Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Laivuri ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has been proofread at least once.
(diff)
(history)
Denna sida har korrekturlästs minst en gång.
(skillnad)
(historik)
Lakhnau ks. Lucknow.
Laki. 1. Laajimmassa merkityksessä jokainen
velvoittava oikeusohje. Laiksi sanotaan yleensä
kuitenkin ainoastaan valtion sisäpuolella
voimassa olevia oikeusohjeita; sen mukaan tämä
nimitys ei käsitä kansainvälisiä
oikeusperiaatteita. Useimmiten lailla tarkoitetaan ainoastaan
n. s. positiivista eli säätönäistä oikeutta
(oikeussäännöksiä), joka on nimenomaisella
lainsäädäntötoimella vahvistettu. Sen rinnalla voipi
silloin toisena oikeuslähteenä olla voimassa n. s.
tavanomainen oikeus (ks. Lainsäädäntö).
Jälkimäisen velvoittava voima saattaa muuten
olla aivan yhtä kieltämätön kuin kirjoitetun
oikeuden.
Nykyajan valtioissa oikeussäännökset
säännönmukaisesti syntyvät kansaneduskunnan
päätöksestä yksin (tasavalloissa) taikka sen
myötävaikutuksella (monarkkisissa valtioissa).
Tieteisopissa, lähinnä saksalaisessa, on sen johdosta
vakaantunut erotus aineellisen l.
materiaalisen sekä muodollisen l.
formaalisen lain käsitteitten välillä. Edellisellä
tarkoitetaan jokaista oikeussäännöstä taikka
oikeussäännösten yhdistelmää, riippumatta siitä, millä
tavalla se on laadittu ja noudatettavaksi
määrätty. Jälkimäisellä tarkoitetaan jokaista
valtiollista toimitusta eli tahdonilmaisua, joka,
kansaneduskunnan myötävaikutuksella syntyneenä,
on tehty yleisessä lainsäädäntöjärjestyksessä ja
siis saanut lain muodon; sisällys ei tällöin
vaikuta asiaan. Koska oikeusjärjestyksen
muutokset säännönmukaisesti vaativat
kansaneduskunnan myötävaikutusta, on edellä lausutun nojalla
selvää, että useimmat aineelliset lait
(oikeussäännökset) samalla ovat lakeja
muodollisessakin merkityksessä. Mutta sikäli kuin hallitus
eduskunnasta riippumatta voipi säätää
eräänlaisia oikeussäännöksiä, on olemassa sellaisiakin
valtiovallan tahdonilmaisuja, jotka yksistään
aineellisessa mielessä ovat lakeja. Koska taasen
toiselta puolen eduskunnan myötävaikutus voipi
olla pakollinen, taikka ainakin on mahdollinen,
eräissä muissakin valtion toiminnoissa paitsi
oikeussäännösten laatimisessa, ja koska tällöinkin
yleensä käytetään lainsäädännön muotoja, niin
tavataan sellaisiakin julkisen vallan toimituksia,
jotka muodollisesti esiintyvät lakeina,
vaikka aineellisesti eivät niitä ole. Sellaisille
asianomaisen kansaneduskunnan
myötävaikutuksella suoritetuille hallintotoimille kuin
valtion tulo- ja menoarviota, rautatien
rakentamista taikka valtiolainan ottamista koskevalle
päätökselle y. m. annetaan usein lain muoto ja
ne esiintyvät silloin muodollisina lakeina, mutta
eivät aineellisina, koska ne eivät vaikuta
valtion oikeusjärjestykseen.
Lait aineellisessa merkityksessä, s. o.
oikeussäännökset tai sellaisten yhdistelmät, ovat
yleisiä ohjeita, jotka soveltuvat ennakolta
määräämättömiin tapauksiin. Joskus tavataan
kuiten-ki n määrättyihin yksityistapauksiin rajoittuvia
oikeusjärjestyksen muutoksia; sellaisia ovat esim.
n. s. täytäntöönpanomääräykset, jotka välittävät
jonkun uuden lain käytäntöön ottamista
joutuakseen sen jälkeen merkityksettömiksi.
Valtiosääntöisen hallitustavan yhteydessä on
yleisessä kielenkäytössä vakaantunut se tapa, että
ainoastaan yleisessä lainsäädäntöjärjestyksessä
syntyneitä valtiovallan tahdonilmaisuja sanotaan
laeiksi. Näillä sanotaan olevan muodollinen
lainvoima, ja niitten muuttaminen tai
kumoaminen on mahdollinen ainoastaan samassa
järjestyksessä, jossa ne ovat syntyneetkin.
