Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Kulttiveerata ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
1725
Kultti veerata—Ku I ttu ur|historia
172G
kynsi- j. n. e. äes (ks. Äes), jonka työsyvyys on
suurempi ja varmempi kuin esim. tavallisen
kan-natuspyöriittömän jou3i-iikeen. Akeitten
luokituksessa annetaan
useimmiten k:n nimitys äkeelle,
joka työskentelee vähän
matalampaan kuin
grub-ber (ks. t.). /. A. S.
Kulttiveerata (ransk.
cultiver, < lat. cultus
= viljelty), viljellä,
sivistää.
Kulttuuri (lat. cultü’ra, < colere = viljellä),
viljely, alk. etupäässä maanviljelys; myöskin
muiden esineiden, esim. kasvien tai eläinten,
kehittäminen ja parantaminen hoidon avulla; sitten
ihmishengen ..viljeleminen" 1. kehittäminen.
Kulttuurityö pyrkii alkuansa lisäämään
aineellisia hyödykkeitä ja siten turvaamaan ihmistä
hätää ja vaaroja vastaan. Kulttuuri-ihminen
ajattelee tulevaisuutta ja varustautuu sitä varten,
jota vastoin raakalaisen huomio on kiintyneenä
melkein yksinomaan nykyhetkeen. Mutta kun
ihminen muovailee ympäröivää luontoa ja
muodostelee luonnonesineitä tarkoitustensa
mukaisiksi, niin tämä toiminta vaikuttaa takaisin
häneen itseensä siten, että sen johdosta hänen omat
ruumiilliset ja henkiset kykynsä voimistuvat,
llänen käytännöllinen taidokkuutensa ja älynsä
kehittyvät ja ne saavat vuorostansa aikaan
lä-heisempää yhteiselämää ihmisten kesken, jonka
johdosta verkalleen siveellisetkin suhteet, tunteet
ja käsitteet hienostuvat ja jalostuvat.
Historialliseen k.-kehitykseen kuuluvat sentähden hyvin
moninaiset ihmiselämän eri puolet. Siihen kuuluu
ulkonaisten elämänolojen parantaminen, yhä
parempien työaseiden ja muiden tarvekalujen
valmistaminen, pysyväisten asuntojen hankkiminen,
maanviljelyksen synty, yhteiskunnallisen
elämän muodostus, työnjako, kaupan ja
kulkulaitosten kehitys, erittäin nykyaikana köyhälistön
asunto-olojen ja yleisen terveydenhoidon yhä
jatkuva parantaminen y. m. Mutta k:n
varsinainen ydin on ihmiskunnan henkinen ja
siveellinen kehitys, joka ilmenee siinä, että tavat
muodostuvat lempeämmiksi, lait inhimillisiksi ja
järjellisiksi, ihmisten väleissä pääsee valtaan
suurempi hyvänsuonti ja hienotunteisuus, syntyy
ystävällistä kanssakäyntiä eri kansojen kesken
ja tunnustetaan kansainvälistä oikeutta,
kasvatuksesta huolehditaan, pidetään kunniassa
yksilön oikeutta persoonallisuutensa omalaatuiseen
kehittämiseen, taiteen ja tieteen viljeleminen saa
sijan yhteiselämässä ja ihmisten mielissä,
uskonnolliset käsitteet puhdistuvat ja jalostuvat. K:n
ytimenä on siten oikeuden, totuuden, kauneuden,
yleisen ihmisrakkauden ja uskonnon ihanteiden
toteuttaminen ihmiskunnassa. — Kieltämätöntä
on, että k.-kehityksen ensimäisenä liikkeelle
panevana voimana on ollut taistelu
olemassaolosta; mutta k. pyrkii muuttamaan taistelun
olemassaolosta yhteistyöksi inhimillisen
olemassaolon kohottamiseksi.
K.-pyrintö voi eksyä „liikasivistyksen"
harhateille. jos niin kiivaasti tavoitellaan joitakin
k.-tarpeita, että niiden takia laiminlöydään
tärkeämpiä luonnollisia tarpeita, joten ihminen
tavoittelemalla ,,k.-nautintoja" tekee itsensä on-
I tiettömäksi. Myöskin esim. k:n aiheuttama
pitkälle menevä työnjako tekee ihmiset
yksipuolisiksi ja tuottaa sentähden toisinaan kärsimyksiä.
