Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Kristinusko
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
1599
Kristinusko
1G00
ensi alkua, joka ei ele käsitettävissä ilman
suuren. alkuperäisen persoonallisuuden luovaa
vaikutusta.
K:n kehto on juutalaisuus (ks. t.),
nimenomaan palestiinalainen, johon ajan yleiset
virtaukset olivat vaikuttaneet paljoa vähemmän
kuin hellenistiseen eli diaspora-juutalaisuuteen.
Sen lainomaiseksi kiteytyneen juutalaisuuden
rinnalla. joka Palestiinassa oli olemassa Babelin
vankeuden ajoista saakka, oli siellä myöskin
olemassa piirejä, joissa säilyi profeettain ylevän
eetillineu ja henkinen käsitys uskonnosta. Näissä
piireissä ei oikeata jumalasuhdetta ratkaissut
ulkonainen kuuluminen ..valittuun kansaan",
vaan yksilöllinen sydämenhurskaus; uhrit ja
muut ulkonaiset menot saivat toisarvoisen
merkityksen. Tästä profeettain ja psalmilaulajain
uskonnollisesta traditsionista ammensi Jeesus,
jonk i sisäinen elämä on k:n synnyn varsinainen
selitysperuste: se on kuitenkin, niiukuiu
persoonallisuuden sisin ydin yleensä, jotain salaperäistä,
tieteelliselle erittelylle saavuttamatonta. Jeesus
vaikutti lähinnä profeettana, verrattomalla
voimalla julistaen uskonnollis-siveellisiä opetuksia,
llän oli sellaisena juutalaisuuden puhdistaja,
joka jiittäen syrjään tai karsien pois
myöhemmät himmentävät ja turmelevat lisäykset
palautti takaisin profeettain uskonnon
yksinkertaisen yleviin ja henkeviin periaatteisiin. Mutta
hän oli samalla juutalaisuuden kehittäjä,
joka vasta kohotti profeettainkin lausumat
aatteet täyteen puhtauteen ja samalla olennaisesti
poisti Israelin uskonnon kansallisen rajoituksen,
julistaessaan Jumalaa Isäksi, jonka olemus on
rakkaus, jumalallista vanhurskautta ehdottoman
sydämen puhtauden vaatimukseksi, jonka edessä
synnintunnon täytyy syventyä, jumalallista
armoa katuville annetuksi lahjaksi ja
lähimäisen-rakkaudessa ilmenevää uskonnollisuuden ja
siveellisen toiminnan erottamatonta yhteyttä
(„vuori-saarna", vertaukset). Mutta se mikä teki
Jeesuksen esiintymisen uuden uskonnon aluksi, ei
niinkään ollut hänen oppinsa näistä asioista,
kuin se erikoinen asema, mikä hänen
persoonallaan oli sekä hänen omassa että häneen
liittyneiden uskovaisten tietoisuudessa. Hän tiesi
olevansa erikoisessa suhteessa Jumalaan ja
jumalasuhteen välittäjänä muillekin (Matt. 11K-J0) ;
hänellä oli erikoinen vapahtaja-kutsumus, jonka
täyttämiselle hänen elämänsä ja kuolemansa oli
omistettu (Matt. 18„, Mark. 10,; y. m.). Sellaista
keskeistä asemaa ei ole minkään muun
historiallisen uskonnon perustaja itselleen omistanut,
vaan he ovat vaatineet itselleen vain opettajan
arvoa. Tämän aseman ilmaisemiseksi Jeesus
käytti juutalaisuudessa tarjona olevia nimityksiä
ja käsitteitä, varsinkin M e s s i a s-k ä s i t e 11 ä
(ks. t.), jonka hän siirsi valtiolliselta alalta
puhtaasti uskonnolliselle ja kohotti opetuslastensa
tunnustukseksi (Matt. lC^-,,).
