- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 5. Kulttuurisana-Mandingo /
363-364

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Laanila ...

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has been proofread at least once. (diff) (history)
Denna sida har korrekturlästs minst en gång. (skillnad) (historik)

säilytetään Pietarin yliopiston geologisessa
museossa). Runsautensa ja monipuolisuutensa vuoksi
löydöt ovat erittäin tärkeitä Koillis-Euroopan
kivikautisten olojen selvittelylle, vaikkakin ne
löytötietoihin nähden jättävät paljon toivomisen
varaa. Löydöt ovat sijainneet pääasiassa
turvekerroksessa (n. 2,5 m alempana Laatokan
nykyistä keskivedenkorkeutta), jonka päälle on
kerrostunut hietaa n. 5 m:n vahvuudelta. Tällainen
kerrosjärjestys osoittaa Laatokan vedenkorkeuden
melkoisesti vaihdelleen, sen jälkeen kuin
kivikauden ihminen asuskeli näillä seuduilla.
Eläimistön muutoksista on mainittava, että täällä
elivät silloin nykyään hävinneet alkuhärkä (Bos
primigenius
ja latifrons), majava, soopeli,
metsäsika (esiintyy nykyään vasta 55 leveysasteen
eteläpuolella), metsäkauris (Cervus capreolus) ja
peura. Kasviston laatuun nähden on huomattava,
että tammi silloin esiytyi pääpuuna, mutta
nykyään se esiytyy vain niukkakasvuisina yksilöinä.
Aikaisemmat tutkijat ovat olleet taipuvaisia
lukemaan puheenaolevat löydöt perin vanhoiksi,
jopa paleoliittista aikaa läheneviksi.
Myöhemmät havainnot ovat osoittaneet, että kivikauden
ihmiset olivat asettuneet Laatokan
etelärannikolle vasta viimeisen l. litorina-aikuisen
maankohoamisen loppupuolella, aikana, jolloin ei
Nevaa vielä ollut, mutta jolloin Laatokan
samoinkuin Saimaan vedet laskivat Heinjoen pitäjässä
olevan Vetokallion kautta Suomenlahteen. Maan
yhä kohotessa vaikeutui Laatokan vesien lasku
Vetokallion kautta, mistä oli seurauksena veden
nousu Laatokassa. Ja kun kohoaminen oli
suurempi Laatokan pohjois- kuin eteläpäässä,
kaltautui vesi viimemainittuun suuntaan; tällöin
muodostui turve, johon alkuaan kuivassa maassa
sijainneet kivikauden löydöt enimmäkseen
kerrostuivat, ja turpeen päälle kasaantui vahva
hietakerros. Vihdoin nousi vesi niin korkealle,
että se alkoi syövyttää uutta laskuväylää,
nykyistä Nevaa, ja Laatokan vedenkorkeus aleni
senjälkeen vähitellen nykyiseen määräänsä. —
Erityisen runsaasti on esiintynyt löytöjä
kolmella ensimäisellä virstalla Olhavan joesta
itäänpäin ja varsinkin melkein kanavan alkupäässä.
Ne kuuluvat siihen kivikautiseen
kulttuurimuotoon, joka on levinnyt Suomesta Keski-Venäjälle
asti. Pääelinkeinona on ollut kalastus, jota on
harjoitettu paitsi joissa myös matalan veden
aikana ulapalla, kuten voi päättää syvässä
vedessä elävän monnin luiden esiintymisestä.
Kalastuksen ohella on myös metsästyksellä ollut
melkoinen merkityksensä ravinnon saantiin
nähden. Mielenkiintoisia ovat ihmisluurankojen
jäännökset, jotka nähtävästi johtuvat asuinpaikoille
haudatuista vainajista. Luut ovat sijainneet
perin hajallaan, enimmäkseen yksitellen ja usein
särkyneinä, jonka johdosta on oletettu
kannibalismia l. ihmissyöntiä, mutta suurimmaksi osaksi
saa luiden esiytymistila kuitenkin selityksensä
siitä, että ne ovat samoinkuin muutkin löydöt
veden liikuttelemia alkuperäisiltä paikoiltaan.
Pääkallot ovat muodoltaan pitkä- ja keskikalloisia.
Iän puolesta kysymyksessä olevat löydöt ovat
luettavat suunnilleen kolmannen tai toisen
esikristillisen vuosituhannen raja-ajalle ja sitä
lähinnä seuraavalle ajalle. [A. Inostranzeff,
„L’homme préhistorique de l’age de la pierre sur
les cotes du lac Ladoga” (1882).] J. A-io.

