- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 4. Kaivo-Kulttuurikieli /
1603-1604

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Kristinusko - Kristittyjen vainot

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

1603

Kristittyjen vainot

1604

v i n. Taistelu toisaalta katolisuutta, toisaalta
yltiöprotestanttisia suuntia (ks.
Kasteen-uudistajat) vastaan johti
protestanttisuudenkin erikoisiin kirkkomuodostuksiin (ks.
Luterilainen. R e f o r m e e r a 11 u,
Anglikaaninen kirkko), joissa ennen pitkää
aitoreforinatorinen k.-käsitys monella tapaa
kiteytyi ahtaisiin kaavoihin (ks.
Puhdasoppisuus). K. tuli taaskin olennaisesti opin ja
ulkonaisen kirkollisuuden asiaksi ja kirkko
säilytti holhoojavaltansa. tosin ei enää valtiollisen,
vaan kyllä sivistyselämän yli. 1600-luvun
lopulta alkaa yksilöllisen k:n vapautuminen
Englannin indepe n dentis missä (ks.
Independentit ja Saksan ja pohjoismaiden
pietismissä (ks. t.), edellisessä enemmän
kirkollisen järjestyksen, jälkimäisessä uskonnollisen
elämän alalla. Samaan aikaan tiede ja
sivistyselämä alkoi vapautua teologisen katsantokannan
määräämisvallasta. Tätä kehitystä, joka
merkitsee renesanssin pyrkimysten uudistusta, jatkoi
1700-luvun valistus (ks. t.), jonka
kristinuskonkäsityksessä järkiperäinen selvyys ja
moralismi ovat vallitsevina piirteinä. Uudet,
voimakkaat uskonnolliset liikkeet, kuten metodismi
iks. t.i Englannissa ja 19:nnen vuosis. alun
herätysliikkeet mannermaalla, muodostavat vihdoin
uusimman kehityksen taustan.

K:n historiassa on sen kehityksen lisäksi, mikä
on tapahtunut kirkon puitteissa, otettava
huomioon k:n laajemmat vaikutukset siveellisiin
ihanteisiin, sosiaaliseen edistykseen ja yleensä
sivistysoloihin. K:n suhdetta kulttuuriin on eri
tavoin arvosteltu, riippuen siitäkin mitä k:n
muotoa pidetään silmällä; mutta suurin piirtein
historiaa tarkastettaessa lienee kieltämätöntä, että
k. ennen muita uskontoja on osoittautunut
tärkeäksi edistäväksi kulttuurivoimaksi. Se ei voi
olla sattuma, että juuri k:n vaikutuksen
alaisina Euroopan kansat ovat kehittyneet maapallon
johtaviksi kansoiksi. K. ei ole ehkäissyt
luonnollisia voimia niinkuin esim. Intian uskonnot, vaan
pyrkinyt niitä jalostamaan. Että k. ja kirkko
monissa yksityistapauksissa ovat esiintyneet
kulttuurin vihollisina, ei kumoa tätä yleisarvostelua.

Nykyinen asema. Viime vuosisata,
varsinkin sen loppupuoli, on ollut uusi suuri k;n
levenemiskausi. jolloin se jiiiäasiassa
eurooppalaisesta uskonnosta on muuttumassa todelliseksi
maailmanuskonnoksi. Tämä johtuu osittain
Euroopasta lähteneestä siirtolaisuudesta, osittain
lähetystyöstä (ks. Lähetys), jonka tulokset, 3.»
milj. katolista ja 11milj. protestanttista
(Yhdysvaltain neekerit siihen luettuina)
pakanakristit-tyä, näyttävät pieniltä verraten ei-kristittyjen
1 miljaardiin. mutta osoittavat erittäin nopeata
kasvamista varsinkin viimeisenä 40 vuotena.
Nykyään lasketaan kristittyjä olevan noin 500
milj. Rinnan laajenemisen kanssa uusille alueille
Käy kuitenkin k:n vaikutuksen supistuminen
vanhoissa ..kristityissä" kansoissa. Valistusajalta
naakka on ollut olemassa juopa yleisen
sivistyselämän ja k:n välillä, ja laajat piirit
kristityissä kansoissa ovat vain nimeksi kristitvitä.
K. on yhä suuremmassa määrässä tullut
yksilöllisen vakaumuksen asiaksi; toisaalta on
huomattavissa voimakas kristillisen innon ja toiminnan
nousu, toisaalta laaja tietoinen luopumus ja
kiihkeä vastustus. K:n-vastainen maailmankatsomus

