- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 5. Kulttuurisana-Mandingo /
389-390

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Laertes ...

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has been proofread at least once. (diff) (history)
Denna sida har korrekturlästs minst en gång. (skillnad) (historik)

389

Laertes— Læstad i us

390

taidemaalari, opiskeli Brysselin taideakatemiassa.
Maalannut talonpoikien ja etenkin köyhän
kansan elämää erittäin mieleenpainuvalla, vanhaa
Pieter Bruegheliä muistuttavalla, yksinkertaisesti
tyylittelevällä tavalla. [Elämäkerran kiri. G. van
Zyp, 1908.] E. R-r.

Laertes [läe’rtës], kreik. sankaritarustossa Ar
keisioksen poika, Antikleian puoliso, Odysseuksen
isä.

Laertios Diogenes, ks. Diogenes
Laer-t i o s.

Laestadiolaisuus [les-], Lars Levi L æ s ta-
d i u k s e n (ks. t.) alkuunpanema uskonnollinen
liike. Alkuaan tarkoittaen ainoastaan
uskonnollista herätystä ja siveellistä parannusta
yleis-luterilaisella pohjalla liike sai jo perustajansa
eläessä omituisen opillisenkin luonteen, ja hänen
kuoltuaan erikoispiirteet ovat tulleet yhä
enemmän näkyviin. Saatuaan Karesuannon
seurakunnassa aikaan herätyksen Læstadius rupesi
v:sta 1848 alkaen lähettämään kulmakunnille ja
muihin seurakuntiin luotettavia kansanmiehiä,
jotka ,,kouluiksi" nimitetyissä hartausseuroissa
mahdollisimman yksinkertaisia menettelytapoja
noudattaen esittivät tietämättömyyteen ja
paheisiin vajonneelle kansalle kristillisen pelastustien
peruskohtia. Sellaisia lähettejä olivat Juhani
Raattama (k. 1899), C. J. Grape, Erkki Antti
Juhonpieti (k. 1900) ja Heikki Parkajoki
(k. 1895). Ensinmainittu otti käytäntöön
„tai-vaan valtakunnan avaimet", s. o. uskovaisten,
mieluimmin koko seurakunnan edessä tehtävän
ripin synnintunnustuksineen ja
anteeksiantoi-neen. Ankaroilla lakisaarnoilla, pöyristyttävällä,
liikkeeseen kuulumattomiin kohdistetulla
„hengel-lisellä kiroilemisella" sekä Jumalan lasten tilan
suloisilla kuvauksilla koetettiin saada ihmisiä
käymään „ahtaan portin", s. o. seurakunnan
edessä tehdyn synnintunnustuksen kautta uudesti
synnyttävän armon osallisuuteen.
Uusisyntymi-nen käsitettiin voimakkaaksi murrokseksi, joka
ilmeni ruumiillisissakin liikkeissä, semminkin
n. s. liikutuksissa. Esiinnyttyään ensi kerran
1845 nämä ilohuudoissa, hyppimisessä, käsien
paukuttamisessa, jopa kouristuksissakin
ilmenevät tunteenpurkaukset muodostuivat ennen
pitkää liikkeen pysyviksi tuntomerkeiksi, jotka
antoivat leiman hartausseuroille ja vaikuttivat
suggeroivan ominaisuutensa kautta
huomattavasti liikkeen leviämiseen. Liikkeelle annettu
pilkkanimi „h i h h u 1 i 1 a i s u u s" johtuu
haltioituneiden ilohuudoista. Kun liike
perustajan kuoleman jälkeen oli etupäässä
oppimattomien maallikoiden johdossa, pääsivät
yksipuolisuudet kehittymään yhä räikeämmiksi.
Syntinen etsiköön — näin opetettiin — armollista
Vapahtajaa uskovaisten seurakunnasta, sillit
ainoastaan sen piirissä saarnattu sana on
elävää Jumalan sanaa. Ilman synninpäästön
äänellistä julistusta älköön kukaan luulko
synneistään vapautuneensa, mutta kenellä se on, hän
saa kaiketi uhallakin „uskoa itsensä autuaaksi",
sillä usko on perusolemukseltaan uutta
itsensä-arvostelemista. Ripillä on uskontilan alussa
perustava merkitys, ja jatkuvassa vaelluksessaan
uskovan on siihen turvauduttava niin usein kuin
omatunto tulee saastutetuksi. Näyttääpä
liikkeessä olleen paljon sitä toivotonta vakaumusta,
että syntisen ei maksa vaivaa pvrkiäkkään pääse-

