- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 5. Kulttuurisana-Mandingo /
47-48

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Kuolajärvi ...

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

47

Kuolema

4 S

Diirer: Ritari, kuolema ja perkele (1513).

vatsan alaosan ja nivusten kohdalla viheriäksi
osoittaen mätänemisen alkamista, mikä tapahtuu
40-50 tuntia kuoleman jälkeen. E. Th-n.

2. K :11a on uskontojen historiassa valtava
merkitys. Hyvin yleisesti katsotaan kuolleen
ruumiin kosketuksen tuottavan saastutuksen,
mikä on poistettava erityisillä puhdistusmenoilla
(ks. Tabu). K:n salaperäinen mahti on
epäilemättä antanut aihetta
vainajainpalve-1 ukseen (ks. t.). Useimmat uskonnot ovat
luoneet oppeja vainajain haudantakaisesta
elämästä (ks. Manala). Kristinusko
käsittää k:n synnin seuraukseksi (Room. 633).
Uskonopissa erotetaan: 1) hengellinen k. = synnin
tuottama sielun sairaus ja voimattomuus, 2)
ruumiillinen k. = ruumiin ja sielun välisen siteen
kätke.1-minen ja 3) iankaikkinen k. = sielun iäinen ero
Jumalasta. E. K-a.

3. K. kuvaavissa taiteissa. Taiteessa
ovat runoilijain esitykset enimmäkseen olleet k:n
kuvauksen perustana. Näkyvään muotoon eivät
kuitenkaan heprealaiset, persialaiset eivätkä
arabialaiset ole luoneet mielikuvituksessaan kuvittele
maansa kuolemanhaltiaa eikä siitä liioin
egyptiläisillä, jotka muuten
hautakammiomaalauksis-saan y. m. mitä suurimmassa määrin esittivät
vainajien elämää, ollut määrättyä
personifikatsio-nia. Vanhassa Kreikan taiteessa esiintyy sitä
vastoin k. (T h a n a t o s) persoonallisena
olentona, joka kuvataan yön pojaksi, unen
(Hyp-noksen) veljeksi ja esitetään joskus siivekkäänä
ja partasuisena miehenä, mutta useimmiten
kaunispiirteisenä, joko siivekkäänä tai siivettömänä
nuorukaisena, jolla on kädessään sammunut tai
maahan käännetty soihtu. Lukuunottamatta
myö-häisroomalaisia runoelmia ja etruskilaisia
ruukkuja. seinämaalauksia ja sarkofagikuvia, joissa
k. esiintyy pelottavana hirviönä, ei antiikin ajalla

yleensä k:aa, jota pidettiin jumalien
sanansaattajana, esitetty tuskan ja pelon tunnelmia
herättäväksi. Koettivatpa kreikkalaiset lieventää
kuolemanajatuksenkin surullisuutta ollen
taiteessaan usein suoranaisesti esittämättä itse k:aa,
kuvaten sitä ainoastaan välillisesti jonakin
jokapäiväisen elämän kohtauksena, kuten
nähdään esim. heidän erinomaisen kauneissa
hautapatsaissaan (s t e e 1 e i s s ä, ks. t.). Vasta
myöhemmällä keskiajalla aletaan k:aa jälleen
olen-noida kuvaamalla sitä tuhoatuottavaksi
vihollis-vallaksi, jossa kaikki kuoleman ja helvetin
kauhut ilmaistaan. Italiassa muodostuu k:n tyypiksi
yölepakon-siivillä ja viikate ojossa lentävä
terävä-kynsinen akka, joka esim. tavataan 1300-luvun
aatteellisessa suhteessa merkillisimmässä
teoksessa, tuntemattoman taiteilijan Pisan Campo
santoon (ks. t.) tekemässä „Kuoleman
voittokulkua" (Il trio 11 f o della Morte)
esittävässä valtavassa seinämaalauksessa. Varsinkin
..Kuolemantanssi" (ks. Danse macabre)
nimisissä kuvissa kehittyy n. 1300-luvulta alkaen
uusi k:n tyyppi etupäässä Alppien
pohjoispuolisissa maissa. Se on alkuaan luuksi ja nahaksi
kuivettuneen ukonruumiin muotoinen, jommoisena
se vielä esiintyy esim. Diirerin kuuluisassa
kai-verroksessa „Ritari, kuolema ja perkele" v:lta
1513, mutta muuttuu myöhemmin, kuten esim.
Hol-beinin „Kuolemantanssissa" v:lta 1538, pelkäksi
luurangoksi, joka tavallisesti esitetään joko
metsästäjänä, peitsiniekka sotilaana tai viikatetta
kantavana elonleikkaajana, milloin kävelevänä,
milloin istuvana hevoskaakin tai jalopeuran
selässä. Luurankoa oli käytetty myöskin antiikin
taiteessa, mutta ei k:aa, vaan jotakin määrättyä
vainajaa edustamassa. Elonleikkaajaksi
kuvittelivat jo heprealaiset k:aa (Job. 5M; Jer. J)^).
Luu-rankomies, attribuutteinaan viikate tai sirppi ja
tiimalasi, tulee uudemman taiteen perinnäiseksi
tyypiksi vasta 1500-luvulla. Nykyaikaisista
taiteilijoista ovat tätä tyyppiä käyttäneet varsinkin
Rethel, Klinger, Böcklin, Sattler v. m.
Sitävastoin ransk. Albert Bartholomé (s. 1848)
suurenmoisessa ..Kuolleitten muistomerkissään" (pysty-

Kuva Holbeinin kuolemantanssista.

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Tue Nov 12 16:29:03 2019 (aronsson) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/5/0036.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free