- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 5. Kulttuurisana-Mandingo /
439-440

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Lainsäädäntö ...

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has been proofread at least once. (diff) (history)
Denna sida har korrekturlästs minst en gång. (skillnad) (historik)

ne ovat annettavat sen hyväksyttäviksi (tai
hylättäviksi).

Perustuslainsäädäntö eli valtiosäännön
säätäminen ja muuttaminen on useimmissa maissa
sidottu vaikeampiin ja mutkikkaampiin
muotoihin kuin tavallisten lakien säätäminen ja
muuttaminen. (Tästä johtuu perustuslain n. s.
korkeampi muodollinen lainvoima.) Onpa
muutamissa valtioissa erikoinen eduskunta asetettava,
kun valtiosäännön muuttamiseen ryhdytään. (vrt.
Konstitueeraava valta, Konventti.)

Suomessa on yleistä l:öä käytettävä, ja siis
eduskunnan myötävaikutus tarpeen, ensinnäkin
milloin on tarpeellista muuttaa tai kumota jokin
laki, joka itse on mainitussa l.-järjestyksessä
syntynyt ja jolla siis on lainvoima. Samalla
tavalla ovat (Hallitusmuodon 43 §:n mukaan)
n. s. uudet lakikysymykset käsiteltävät.
Mitkä asiat ovat pidettävät varsinaisina
laki-kysymyksinä, mitkä taasen senlaatuisina että
hallitsija voipi niistä antaa asetuksia ilman
eduskunnan myötävaikutusta, se riippuu etupäässä
vakaantuneesta oikeuskäsityksestä ja käytännöstä;
erityisesti ovat tässä johtona ne periaatteet,
joita noudatettiin 1734 v:n yleistä lakia
säädettäessä. Ellei asia ilmeisesti ole katsottava
taloudellisen l:n alaan kuuluvaksi, on yleistä l.-tietä
ehdottomasti käytettävä. Kysymyksen
selvittämiseksi on toisinaan oikeushistoriallinen tutkimus
tarpeen, ja myöskin tieteisopissa on eräitä yleisiä
sääntöjä kehitetty, mutta toisinaan saattaa
epäilyksiä ja erimielisyyttä esiintyä. Silloin on tietysti
asianmukaisinta säätää lakia eduskunnan
myötävaikutuksella. Jos jollakin oikeusalalla, joka
luonteeltaan on „yleisen lain” piiriin kuuluva,
erehdyksestä on säädetty hallinnollinen asetus, ja tätä
sitten on oikeuselämässä noudatettu, on kuitenkin
välttämätöntä, että vastaisuudessa uusia
säännöksiä samalla alalla annetaan yleisessä
l.-järjestyksessä. — Toisinaan laki (tav. perustuslaki)
yleisellä säännöksellä määrää, että jokin oikeusala on
järjestettävä eduskunnan myötävaikutuksella
syntyneillä määräyksillä (esim.: lausunto-,
kokoontumis- ja yhdistymisvapautta koskeva, 20 p. elok.
1906 annettu perustuslaki määrää, että
säännöksiä siitä, mitä näitä oikeuksia käytettäessä on
noudatettava, annetaan yleisen lain säätämisestä
voimassa olevassa järjestyksessä).

