
firenzeläisille ja varsinkin umbrialaisille taiteilijoille.

Niccolö Pisanon ja Giotton antiikin
harrastuksen tapaamme 15:llä vuosis. selvimpänä
Donatellon vaikutuksen alaisessa maalarissa
Manteg-nassa ik. 1506), joka tarmokkaassa taiteessaan
koettaa kytkeä kristillisyyden roomalaisen
antiikin pukuun. Hentoluontoisempi on antiikin
innostus B o 11 i c e 11 i’lla (k. 1510), jonka taide
kenties parhaiten kuvastaa humanismin ja
uskonnollisen hengen välistä taistelua, mikä näytti S
a-vonarolan esiintymisen kautta päättyvän
humanismin kukistukseen, mutta kääntyikin 16:nnen
vuosisadan alussa antiikin tapaiseen klassillisen
kauneuden ja elämänilon voittoon.

Savonarolan vaikutuksesta kristillisyys
vähäksi aikaa syventyi ja vaipui ensi kerran
ekstaasiin, surumieliseen, innostuneeseen
taivaan-haaveiluun, jota parhaiten kuvastaa vanhan
BotticeIli’n sekä umbrialaisen maalarin
Perugi-non (k. 1524) taide. Savonarolan vaikutus oli
kuitenkin ohimenevää laatua ja humanismi pää-

see voitolle. Kuten ennen Kreikassa saavuttaa
taide Italiassa ihanteellisen sopusoinnun ja
täydellisyyden; edelliselle kaudelle ominainen
taistelu ja vaihtelu lakkaa. Syntyy
täys-rene-s a n s s i n klassillinen taide, joka kohoo
tavanmukaisen kristillisen käsityksen yläpuolelle. Sen
irvokkaassa humaanisuudessa ei ole kuitenkaan
mitään kristillisyydelle vastaistakaan. Rikkaassa
ja loistavassa Venetsiassa tämä taide kehittyy
kukkaansa, latinalaisen maailman muinaisessa
pääkaupungissa Roomassa se suorittaa
monumentaalisimmat teoksensa. Uuden tyylin perustajia
ovat varsinkin venetsialainen Giovanni Bellini
(k. 1516) ja firenzeläinen Leonardo da Vinci (k.
1519). Sen varsinaiset edustajat ovat
urbinolai-neu Rafaello Santi (k. 1520) ja firenzeläinen Fra
Bartolommeo (k. 1517), sekä venetsialaiset
Gior-gione (k. 1510) ja Tizian (k. 1576), jotka
maalaavat jaloja, juhlallisia kristillisiä aate-esityksiä
ja alttaritauluja. Taiteessa tapahtuneen
muutoksen huomaa kenties selvimmin
madonnanmaa-lauksista. Jumalanäiti ei ole enää bysanttisen
kolkko, ei goottilaisen hempeä, ei esi-renesanssin
ujo, tyttömäisen vaihemielinen Neitsyt, vaan jalo
ruhtinatar, maallisen nöyrä ja taivaallisen
ylhäinen samalla kertaa. Niinkuin kuninkaat
kokoontuvat pyhimykset ylhäisinä ja vakavina
osoittamaan hänelle kunnioitustaan (Santa
conversa-zione).

Mutta kristillisessä taiteessa ei kauankaan
säilynyt tämä antiikkinen hengen tasapaino.
Molemmat äärimäiset tunnearvot, paratiisintoivo ja
asketismi, alkavat jälleen vaikuttaa ja saavat
taiteessa mahdollisimman korkeat ilmaisunsa. Jo
uuden klassillisuuden perustajan Leonardon
viimeisissä teoksissa on huomattavissa
kristillisyydelle vierasta svbariittista kauneudenpalvelusta.
Se kehittyy Leonardon oppilailla hempeäksi,
hekumalliseksi aistillisuuden ihailuksi. Sodomalla
(k. 1549) muuttuu uskonto tunteen nautinnoksi,
mihin on sekaantunut jumalallista hurmausta ja
hekumallista tuskaa. Andrea del Sarto (k. 1531)
käsittelee hymyilevällä huolettomuudella pyhiä
aiheita ja Correggio (k. 1534) muuttaa ne
hurmaaviksi. lapsellisen veitikkamaisiksi
viirirunoel-miksi. Häntä vastaava ilmiö kuvanveistossa on
myöhemmin esiintynyt Bernini (k. 1680), joka
maalauksellisen vapaasti, barokkimaisen
liioitel-lusti esitti suunnalle kuvaavan P. Teresan
ekstaasin. Katolinen vastareformatsioni
vaikutti näihin taiteilijoihin imeltävästi ja
kiihottavasti. niinkuin voimme huomata Guido
Reni^ (k. 1642) ja Carlo Dolci’n (k. 1686)
jesuiittamaisen pyhistä tauluista. Korkeimman
ilmaisun tälle uuskatoliselle ..jumalannautinnolle" on
kuitenkin antanut espanjalainen Murillo (k.
1682). joka avaa nähtäväksemme
muhamettilaiset suloiset paratiisit ja loihtii pilvien palteille
taivaan hellän kuningattaren, ylimaallisen
ihanan kaunottaren tuhansine enkeleineen. Niinkuin
Fra Angelico on goottilaisen kauden lopulla
antanut ihanimman kuvan paratiisihaaveista, niin
Murillo renesanssin päättyessä — mutta kuinka
eri tavoilla kumpikin: edellisellä on haave
lapsellisen viaton ja kirkas, jälkimäisellä täynnä
ekstaasin suloista huumausta. — Kun kristillinen
taide Italiassa menettää vähäksi ajaksi
saavuttamansa henkisen tasapainon, pääsee myöskin
entinen asketismi jälleen vaikuttamaan. Antiikin

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Mon Jul 4 09:15:36 2016 (aronsson) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/4/0842.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free