- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 4. Kaivo-Kulttuurikieli /
1715-1716

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Kuloaari ...

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

1721

Kultainen ämmä—K uita ränni kko

1716

kostuva, veteeu, alkoholiin ja eetteriin liukeneva
keltaisenruskea aine. Jos haihdutetaan
kuningas-vettä, johon on liuotettu k:aa, kiteytyy siitä
lopuksi pitkinä, keltaisina neuloina k.-k 1 o o r
i-vety happo (1IAuC14+4II=0) ; sitä myydään
kaupassa k.-kloridin nimellä ja käytetään m. m.
valokuvauksessa. Kuumennettaessa poistuu
k.-kloridista ensin alemmassa lämmössä osa
kloorista ja syntyy k.-k loiuuri (AuCl), joka
sitten korkeammassa kuumuudessa hajoaa k:ksi ja
klooriksi. K.-s v a a n i v e t y h a p o n (HAu(CN).,)
värittömiä alkalimetallisuoloja käytetään
galvaaniseen kultaukseen. Samoin erotetaan niiden
avulla k. k :n-pitoisista vuorilajeista ja hiekasta.
K. ei kernaasti muodosta happojen kanssa
suoloja. Sen molemmat oksidit (k.-o k s i d u 1 i,
Au.O, k.-o k s i d i. Au;0:1) saadaan vastaavia
hydroksideja kuumentamalla; ne hajoavat taas
vuorostaan enemmän kuumennettaessa k:ksi ja
hapeksi. — R ä j ä h d y s-k:a a saadaan
k.-hydroksidista ammoniakilla; se on oliivin-vihreää,
lyödessä tai kuumennettaessa kovasti räjähtävää
jauhoa. — Alkemistit nimittivät k:aa metallien
kuninkaaksi ja merkitsivät sitä auringon
merkillä 0. Yli vuosituhannen ajan uskottiin, että
tätä metallia voitiin valmistaa keinotekoisesti,
luultiin, että epäjaloja metalleja voitaisiin
muuttaa k:ksi (ks. Alkemia).

Luonnossa on k. miltei aina pelkkänä,
tavallisesti vain sekoittuneena toisiin metalleihin,
etenkin hopeaan. Usein on k:aa hienoina
lankoina. pikku jyvinä t. m. s. kvartsisuonissa ;
useimmiten ovat k:n-pitoiset kvartsisuonet
rautahyd-raatin ruskeaksi värjäämiä; tavallista on
myöskin. että k:n-pitoisissa kvartsisuonissa on rikki-,
arsenikki- ja antimoniyhdistyksiä (kiisuja). Kun
kultaa sisältävät vuorilajit rapautuvat ja sora
joutuu jokiin, asettuvat k:n-pitoiset hiekkajyvät
määrättyihin paikkoihin, verrattain lähelle
ra-pautumispaikkaa: tällöin saattaa k. liittyä
suuremmiksi kappaleiksikin fpepiten 1. nuggetsj.
Suurin k.-kappale, joka on tavattu (Austraaliassa),
painoi 124 kiloa. — K:aa on sangen usein pieniä
määriä vaski-, rikki- ja arsenikkikiisussa,
lyijy-kiilteessä v. m. s., joissa tavallisesti on samalla
myöskin hiukan hopeaa. Kun malmit murskataan
metalleiksi, jää k. hopeaan; siksipä olivat vanhat
hopeaesineet (esim. hopearahat) jonkun verran
k:n-pitoisia. Merivedessä on hiukan k:aa (O.os
mg 1 mä:ssä); valtamerissä on arvioitu olevan
k:aa yli 20 miljoonaa tonnia.

K:n erottamiseksi vuorilajeista käytetään
erilaisia menettelyjä, riippuen sen esiintymistavasta.
Soraisista esiintymispaikoista saadaan se
huuhtomalla, minkä työn jo luontokin on osittain
saattanut suorittaa. Huuhtomismenettelyllä ei
kuitenkaan saada k:aa tarkkaan erotetuksi;
tämä erottamistapa perustuu k;n suureen
ominaispainoon. ks. Kullanhuuhdonta. Jos k.
on kvartsisuonissa (esim. Etelä-Afrikassa), täytyy
kvartsi ensin rouhia ja jauhaa hienoksi; jauho
sirotetaan sitten kallellaan oleville,
amalgameera-tuille vaskilevyille, joihin k.-jyväset tarttuvat.
Kun työtä on tehty jonkun aikaa, raaputetaan
levyistä kulta-amalgami pois, levyt sivellään
uudelleen elohopealla ja menettelyä jatketaan.
K.-amalgamista puristetaan nahkaisissa pusseissa
liika elohopea pois ja loput tislataan rautaisissa
retorteissa. Amalgamimenettelyllä ei saada k:aa