Suojana näitii hairahduksia vastaan on
kunnioitus luontoa kohtaan; k:n ei pidä ylenkatsoa
luontoa eikä asettua luonnonmukaisen elämäntavan
vastakohdaksi, vaan sen pitää hyvin hellävaroin
koettaa jalostaa luontoa, (vrt. suunnilleen
yhtä-merkitseviä Sivistys, Sivilisatsioni.)
A. Gr.
Kulttuurifilosofia (ks. Kulttuuri ja
Filosofia) on tutkistelu, joka koettaa
perusteellisesti selvittää, mikä on kulttuurin olemus
ja varsinainen arvo.
Kulttuurihistoria (ks. Kulttuuri) 1.
sivistyshistoria tutkii ja esittää menneiden
aikojen kulttuurioloja ja niiden kehitystä. K.
on tieteenhaara, jota on viime aikoina erittäin
ahkerasti viljelty; monet sen edustajat ovat
vaatineet koko historiatieteen uudistusta siten, että
siinä k. on tehtävä kerrassaan pääasiaksi. Oli
vanhastaan totuttu pitämään
„maailmanhistOr-riassa" etupäässä silmällä valtiollisia ja
erittäinkin sotaisia tapahtumia, sekä kiinnittämään
huomiota varsinkin yksilöiden —
mahtavien ruhtinaiden, suurien sotapäällikköjen ja
etevien valtiomiesten — tekoihin, ikäänkuin ne
olisivat määränneet maailmankulun. K. sitä
vastoin tutkii kansojen elämäntapoja,
taloudellisia ja yhteiskunnallisia oloja sekä niiden
henkistä elämää, niinkuin se ilmenee niiden
oikeusjärjestyksessä, elämänkatsomuksessa,
kirjallisuudessa. taiteessa ja uskonnossa, ja koettaa
kaiken tämän nojalla päästä paremmin
ymmärtämään kansojen pyrintöjä ja toimia. K. on
täten monissa kohdin syventänyt tietoamme
maailmanhistoriallisen kehityksen todellisista
syysuhteista. Se tulee ehdottomasti enemmän kuin
valtiollinen historia panneeksi huomiota niihin
yhteisvoimiin, jotka historiassa
vaikuttavat, laajojen ihmisryhmäin yhteisiin oloihin,
tarpeisiin ja harrastuksiin. Näiden seikkain
syvemmälle tunkeva tutkimus on kieltämättä
osoittanut, että suuret yksilöt eivät ohjaa historian
kulkua siinä määrässä kuin kansanomainen
historiankäsitys tavallisesti arvelee, vaan että
enimmäkseen ..kollektiiviset" olot ja niiden verkalleen
tapahtuvat muutokset määräävät kehityksen
pääpiirteet. Silti ei k:n suinkaan tarvitse
laiminlyödä yksilöiden toiminnan ja yksityisten,
vain kerran sattuneitten tapahtumain tarkkaa
tutkimista. Sen tulee ottaa huomioon, että
sellaisetkin seikat toisinaan vaikuttavat
mahtavasti kulttuurin kehitykseen, niinkuin esim.
yhden nerokkaan henkilön esiintyminen monesti on
«•aikuttanut kirjallisuuden, taiteen ja
uskonnollisen elämän aloilla.
1700-luvulla huomauttivat m. m. Voltaire ja
Herder pontevasti kansojen tapoja ja henkistä
elämää kuvaavan k:n suurta merkitystä,
1800-lu-vun alussa johdatti siihen huomiota Hegel,
1800-luvun keskipaikoilla m. m. Buckle. Sittemmin
on kansatieteen ja antropologian suurenmoinen
kehitys valaissut sitä pohjaa, josta k:n on
lähdettävä. Ihmiskunnan kulttuurikehityksen
alkuaikoja ovat käsitelleet m. m. Tylor, „Earlv
his-tory of mankind" (1865, 3:s pain. 1878) ja
„Pri-mitive Culture" (1871), Lubbock, „The origin of
civilization" (1870), Hoernes, „Urgeschichte des
JouslkuHtivaattori.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