Vastakohdan näille muodostavat kansaneduskunnan
myötävaikutuksetta syntyneet n. s. hallinnolliset
asetukset. Saksalaisessa tieteisopissa on
vakaantunut aivan tarkka ja johdonmukainen erotus
lakien (Gesetze) ja asetusten (Verordnungen)
välillä. Suomessa eduskunnan myötävaikutuksetta
syntyneille säännöksille ei nykyänsä enää
milloinkaan anneta lain nimeä; asetuksiksi
sitävastoin nimitetään sekä hallinnollista tietä
annettuja säännöksiä että useasti myöskin eduskunnan
myötävaikutuksella syntyneitä. Tässä tapauksessa
siis kysymyksessä olevien säännösten nimitys ei
vielä ilmaise niitten oikeudellista luonnetta;
tämä käypi vasta „asetuksen” johdannosta ilmi.
R. E.
2. 1734 vuoden lain on valmistanut
komissioni, jonka Kaarle XI, v:n 1686
valtiopäivien anomuksesta, asetti. Komissionin
puheenjohtajana oli ensin hovikansleri kreivi Erik
Lindskjöld, hänen kuolemansa jälkeen (1690) kunink.
neuvos kreivi Nils Gyllenstolpe kuolemaansa
saakka (1709), sekä hänen jälkeensä, v:sta 1710
alkaen loppuun saakka kunink. neuvos kreivi
Gustaf Cronhjelm, joka enemmän kuin kukaan
muu vaikutti työhön. Komissionin muista jäsenistä
mainittakoon tässä vain hovioikeudenasessori J.
Enander. Arvokasta apua komissioni sai
upsalalaiselta professorilta Carl Lundiukselta, joka
kieleen ja myöskin sisällykseen nähden suurimmaksi
osaksi tarkasti sen ehdotukset. Lain lopullinen
asu on kuitenkin pääasiallisesti Cronhjelmin
tekoa. Lakikomissionin ehdotuksesta erinäiset
tuomioistuimet ja virastot antoivat lausuntonsa.
Ehdotus esitettiin ensin v:n 1723 valtiopäiville, mutta
sitä ei silloin hyväksytty, vaan se joutui vielä
kymmenvuotisen valmistelun alaiseksi
komissionissa. Lopullisesti se tarkastettiin vv:n 1731 ja
1734 säätykokouksissa ja hyväksyttiin
valtiopäiväpäätöksellä 14 p. jouluk. 1734. Kuningas
vahvisti sen 23 p. tammik. 1736.
Lakikomissioni oli, valtiosäätyjen anomuksen
mukaisesti, saanut tehtäväkseen, ei oikeastaan
uuden oikeusjärjestyksen luomista, vaan
ainoastaan lain tarkastamisen ja sen saattamisen
hyvään, selvään ja ajanmukaiseen ruotsin kieleen,
minkä ohessa komissionin tuli poistaa, mitä ei enää
ollut käytännössä, ja ottaa mukaan, mitä
asetuksilla ja valtiopäiväin päätöksillä oli muutettu tai
kauan kestäneen tavan vaikutuksesta muuttunut.
Näin uudestaan laadittava laki oli 1442 v:n,
Kristoffer kuninkaan mukaan nimensä saanut yleinen
maanlaki, joka todellisuudessa oli uusi, ei
paljoakaan muutettu laitos Maunu Eerikinpojan
maanlakia v:lta 1347, ensimäistä koko Ruotsille yhteistä
lakikirjaa, mihin taasen oli sisältynyt
aikaisemmin voimassa olleiden maakuntalakien, etupäässä
Itägöötanmaan ja Upplannin lakien oikeus.
Kuningas Kristofferin maanlain rinnalla oli
kaupungeissa voimassa kuningas Maunu Eerikinpojan
kaupunginlaki, joka 1734 v:n laissa suli yhteen
maalaisoikeuden kanssa. Esitöitä
lainuudistukseen oli jo aikaisemmin tehty; Kaarle XI oli
nimittäin antanut valmistaa kaksi ehdotusta, minkä
ohessa hän painosta oli julkaissut Ruotsin
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
