- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 5. Kulttuurisana-Mandingo /
411-412

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Lahdenkartano ...

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has been proofread at least once. (diff) (history)
Denna sida har korrekturlästs minst en gång. (skillnad) (historik)

peruutettu. L. on niinikään peruutettavissa, jos on
tehty „antajalle, hänen lapsillensa tahi lähimmälle
perillisellensä tuntuvaa vääryyttä, haittaa ja
vahinkoa”. Poikkeuksena on palkinnoksi annettu
l. eli sellainen, joka on „annettu vaivannäöstä ja
työstä tahi tehdystä palveluksesta”. Kolmas
tapaus, jolloin l. peruutuu, on antajan konkurssi
tahi luinen luonaan toimitettu ulosmittaus. L:n
pitää olla niin arvokas, että velkojilla on siitä
ollut huomattavaa vahinkoa. Ellei siinä
tapauksessa konkurssin alkuun tahi ulosmittaukseen ole
enempää kuin 30 päivää kulunut siitä, kun
irtainta omaisuutta on l:ksi annettu tahi
kiinteistölahjalle haettu lainhuudatus, on velkojilla oikeus
saada l. takaisin. A. Ch.

Lahjapalkkio l. gratifikatsioni. 1.
Vapaaehtoisesti annettu palkinto tehdyistä
palveluksista tai opinnoissa osoitetusta edistyksestä. 2.
Rahamäärä, jonka vakinaisella palkalla olleen ja
nuhteettomasti palvelleen Suomen valtion
virkamiehen kuoltua hänen leskensä ja lapsensa ovat
oikeutetut kerta kaikkiaan saamaan valtion
varoista ja jonka suuruus riippuu vainajan
virkavuosista ja palkan suuruudesta. Tällainen
oikeus annettiin heille 15 p:nä elok. 1830 julaistussa
manifestissa, jossa säädettyjen perusteiden
mukaan l. vieläkin annetaan (Keis. asetus 12 p:ltä
kesäk. 1860). K. K-a.

Lahjavero, varallisuudensiirtovero, jolla
verotetaan varallisuuden siirtymistä henkilöltä
toiselle lahjana. L. on käytännössä useissa maissa
ja liittyy, varsinkin mikäli sen esineenä ovat
kuoleman varalta tehdyt lahjoitukset,
välttämättömänä täydennyksenä perintöveroon. Samoinkuin
tätä pidetään l:oa sopivana verona m. m. siitä
syystä, että se kohtaa ansaitsematonta l. työttä
saatua varallisuuden lisäystä. Suomessa ei ole
l:oa, mutta viime aikoina on sekä eduskunnan
että hallituksen taholta tehty aloitteita tällaisen
veron säätämiseksi erikoisen perintö- ja
testamenttiveron yhteydessä. vrt. Perintövero.

K. K-a.

Lahjoitus (ruots. förläning) tietää kiinteistön
tahi jonkin siihen kuuluvan alueen luovuttamista
vastikkeetta käytettäväksi lahjan saajan
elinaikana. Maakaaren 8 luvun 1 §:n mukaan on
tämän ehtona, että lahjan saaja on antajaa
uskollisesti palvellut. Lahjan alalajina on l. samojen
muotomääräysten alainen kuin kiinteää
omaisuutta käsittävä lahja. Lahjan saajan oikeuden
sisällys on verrattavissa huomenlahjaan. A. Ch.