mään turmeltuneesta luonnostaan, ja että ainoa
keino elämäntiellä pysymiseen oli alistua yhä
uudelleen ja uudelleen siihen „vanhalle ihmiselle"
raskaaseen harjoitukseen, jota syntien julkinen
tunnustaminen tietää. Näin lyötiin pyhitystä
laimin ja aikaisempain lakisaarnain sijaan
ruvettiin julistamaan sitä antinomistista oppia, että
uskovainen on vapaa laista. Samalla oltiin sekä
luterilaiseen kirkkoon että kaikkiin muihin
kristillisiin kirkkoihin ja lahkoihin nähden jyrkästi
tuomitsevalla kannalla. Lapissa syntyneessä
„esi-koisseurakunnassa" oli "kointähti noussut ja
kristillisyyden päivä valjennut". Mutta tämä
kiihkomielinen, omahyväinen suunta ei ole ainoa
liikkeen piirissä. Sen rinnalla on ollut
vanhimmista ajoista asti havaittavissa maltillinen,
syvä-mielisempi virtaus, jonka etevin edustaja oli
liikkeen perimätiedon ja alku-uskon
patriarkaalinen todistaja Juhani R a a t t a m a. Suurella
taidolla tämä mitä suurinta arvonantoa nauttiva
mies sai yhdessä muiden samanhenkisten
johtajain kanssa äärimäisyyssuunnan pyrkimykset
niin tasoitetuksi, että liike pysyi koossa, mutta
1890 hajaannus ei ollut enää vältettävissä.
Syntyi uusi he r ä t y s, jota kannattavat m. m.
saamamiehet Fredrik Paksuniemi. Pekka
Hanhivaara, Mikko Saarenpää, Heikki Syväjärvi
(k. 1909) sekä useat liikkeeseen liittyneet papit.
Pysyen yleisluterilaisella kannalla, tunnustaen
kansankirkkomme kasvattavan työn arvon ja
osoittaen ymmärtämystä muitakin kristillisiä
suuntia kohtaan tämän suunnan edustajat
teroittavat Jumalan kaikkialla läsnäoloa ja sielun
mieskohtaista tilintekoa hänen edessään.
Raamattuun kirjoitetun sanan määräävää
merkitystä. rukouselämää, lain käytäntöä
uskonnollissiveellisen tilan kuvastimena, pyhityksen
tarpeellisuutta j. n. e. Læstadiolaiset harjoittavat
maallikkosaarnaajien kautta vilkasta
sisälähetys-tointa kaikkialla, missä suomen kieltä puhutaan
aina Ameriikkaa myöten; maltillinen suunta
kannattaa myöskin ulkolähetystyötä Kiinassa
Suomen lähetysseuran haaraosastona. Uskonnollisen
elämän oppaina käytetään, paitsi Raamattua,
varsinkin Lutherin ja Læstadiuksen kirjoja.
Vanhoillisen suunnan äänenkannattajana on "Armon
sanoma", uuden herätyksen "Kolkuttaja".

Kokonaisuudeksi katsottuna liikettä on
pidettävä erittäin huomattavana tekijänä Suomen
kirkon 19:nnen vuosis. historiassa. Sillä on
ollut Lapin ja pohjoisen Pohjanmaan kansan
keskuudessa samantapainen herättävä merkitys kuin
heränneisyydellä ja sen haarautumilla maan
ete-läisemmissä osissa. Sitä paitsi liike on levinnyt
Ruotsiin ja Pohjois-Norjaan. [G. Johansson,
„Læstadiolaisuus" (1892). J. A. Maunu, ,.Lars
Levi Læstadius ja læstadiolaisuus" („Oma maa"
IV, siv. 506-519).] A. J. P-ä.

Læstadius. 1. Lars Levi L. (1800-61). pappi
ja luonnontutkija, uutistalollisen Karl L:n
poika Arjeplougin pitäjästä Piitimen Lapista
Ruotsista. L. sai nuoruudessaan taistella puutetta
vastaan, kunnes pääsi ylioppilaaksi Upsalassa
v. 1820. Tehtyään jo lukiolaisena onnilla
kustannuksellaan pitkän tutkimusmatkan halki
Pohjois-Ruotsin ja -Norjan maakuntain, hän sai
ylioppilaana jatkaa tutkimuksiaan tieteellisten seurain
avustamana, tehden joka kesä retkiä Jämtlandiin,
Trondhjemiin ja sieltä Piitimen Lappiin. Tulok-

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Tue Nov 12 16:29:03 2019 (aronsson) (diff) (history) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/5/0217.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free