tarkkaan erotetuksi. Erittäin tarkka on sen
sijaan n. s. syanidimenettely; sen avulla
saadaan k:aa helposti hyvin kuituköyhistäkin
kerroksista. Työ toimitetaan siteu, että hiekkaa
t. m. s. liotetaan kaliumsvanidiliuoksessa (ilman
läsnäollessa), jolloin k. liukenee. Liuoksesta se
saadaan saostumaan sinkkilastuilla tai
sähkökemiallisin keinoin. K:n-pitoisista kiisuista
voidaan k. erottaa monilla eii tavoilla. Kun
kii-suissa tavallisesti on samalla hopeaa, täytyy
lopuksi k. ja hopea erottaa toisistaan. Tätä
erottamista nimitetään affineeraukseksi ja se
voidaan toimittaa joko kuivin keinoin tai paremmin
typpihapolla, joka liuottaa vain hopean, ei
kultaa. Myöskin rikkihappoa käytetään ja se tulee
halvemmaksi; hopea liukenee kiehuvan kuumaan,
väkevään rikkihappoon. Nykyään puhdistetaan
k:aa paljon sähkökemiallisin keinoin.

Kulta lejeerautuu helposti sinkin, elohopean,
tinan, lyijyn, vasken ja hopean kanssa. Useita
näistä lejeeringeistä on luonnossakin.
Vaskilejee-ringillä on suuri käytäntö (puna-k.). 90 %
kultaa ja 10 % vaskea sisältävällä seoksella on vielä
k:n jalot ominaisuudet: sen väri ja
muuttumattomuus, mutta on puhdasta k-aa kovempaa. Näissä
suhteissa sisältävät useimpien maiden k.-rahat
k:aa ja vaskea. Koriste-esineissä on k:aa
tavallisesti vähemmän. K.-teokset, joita Suomessa
vai-niistetään, ovat valtion valvonnan alaisia kuten
useimmissa muissakin maissa. K.-esineet
varustetaan meillä viidellä leimalla: 1)k.-sepän
nimi-leimalla; 2) paikan leimalla (vaakunalla t. m. s.);
3) vuosiluvulla (erikoisesti valituilla kirjaimilla
ja numeroilla) : 4) luvulla, joka ilmoittaa
puhtauden tuhannesosissa; 5) tarkastusmerkillä
(kruunulla). Suomessa leimatun esineen tulee sisältää
k:aa vähintään ,M/1M0. Aikaisemmin ilmoitettiin
k:n-pitoisuus karaateissa 1. 24-osissa.
Esineiden k:n-pitoisuus voidaan suunnilleen määrätä
tummanvärisillä k o e k i v i 1 1 ä, joita
raaputetaan tutkittavalla esineellä ja verrataan
syntyneitä metallijuovia kultapitoisuudeltaan
tunnetulla esineellä vedettyihin juoviin. Jos kiven
pinnalle kaadetaan typpihappoa jää juoviin
metallia (k:aa) jälelle sitä enemmän, mitä k.-rikkaampi
koeteltava kappale on.

Kaikista metalleista k. oli aikaisimmin
käytännössä. Sen sopivaisuus koristetarkoituksiin
ja sen harvinaisuus aiheuttivat sen suuren
arvon. Egyptiläiset saivat k:nsa pääasiallisesti
Nuubiasta ja Senegal-joen yläjuoksun varsilta.
Mistä juutalaiset, esim. Salomo, saivat k:aa, ei
varmasti tiedetä. Euroopasta saatiin ennen k:aa
Traakiasta. Unkarista, Pyreneitten niemimaalta,
Irlannista. Galliasta y. m. Keskiajalla k:n
saanti väheni Euroopassa, mutta Ameriikan
löydön jälkeen tuotiin sitä tästä uudesta
maanosasta, etenkin Meksikosta ja Brasiliasta,
suuret määrät. Vuosien 1691-1800 välillä saatiin
esim. Brasiliasta k:aa noin 3 miljardin mk:n
arvosta. Myöhemmin tuotiin k:aa Perösta,
Chilestä ja Kolumbiasta. Vuoden 1800 jälkeen
alkoivat k:n kokoamistyöt kehittyä korkealle Uralin
vuoristossa. V. 1845 saatiin täältä k.-aa liki
kaksi kertaa enemmän kuin koko
Etelä-Amerii-kasta. V. 1848 löydettiin k:aa runsaasti
Kaliforniasta ja 1851 Austraaliasta. Kalifornian
k:n-tuotanto on nykyään mitättömän pieni.
Austraa-lian k.-tuotanto oli korkeimmillaan v. 1857; ny-

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Mon Jul 4 09:15:36 2016 (aronsson) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/4/0902.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free