Lahjoitusmaat, suuri joukko tiloja
Karjalassa, jotka kameraaliseen luontoonsa nähden
poikkeavat muualla Suomessa tavattavista sekä
aikojen kuluessa ovat olleet lukuisain asetusten
ja hallitustointen esineenä. Ne saivat, samoin
kuin ruotsinaikuiset läänitykset (ks. Lääni
ja Läänityslaitos) alkunsa siitä, että
hallitus palkitsi yksityisiä luovuttamalla heille
toistaiseksi tai ainaiseksi kruununverot
määrätyltä alueelta. Läänitykset peruutettiin
kuitenkin reduktsionilla (ks. t.), mutta
kruunun-tulojen lahjoittaminen yksityisille saavutti
„Vanhassa Suomessa” pysyvän merkityksen, tuoden
mukanaan mitä turmiollisimpia seurauksia
rahvaalle ja yhteiskunnalliselle kehitykselle. Ison
vihan aikana tsaari Pietari harkitsi mukavaksi
upseereille ja suosikeilleen luovuttaa suomalaisia
alueita palkkioksi, ja säälimättä näistä kiristet-
tiin, mitä voitiin. Niinkin kaukaiset seudut kuin
Ilomantsi, Liperi, Taipalsaari, Valkeala sekä
Suomenlahden suuret saaret joutuivat täten
tilapäisesti yksityisten saaliiksi. Sodan lähestyessä
loppuaan tsaari kuitenkin peruutti useat
lahjoitukset; entiselleen jäivät ne, jotka
sijaitsivat Käkisalmen ja Laatokan viereisellä alueella,
sillä siitä valloittaja ei missään tapauksessa
aikonut luopua. V. 1721 luovutetussa Suomessa oli
736 lahjoitustilaa, ja uusien lahjoitusten sekä
peruutusten kautta luku sitten yhä muuttui.
Toistaiseksi Venäjän hallitus piti huolta näistä
lahjoitustiloista, rajoittaen 1728 v:n revisionilla
niiden asukasten verovelvollisuuden suunnilleen
entisten kruununverojen mukaiseksi; täten luotu
järjestys oli aiottu pysyväiseksi. L:hin samoin
kuin ennen läänityksiin nähden oli joka
tapauksessa lähellä se väärinkäsitys, että yksityisen
pysyvä oikeus kantaa tilan vero muka perustuisi
varsinaiseen omistusoikeuteen; samassa tilan
viljelijä, joko oikea omistaja tai vakaalla
asukasoikeudella maata hallitseva, olisi vaipunut
vuokramiehen epävarmaan tai orjan
oikeudettomaan tilaan. Venäjän ja Puolan alueella
vallitseva yhteisen kansan orjuus tietenkin
muodostui rajamaakunnalle pelottavaksi uhkaukseksi,
sillä harva venäläinen käsitti Suomen olojen
etevämmyyden, jos kohta olikin luvattu pitää
entiset lait voimassa. Tsaari Pietarin tytär Elisabet
enensi tuntuvasti l:den määrää, vieläpä välistä
lahjoituskirjoissaan käyttäen sananparsia, jotka
edellyttivät väestön orjuutta. Niinpä esim. kreivi
Soltykoville 1734 luvattiin ikuiseksi ja
perinnölliseksi omaisuudeksi määrätyt tilat „asukkaineen,
talonpoikineen” ja kreivi Vorontsoville
lahjoitettiin 1743, ruhtinas Trubetskoille 1747 joukko
tiloja „sekä niiden talonpojat, niin silloiset kuin
karanneetkin”. Orjuus sai oikeudellisestikin
Suomessa jalansijaa, kun kreivi Tšernyšev kolmeen
Muolassa olevaan sekä sodassa autioksi
jääneeseen kylään siirrätti maaorjia Venäjältä, joten
keskelle suomalaista asutusta syntyi nykyinen
umpivenäläinen Kyyrölä (Krasnoje selo). Ja yhä
syvemmälle vieras käsitystapa aikaa myöten
juurtui. Sanoissaan vapaamielinen Katariina II
tuhlasi suosikeilleen l:ta arvioiden niiden
suuruutta „sieluittain”, toisin sanoen henkikirjaan
otettujen miespuolisten asukkaitten luvun
mukaan, eikä silloinkaan orjuudenkäsite helposti
ollut torjuttavissa. Vaara nousi toiseltakin taholta,
mikäli maalaisväestön aikaa myöten parantunut
taloudellinen asema isännistä näytti myöntävän
ankarampaa verotusta; tässä suhteessa
päivätyövelvollisuus epämääräisyydellään helpotti
väärinkäytöksiä. Keisarillisten lupausten mukaan
läänin viranomaiset tosin koittivat suojella
rahvasta kiristyksiltä sekä vieraita isäntiä
edustavien voutien väkivallalta, mutta venäläisen
hengen ja lainsäädännön vaikutus vanhan
Suomen asioihin oli usein vastustamaton, varsinkin
koska l:den isännät aina saattoivat syrjäteitä
myöten vaikuttaa pääkaupungin virastoissa sekä
korkeimmassa paikassa tehtäviin ratkaisuihin.
Ristiriitaiset päätökset samoissa tai
samanlaisissa asioissa pian tekivät aseman ylen
sotkuiseksi. Uusi maanmittaus ja verorevisioni
määrättiin 1765 pidettäväksi, mikä tiesi 1728
säädettyjen verojen aiottua korotusta, ja tavallista
ahneemmat isännät, vapaaherra Freedericksz

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Tue Nov 12 16:29:03 2019 (aronsson) (diff) (history) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/5/0228.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free