Usko Jeesuksen Messias-arvoon vakaantui
hänen opetuslapsissaan lopullisesti, sittenkuin heissä
ilmestyksien perustuksella oli syntynyt
vakaumus luinen ylösnousemisestaan ja korotuksestaan,
ja siten syntyi Jerusalemissa ensimäinen
seurakunta. Se esiintyi aluksi vain
juutalaisena lahkona, jonka tunnusmerkkinä oli usko,
että Jeesus on Messias (kreik. Khristos,
Kristus), joten ei toista Messiasta enää ole odotet-
| tava, ja että hän Herrana hengellänsä
välittömästi hallitsee seurakuntaansa. Se juutalaisille
loukkaava tosiasia, että tämä Messias ei ollut
saapunut odotetussa hallitsijamuodossa, vaan
halpana ja kärsivänä („ristin pahennus’"), pakotti
seurakuntaa syventämään käsityksiään Jeesuksen
persoonasta ja työstä; opittiin ymmärtämään
Messiaan ristinkuolemaa Jumalan tarkoituksien
mukaiseksi ihmiskunnan lunastukseksi,
uhrikuolemaksi. Niillä ajatuksilla, jotka sittemmin
pukeutuivat dogmeiksi Kristuksesta, on juurensa jo
ensimäisen seurakunnan käsityksissä Herrastansa.
Pian alkoi k:n irtauminen
juutalaisuudesta, jota edistivät varsinkin
seurakuntaan liittyneet diaspora-juutalaiset (Stephanos
y. m.), he kun vanhastaan olivat vähemmin
ankaria lain noudattamisessa. He myöskin alkoivat
julistaa k:oa pakanoille ja Antiokiassa
syntyi ensimäinen pakanakristillinen seurakunta;
siellä ruvettiin opetuslapsia ensin sanomaan
„kristiaaneiksi" eli „kristityiksi" (Ap. t. 11»).
Kaikkein suurin merkitys k:n irroittajana
juutalaisuudesta on apostoli Paavalilla (ks. t.);
kuitenkin on aivan väärin pitää, niinkuin
joskus tehdään, häntä k:n varsinaisena perustajana,
ja itse hän mitä painavimmin teroittaa olevansa
vaiii .Jeesuksen Kristuksen palvelija" ja
kaikessa hänestä riippuvainen. Irroittamistyön
Paavali on suorittanut toisaalta lähetyssaarnaajana,
jonka elämäntyö siirsi seurakuntien painopisteen
Palestiinasta kreikkalais roomalaiseen maailmaan,
toisaalta teologina, joka käsitteellisesti selvitti
rajan vanhan ja uuden välillä, asettaen
vastakkain lain ja evankeliumin, kirjaimen ja hengen
valta-ajan ja periaatteellisella selvyydellä
poistaen juutalaisten ja ei-juutalaisten erotuksen.
Kristinuskon historia. Jerusalemin
hävityksen jälkeen (v. 70) Palestiinan
seurakunnat ja yleensä juutalaiskristityt kadottivat
miltei kaiken merkityksen, ja k:u jatkuva
kehitys tapahtuu pakanakristittyjen
keskuudessa ja kreikkalais-roomalaisen
kult-tuurimaailman pohjalla, keskuksina
Antiokia, Ephesos, Kooma. Aleksandria y. m. Aluksi
seurakunnat vielä elivät huomaamatonta,
eristettyä elämäänsä, jolla oli erinäisiä
alkukris-tillisyydelle ominaisia, myöhemmin
heikontuneita tai hävinneitä piirteitä: entusiasmi, joka
näki Kristuksen hengen välitöntä vaikutusta
kaikkialla ja varsinkin sellaisissa erinomaisissa
armolahjoissa kuin profetoiminen ja
kielillä-puhuminen (ks. Karisma), kiihkeä Herran
pikaisen palaamisen odotus, järjestysmuotojen suuri
vapaus ja kristittyjen keskinäisessä elämässä
osoittauva rajaton avuliaisuus ja rakkaus.
Nopeasti leviten k. sitten joutui antiikkisen
kulttuurin kanssa sekä vihamielisiin (ks.
Kristittyjen vainot) että ystävällisiin kosketuksiin.
Välimerenmaiden siihenastinen henkinen ja
uskonnollinen kehitys oli monella tapaa koitunut
valmistukseksi k:lle. Filosofiassa Sokrates oli
kääntänyt huomion ihmisen sisäiseen elämään ja
omaantuntoon, Platon esittänyt aistimaailman
jyrkkänä vastakohtana ikuisten ihanteitten
maailman, jossa sielulla on oikea kotinsa, ja
stoa-laisuus opettanut käytännöllistä hyveoppia ja
yleistä ihmisyyttä; miltei kaikki filosofiset
järjestelmät olivat kriitillisellä kannalla
pakanalliseen kansanuskontoon ja pyrkivät yksijumalai-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