Yleisen l.-menettelyn ensimäisenä asteena on
lakiehdotuksen saattaminen eduskunnan
käsiteltäväksi; edelläkäyneet toimenpiteet ovat ainoastaan
valmistavaa laatua. Esitysoikeus on sekä
hallitsijalla että, erinäisin rajoituksin, eduskunnan
jäsenillä (ks. Eduskuntaesitys,
Lakiehdotus). Lakiehdotuksen käsittelymuodot
eduskunnassa ovat määrätyt Valtiopäiväjärjestyksessä
(ks. Eduskunta). Jos eduskunta on
lakiehdotuksen hyväksynyt, toimitetaan ehdotus
eduskunnan kirjelmällä hallitsijan tutkittavaksi
vahvistamista ja lakina julkaisemista varten. Keisari ja
Suuriruhtinas voipi joko hyväksyä ehdotuksen
muuttamattomana taikka hylätä sen;
hylkäävästä päätöksestä on ilmoitus annettava
eduskunnalle lähinnä sen jälkeen kokoontuvilla
valtiopäivillä. Vastakohtana eräitten muitten
maitten (m. m. Ruotsin) oikeudelle, Suomen
perustuslait eivät aseta mitään määräaikaa, jonka
kuluessa hallitsijan on tehtävä ratkaisunsa, uhalla
että eduskunnan päätös muuten on katsottava
rauenneeksi. Hallitsijan vahvistus vaikuttaa,
että lopullinen ja ainoastaan eduskunnan
myötävaikutuksella purettavissa oleva valtiovallan
tahdonilmaisu nyt on syntynyt, mutta
vaikuttaakseen viranomaisiin ja kansalaisiin nähden
velvoittavasti, on laki vielä „lakina annettava”
(promulgeerattava) sekä kuulutettava niitten tietoon, joita
se koskee. On siis ensinnäkin laadittava
asiakirja, joka sisältää lain tekstin sekä vakuutuksen
siitä, että eduskunta on sen hyväksynyt ja
hallitsija vahvistanut. Tätä vakuutusta varten, jolla
on sijansa lain johdannossa, ei meillä ole
vakinaista muotoa säädetty, vaan sen sanamuoto on
johonkin määrään vaihteleva (nykyänsä se
kuuluu tavallisesti niin, että H. Keis. M. eduskunnan
esityksestä on hyväksynyt ja vahvistanut lain);
perustuslaeissa käytetään tavallisesti pitempää ja
juhlallisempaa sanamuotoa. Mainitun asiakirjan
allekirjoittaa joko hallitsija itse taikka se
viranomainen, jonka tehtäväksi hän sen on uskonut.
Aikaisemmin meneteltiin niin, että milloin ei
hallitsija itse allekirjoittanut vahvistamaansa
lakia, niin se lähetettiin senaatin julkaistavaksi
(promulgeerattavaksi), jolloin laki varustettiin
senaatin (muutamissa tapauksissa ainoastaan
talousosaston) jäsenten allekirjoituksella. Erään
1902 annetun asetuksen johdosta on menettely
tässä suhteessa sillä tavoin muuttunut, että kun
hallitsija ei varusta sitä asiakirjaa, joka sisältää
lakitekstin, omakätisellä allekirjoituksellaan, niin
kirjoittaa ministerivaltiosihteeri sen alle nimensä,
siten todistaen sen oikeaperäisyyden. Asiakirja
toimitetaan sitten senaatille ja esitellään
talousosastossa, joka tekee päätöksen siitä, että
uusi laki on Suomen asetuskokoelmassa
julkaistava. Sekä julkisille viranomaisille että
yksityisille kansalaisille valmistetaan täten tilaisuns
saada tieto lain sisällöstä. Aikaisemmin uudet lait
ja asetukset yleensä olivat kirkoissa kuulutettavat,
nykyään sellainen toimenpide tulee kysymykseen
ainoastaan kenraalikuvernöörin erityisestä
määräyksestä. Lain julkaiseminen asetuskokoelmassa
on siis yleensä lopullinen julkaisemisen
aiheuttama toimenpide ia samalla l.-menettelyn
viimeinen aste. Vasta sen tapahduttua laki tulee
kansalaisia velvoittavaksi, sillä vasta villoin kaikilla
on mahdollisuus saada sen sisällyksestä tieto.
Useat lait kuitenkin määräävät erityisen
(myöhäisemmän) ajankohdan, jolloin laki on astuva
voimaan; tässä tapauksessa lain mainitut
vaikutukset tietysti alkavat vasta mainitusta päivästä
lukien.

Taloudellinen eli hallinnollinen
l., jota hallitsija eduskunnan myötävaikutuksetta
harjoittaa, on muodoltaan yleistä l:öä paljoa
yksinkertaisempi. Kun hallitsija, lainmukaisen
toimivaltansa rajoissa, on päättänyt määrätä joitakuita
säännöksiä noudatettaviksi, on siitäkin asiakirja
laadittava sekä äskenmainitussa järjestyksessä
julkisuuteen saatettava. Aiotusta hallinnollisesta
asetuksesta hallitsija, jos hyväksi näkee, voipi
vaatia eduskunnan lausuntoa (ks. t.).

Hallinnollinen asetus, jonka hallitsija laillisen
toimivaltansa ulkopuolella on antanut, on laiton
sekä oikeudellisesti velvoittavaa voimaa vailla.
Koska raja molempain l.-olojen välillä ei aina
ole selvä, on kuitenkin aikain kuluessa voinut
syntyä erinäisiä hallinnollisia asetuksia, joitten
lainmukaisuus ainakin on epävarma, mutta

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Tue Nov 12 16:29:03 2019 (aronsson) (diff) (history) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/5/0242.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free