- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 5. Kulttuurisana-Mandingo /
551-552

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - La Paz ...

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

549

La Paz—Lapin kieli ja kirjallisuus

551

s. o. se yhteinen kielimuoto, josta eri lapin
murteet ovat kehittyneet, on sama kuin suomen ja
sen lähempien sukukielten yhteinen edeltäjä,
alkusuomi. edustaen kuitenkin melkoisesti vanhempaa
tämän kielen kehitysastetta kuin se kielimuoto,
jonka jatkajana viimemainitut kielet lähinnä
esiintyvät. Kysymystä 1. k:n asemasta
suomalaisugrilaisessa kielikunnassa täytynee kuitenkin
vielä toistaiseksi katsoa avoimeksi. Tämän
kielen samoinkuin muiden suomalais-ugrilaisten
kielten jatkuva tutkimus on varmaankin vielä luova
siihen uutta valaistusta.

Puheenaolevaan kysymykseen on läheisesti
kietoutunut kysymys siitä, ovatko lappalaiset r
o-dullisesti suomalaisten sukua vai eivätkö.
Huomattaviin rotueroavaisuuksiin vedoten ovat
m. m. Wiklund ja Setälä vastanneet tähän
kysymykseen kieltävästi, olettaen samalla, että lapin
kieli on lainakieltä. Edellinen on
tutkimuksissaan tullut siihen päätökseen, että
lappalaiset n. 2000 v. sitten ovat vaihtaneet muinaisen,
rakenteensa puolesta meille aivan tuntemattoman,
mutta muutamissa paikannimissä luultavasti
vieläkin edustetun kielensä (n. s. „protolapin")
siihen suomen kielen (alkusuomen) muotoon, jota
siihen aikaan puhuttiin; jälkimäinen taas luulee
mahdolliseksi (1894), että laina on tehty
jostakin vanhasta suomalais ugrilaisesta kielimuodosta,
jonka jatko ei ole meille säilynyt muussa kuin
1. k:n muodossa. Huomattava on kuitenkin, että
etevä antropologi Virchow, joka erityisesti on
tutkinut suomalaisten ja lappalaisten
rotutieteel-lisiä ominaisuuksia, aikoinaan on asettunut
yllämainittuun kysymykseen nähden myönteiselle
kannalle. Puheenaolevaakin kysymystä lienee siis
varminta toistaiseksi katsoa avoimeksi. Sen
ratkaisua on odotettava etupäässä rotututkimukselta,
kielentutkimus tuskin voi esittää ratkaisevia
todisteita puoleen tai toiseen.

Joka tapauksessa on 1. k:ssä — paitsi sellaisia
sanoja, joita on pidettävä tämän kielen ja
suomen kielen yhteisenä peruna näiden kielten
alku-yhteyden ajalta, miten tämän alkuyhteyden
sitten käsittänemmekin — erittäin paljon aikojen
kuluessa saatuja suomalaisia lainasanoja ja niistä
huomattava osa jo alkusuomen aikuisia.
Alkusuomea myöhemmistä lainoista on osa karjalan
kielestä peräisin. Suomalaisten lainasanojen
lukumäärä on pohjoisimmissa murteissa suurin.
Skandinaavisia lainoja on myöskin melkoinen määrä;
varhaisimmat niistä periytyivät n. s.
alkuskandi-naavian kielestä. Pienin on näiden lainojen
lukumäärä Kuollan lapin murteissa. Vihdoin on 1.
k:een tullut joku määrä venäläisiä lainasanoja,
jotka kuitenkin ovat verraten myöhäisiä.

Alkulappiin tulleissa alkuskandinaavisissa
lainoissa on sellaisia, jotka edellyttävät
alkusanoissaan alkuskandiuaavisen ajan lopulla
tapahtunutta äännekehitystä (huom. esim. j:n kato ask.
[oletettavasta] osin- sanassa, josta lp. vuosta =
juusto). Alkulappiin on lainattu karjalan kielen
sanoja: huom. esim. Inarin lapin sahè = karj.
siga, suom. sika. Näistä v. m. seikoista on tehty
-e johtopäätös, että alkulappalàiuen kielikausi on
jatkunut ainakin 800-luvulle saakka. Alkulapin
kielellinen perintö on lapin murteissa eli
erikoiskielissä tullut hyvin nopean kehityksen ja
monipuolisen erilaistumisen alaiseksi. Voimme todella
jo puhua erikoiskielistä, sillä esim. Utsjoen lap-

