- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 5. Kulttuurisana-Mandingo /
223-224

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Kyluria ...

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

223

Kylväjä—Kylvö

224

taan koko- 1. täysikylvyiksi ja puolikylvyiksi sen
mukaan, onko kylpijä kokonaan veden sisässä vai
ainoastaan istuu puolivatsaan ulottuvassa
vedessä. Puolikylvyt ovat veden viileyden vuoksi
lyhytaikaisia, ja kylpijää joko hierotaan tai
ammennetaan vettä hänen ylitsensä.
Ammekyl-pyinä annetaan myös useimmat lääkekylvyt,
joiksi käytetään luonnollisia lämpimiä
mineraalivesiä tai valmistetaan ne lääkeaineksia
liuottamalla ja sekoittamalla kylpyveteen. Lääkekylpyjä
on monen monta lajia; tavallisimmat niistä ovat:
lipeä-, suola-, rikki-, rauta-, kalkkisuola-, liisi-,
mallas-, sinappi-, hiilihappo- ja
männynhavukyl-vyt (vrt. V e s i p a r a n n u s ja
Vesiparannuslaitos). P a i k a 11 i s k y Ivyistä ovat
istumakylvyt tärkeimmät. Niitä ottaessa
käytetään erityisiä astioita, joissa kylpijä istuen
puolittain makaavassa asennossa on vedessä
vatsanpohjaa myöten. Muta- ja savikylpyjä
käytetään monella eri tavalla: hieromisina,
hauteina. ammekylpvinä y. m. (ks. Mutakylpy).
Hiekkakylpyjä varten on tavallisesti
erityiset hiekkaa sisältävät altaat, jotka voidaan
lämmittää mielen mukaan. Tavallisesti ne
järjestetään siten, että hiekan lämpö on 47°-50°,
kylvyn pituus määrätään sairauden ti la n mukaan.
Niiden tarkoituksena on kovan hikoilemisen
synnyttäminen. Lehtikylvyt ovat etupäässä
kansan käyttämiä parannuskeinoja; ne valmistetaan
sellaisista (esim. koivun ja jalavan) lehdistä,
joilla on hiottava ominaisuus. Valo-,
sähköjä i 1 m a k y 1 v y i s t ä ks. n. E. Th-n.

Kylväjä, raittiusleliti, Raittiuden ystäväin
äänenkannattaja; ilmestynyt v:sta 1897. vrt.
A a m u n a i r u t.

Kylvö, viljelyskasvien siementen maahan
sirottaminen ja peittäminen. Kun k:llä
odotettavaan satoon nähden on perustava ja määräävä
merkitys ja kun virheellisesti suoritettua k:öä
on joko hyvin vaikea tahi useimmiten mahdoton
jäljestäpäin koi jata, on k:öä edeltäkäsin tarkoin
harkiten valmistettava ja monet vaikuttavat
seikat huomioonotettava ja muistettava.

Kylvösie m e n on oikein valittava, tarkoin
tutkittava ja huolella säilytettävä. On otettava
selko sen alkuperästä, laadusta, puhtaudesta,
muodosta. väristä, painosta ja itäväisyydestä (ks.
S i e m e n, vrt. Idätys, Itävyys).

Kylvöaika 011 olosuhteiden mukaan eri
kasveille tarkoin harkittava ja määrättävä.
Suomessa voidaan puhua 2 pääkylvöajasta: kevät- ja
syyskylvöstä. Kevät-k. (kauran, oliran, herneen,
nauriin j. n. e.) toimitetaan yleensä niin pian
kuin maa on riittävästi kuivunut (valunut) sekä
saavuttanut sopivan kuohkeuden sekä kullekin
kasville tarpeellisen lämpömäärän. Liian
kosteassa. tiviissä ja kylmässä maassa itävät
siemenet hitaasti ja epätasaisesti ja karaistuneemmat
ja vähemmän vaateliaat rikkaruohot pääsevät
yleensä aremmista viljelyskasveista edelle.
Ke-vät-k:öä ei saa liiaksi mvöliästää, silloin tulee sille
haitaksi alkukesän tavanmukainen kuivuus
(pouta). — Syys-k. (rukiin, vehnän, timotein
j. n. e.) toimitetaan niin aikaiseen, että oras
ennättää varttua kohtalaisen voimakkaaksi kestämään
talven pakkasia ja alkukevään kylmiä tuulia
(ahavia). Eri osiinsa nähden ilmastollisesti niin
vaihtelevassa maassa kuin Suomessa ei yleisiä
tarkkoja sääntöjä eri viljelyskasvien kylvöaikoi-

hin nähden voida määritellä. Rukiin pohjoisilla
viljelysrajoilla kylvetään sitä heinäkuun
puolivälissä ja loppupuolella, maan keski- ja eteläosissa
yleensä elokuun kuluessa, mutta monesti vielä
syyskuullakin. Kokemus opettaa vähitellen
valikoimaan kullakin seudulla ja kullekin kasville
otol-lisimmau kylvöajan, sen eri vuosina silti
tarvitsematta sattua ehdottomasti aivan samoiksi päiviksi.