Laatokan kaupunki (mskand. Aldeigjoborg
s. o. Laatokan linna; ven. nykyään
Staraja Ladoga = Vanha Laatokka)
Olhavanjoen vas. rannalla, 13 km Laatokasta,
Pohjois-Venäjän vanhimpia kaupunkeja. Snorren
kuningassaduissa L. k. esiintyy usein tärkeänä
pysähdyspaikkana Novgorodin-matkoilla ja (997) norj.
jaarli Eerik sen valloitti ja hävitti. Mainitaan
Rurikin hallituskaupunkina 862-65. Ven.
aikakirjat kertovat ruotsalaisten 1164 saapuneen
kaupunkia piirittämään, mutta joutuneen tappiolle
ruhtinas Svjatoslavin ja Novgorodin
sotajoukkojen tultua apuun. — V. 1610 ruotsalaiset
valloittivat kaupungin; Stolbovan rauhassa se
luovutettiin takaisin. — Vanhan L. k:n asukkaat
siirrettiin Pietari Suuren 1704 perustamaan uuteen
kaupunkiin (ven. Novaja Ladoga = Uusi
Laatokka
; 4,144 as. 1902) Olhavan suulle; vanha
L. k. on nykyään mitätön kylä. E. E. K.

Laatokan linna, muinais-skandinaavilaisten
Aldeigjoborg ja myöhempi Laatokan kaupunki
(ks. n.).

Laatokanliuskeet ks. Laatokkalaiset
muodostumat
. P. E.

Laatokka (ruots. Ladoga, ven.
Ladožskoe ozero; vanha suomalainen nimi
Nevajärvi; nykyinen nimitys syntynyt Laatokan
kaupungin
mukaan, ks. t.), Euroopan suurin
järvi, sijaitsee 59° 51′ ja 61° 46′ välillä polij. lev.
sekä 29° 48′ ja 32° 58′ välillä it. pit. Greenw.;
pinta-ala 18,004 km2, josta Suomen puolella
8,013 km2; suurin pituus Kirjavalahdesta (L:n
pohjoisimmasta lahdekkeesta)
Pähkinälinnanlahden eteläisimpään perukkaan n. 207 km ja leveys
61 leveyspiiriä pitkin 130 km, rantaviivan pituus
1,141 km, josta Suomen puolella 650 km ja
Venäjän puolella 491 km; korkeus keskimäärin 5 m
yl. merenp. Muodoltaan L. on pitkänpyöreä;
pituussuunta luoteesta kaakkoon, pituus Jaakkiman
kirkolta Olhavanjoen suuhun n. 192 km.
Laskujoki Neva (ks. t.), lähtee L:n lounaisesta
perukasta ja laskee Suomenlahden itäisimpään
pohjaan.

Rannikot. Vetämällä viiva Käkisalmen
tienoilta poikki L:n itärannikolle Venäjän rajaan
saadaan raja kahden erilaisen ja monissa
suhteissa eriluontoisen L:n välille; pohjoispuolelle
jää syvä Pohjois-L., jonka rannikot ovat
korkeita, metsäisiä, kallioisia, rikkonaisia, täynnä
lahtia, niemiä ja saaria, niin ollen
luonnonihania ja vaihtelevia; matala Etelä-L. sensijaan
on rannoiltaankin matalaa, hietikoiden ja
savikoiden reunustamaa, yksitoikkoista, usein
rämeseutuista, saaretonta ja vailla lahdekkeita ja
niemekkeitä; (varsinainen etelärannikko muodostaa
kaksi avaraa ehytrantaista lahtea,
Pähkinänlinnanlahden ja Olhavanlahden, sekä itärannikko
Syvärinlahden). — Rannikoiden vuoriperän
laatukin jakaantuu jotenkin tarkalleen mainitun
Pohjois- ja Etelä-L:aa erottavan rajan mukaan
kahteen aivan eriluontoiseen alueeseen;
pohjoispuolella prekambriset ja eteläpuolella
paleozooiset muodostumat, jotka viimemainitut ovat
paikoittain erittäin laajojen kvartääristen
kerrosten peitossa (kuten Karjalan-kannaksella).
Eteläisimmät, vanhaan prekambriseen kiinteään
vuoriperään kuuluvat kalliot näkyvät L:n
länsipuolella Käkisalmen seuduilla ja itäpuolella
hiukan Venäjän rajasta etelään. Käkisalmesta

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Tue Nov 12 16:29:03 2019 (aronsson) (diff) (history) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/5/0204.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free