on periaatteellisena esiintynyt useissa filosofisissa
järjestelmissä (Schopenhauer. Nietzsche) ja n. s.
monismissa; sosialismi on laajoissa
kansankerroksissa muodostunut jonkunlaiseksi
vasta-uskonnoksi; teosofia, spiritismi ja n. s. eetillinen
kulttuuri tarjoutuvat myöskin korvaamaan k;oa ja
tyydyttämään nykyajan ihmisten uskonnollisia
tarpeita. Itse k;n periaatteellisten kannattajani
piirissä on olemassa syvälle käypiä vastakohtia,
umpiuskoisimmasta katolisuudesta lähtien, jossa
hurskaus etsii mitä ulkonaisimpia ja
koneelli-simpia ilmauksia, vapaamielisimpään
protestanttisuuteen saakka, jossa uustestamentillisesta
k:sta tahdotaan riisua sen nykyaikaiseen
maailmankuvaan soveltumaton kuori ja säilyttää vain
se, mikä käsitetään yleispäteväksi
ydinajatukseksi. Onpa ilmestynyt aivan
uudenluontoisia-kin k:n muotoja, kuten
uskonnollis-terveyshoidol-linen Christian science-liike (ks. t.) Ameriikassa
ja tolstoilaisuus Venäjällä. Mutta tämä
näköjään niin arveluttava käsityksien ja
suuntien kirjavuus osoittaa sittenkin k;n
ehtymätöntä voimanrikkautta ja sitä mukautumis- ja
nuortumiskykyä, jota sen historiakin todistaa. Ja
k:n ja sen kieltäjäin vastakohdan jyrkentyessä
on, huolimatta kirkollisten järjestöjen ja
k:n-kiisitysten hajanaisuudesta. k;n kannattajain
kesken huomattavissa kasvavaa yhteistuntoa.
[Kirjallisuutta, ks. K i r k k o h i s t o r i a.] J. G.

Kristittyjen vainot. Rooman valtiomahti oli
uskonnollisesti suvaitsevainen, kunhan vain eri
uskontojen tunnustajat antoivat tunnustuksensa
valtiolle vannomalla keisarin hengen kautta tai
uhraamalla hänen kuvansa edessä. Monoteistinen
juutalaisuus oli kuitenkin erikoisasemassa ja niin
kauan kuin kristityt ulkonaisesti ikäänkuin
kuuluivat juutalaisuuden piiriin, saivat lie olla
rauhassa; ensimäiset vainot tulivatkin juutalaisten
taholta. Neron vainokaan ei ole varsinainen
valtiovallan toimenpide, vaan säikähtäneen
itsevaltiaan tilapäinen mielenilmaus

Kristinuskon monoteismi ei ollut
yhdistettävissä pakanallisen valtion vaatimuksiin, ja kun
j juutalaisten kapinan jälkeen (vv. 66-70)
kris-Itittyjen ja juutalaisten välinen ero käy
valtiollekin ilmeiseksi, tulee valtiovallan suhde
kristinuskoon itsetietoisesti vastustavaksi. Ensimäinen
tältä pohjalta lähtenyt kristittyjen vaino
toimeenpannaan Domitianuksen aikana (v. 95 ja seur.).
— Aluksi vainot kuitenkaan eivät ole
järjestelmällisiä kristinuskon hävittiimisyrityksiä, vaan
niillä on enemmän tilapäinen luonne. N. 112
keisari Trajanus kirjoitti Bithynian maaherralle
Pliniukselle vastauksen tämän kysymykseen,
kuinka kristitvitä oli kohdeltava: 1) nimettömiä
ilmiantoja ei saa ottaa huomioon, 2)
viranomaisten ei tule etsiä kristitvitä, 3) mutta jos heitä
julkisesti syytetään eivätkä tahdo uskoaan
kieltää. on heitä rangaistava valtiorikoksesta. Näitä
ohjeita jiiiäasiassa noudatettiin keisari Deeiuksen
vainoon saakka, v-een 249. Vainot olivat siis
paikallisia eikä valtiovalta niihin ottanut aloitetta.
Erikoisesti mainittakoon Marcus Aureliuksen
(161-180) vainot ja Septimus Severuksen
(193-211) vaino 202 ja seur. vv. (marttyyreja:
Orige-neen isä Leonidas, Perpetua, Felicitas). V:n 203
jälkeen seurasi 40 v:n rauha.

Uusi vainojen vaihekausi alkaa keisari
Deciuk-| sen hallituksesta. Hänen mielestään kristinusko

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Mon Jul 4 09:15:36 2016 (aronsson) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/4/0846.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free