Ivylvötavat. Entisajan kaskenviljelyjä kylvi
palo- 1. kaskinauriinsa suustaan sylkemällä.
— Nykyaikanakin Suomen maanviljelijäin suuri
enemmistö kylvää viljansa käsin, joko
molemmin käsin tai yleisimmin yhdellä (oikealla)
kädellä. Jollei pelto ole kaitoihin sarkoihin ojitettu,
ajetaan se juuri ennen kylvöä sahralla (aatralla)
n. 4 à 5 m leveihin kylvösarkoihin (sitkaimiin 1.
sikkeloihin) tahi merkitään nämä sarat lepän,
pajun tai koivun oksilla tahi kulkee poikanen jo
kylvetyn alan rajaa pitkin. — Vuosi vuodelta
voittaa alaa kuitenkin koneilla kylväminen
(ks. Kylvökoneet). Voidaan puhua li a j a-,
rivi- ja r v h m ä-kylvötavoista ja voidaan näitä
suorittaa sekä käsin että koneilla. Vanha
käsin-kylvö on haja-k:öä. Koneilla käytetään
haja-k:öä nykyään vain heinänsiemenille (joko
kannettavia ja käsin veivattavia
keskipakoiskylvö-koneita tahi työnnettäviä tai juhdan vedettäviä
pitkiä kylvölaatikoita). Rivikvlvöä voidaan
suorittaa joko käsin (sormien lomitse tai pullon
suusta juurikasvien siemeniä riveihin tahi
vako-harjoihin ripottamalla) taikka enimmäkseen
käyttämällä hevosen vetämiä taidokkaita koneita.
Koneilla toimitetun rivikylvön etuina mainitaan
m. m. seuraavat seikat: säästetään siementä, kun
kaikki tulee tarkoin maahan; siemenet joutuvat
sopivaan ja samaan syvyyteen, itävät ja
orastavat tasaisesti ja yksin ajoin, josta myös johtuu
sekä nopea että yhtätasainen tuleentuminen;
korret varttuvat riveissä ja valon tasaisemmin
vaikuttaessa voimakkaammiksi, kestäen paremmin
pystyssä ja voittaen helpommin rikkaruohot,
joita vastaan rivien välissä (jos ovat tarpeeksi
leveät) on myöskin mahdollisuus perkaamalla
taistella. Riviinkylvön suorittaminen koneella
edellyttää kivetöntä hyvin muokattua maata. —
Ryhmäkylvöä käytetään eräille juuri- ja
puutarhakasveille sekä metsänkylvössä.

Tavallisesti kylvetään kukin viljelyskasvi
erikseen ja puhtaana sille valmistettuun maahan.
Joskus käytetään kuitenkin sekakylvöä. Ennen
käytettiin, varsinkin Itä-Suomessa, paljon
„seku-lia", kylvettiin ohraa ja kauraa sekaisin, josta
kypsänä korjattu sato käytettiin sekä
leipäviljaksi että erittäinkin karjan väkirehuksi (ks. S
e-kuli). N. s. „juhannusruista" kylvetään
sekaisin olirnn. kauran ja herneen kera, joista
viimemainituista muodostunut rehevä kasvu niitetään
syksyllä karjanrehuksi. — Heinänsiemeniä
kylvettiin (varsinkin aikaisemmin) rukiin, ohran
tahi kauran ja (myöhemmin) viliantarehun
oraaseen. jolloin näitä varjostavia kasveja sanotaan
suojus vii jaksi. Nykyään on käynyt
yleisemmäksi kylvää heinänsiemen „ilman
suojusvil-jaa". Heinänsiemeniä kylvetään usein eri
lajeja toisiinsa sekoitettuina (esim. eri
apilas-lajeja ja timoteitä; tai puntarpäätä, koiranruohoa
ja eri apilaslajeja j. n. e.). •— Hajakylvön
jälkeen viljan sienien peitetään eli mullataan
yleisimmin äkeillä (esim. jousiäkeellä), jonka

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Tue Nov 12 16:29:03 2019 (aronsson) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/5/0132.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free