palainen tai Inarin tunturilappalainen ei
ymmärrä Inarin kalastajalappalaisen kieltä,
samoinkuin ei Jämtlannin lappalainen Piitimen
lappalaista taikka viimemainittu Ruijan lappalaista.
Välittäviä murteita on kuitenkin useimmiten
olemassa. Tavallisesti erotetaan erityisiksi
ryhmiksi ne murteet eli erikoiskielet, joita puhutaan
1) Kuollan Lapissa, 2) Inarissa
(kalastajalappa-laisten kesken), 3) Inarissa (tunturilappalaisten
kesken), Utsjoella, Finmarkenin (Ruijan) ja
Tromssan amteissa, 4) Luulajan Lapissa ja
Ar-jepluogissa, 5) Arvidsjaurissa, Malåssa ja
Sorse-lessa ja 6) Stensele-Tärnassa. Vilhelminassa.
Jämtlannissa ja Härjedalenissa.

Murteiden ääntehistö on enimmäkseen hyvin
rikas (huom. esim. suhuäänteiden suuri
lukumäärä etenkin itäisemmissä murteissa!). Sen
erikoisuudet tarjoavat usein tutkijallekin suuria
vaikeuksia, kuten esim. äänteiden laajuussuhteet 2.
ja 3. ryhmän murteissa. Vokaalisointua ei ole,
mutta sen sijaan runsaasti vokaalivaihteluja —
myöskin ensi tavussa — etenkin 1. 2. ja 6.
ryhmässä. Kaikki konsonantit ovat astevaihtelun
alaisia, paitsi 6. ryhmässä, josta nämä
vaihtelu-iftniöt ovat tasoittumisen johdosta hävinneet.
Pää-korko on aina ensi tavulla; murteittain esiintyy
varsin huomattava musikaalinen aksentti.
Yksinkertaisimmat. mutta samalla kenties vähimmän
alkuperäiset äänneasultaan ovat Luulajan Lapin
tunturimurteet.

Muoto-, johto- ja lauseopin alalla on paljon
yhtäläisyyksiä suomen kielen kanssa, joista osa
varmaankin perustuu lainaan. Sijoja on jonkun
verran vähemmän kuin suomessa: 8-10, eri
murteissa eri määrä. Nominin taivutuksesta
mainittakoon esimerkkinä Ruijan lapista seuraava:
gietta „käsi", gieöa ,.käden, kättä", gitti
„kä-teen", gieöast .kädessä, -stä", gieöain ,.kädellä",
giefiataya ..kädettä", giettan .,kätenä" (monikon
sijoilla on osaksi eri päätteet).
Personaaliprono-ininit ja verbit taipuvat kolmessa luvussa:
yksikössä, .kaksikossa" (duaalissa) ja monikossa:
possessiivisuffikseilla on useissa murteissa
myöskin samat luvut. Verbin aika- ja tapamuodot
ovat samat kuin suomessa, nominaalimuotoja on
murteittain jonkun verran vähemmän.
Johtopäätteitä erittäin paljon. — Lauseoppi on
jossain määrin yksinkertaisempaa kuin suomen
kielen.

Lapin murteita, niiden sanastoa, kielioppia ja
kielihistoriaa käsittelevä kirjallisuus on verrat
tain laaja. Jo vanhemmilta ajoilta on olemassa
sanakirjoja ja kielioppeja. Ruotsin lapin
murteiden alalta julkaisivat sanakirjoja: Pehr
Fjellström (ks. t.) 1738 ruots.-lappalaisen sekä E.
Lindahl ja J. öhrling 1780 lapp.-lat.-ruotsalaisen:
kielioppeja julkaisivat: Pehr Fjellström 1738 ja
H. Ganander (ks. t.) 1743. Vanhempia Norjan
lapin sanakirjoja ovat: Knud Leemin (ks. t.)
lapp.-lat.-tanskalainen v:lta 1781 ja Nils Vibe
Stockflethin (ks. t.) norj.-lappalainen v:lta 1852;
kielioppeja: Leemin v:lta 1748. Rasmus Raskin
(ks. t.) v :lta 1832 ja Stockflethin v:lta 1840.
Suomen lapin murteita käsittelevät: Elias
Lönnrotin tutkielma „über den Enarelappischen
dia-lekt" (kielioppi, sanasto ja kielennäytteitä) sekä
Antti Andelinin (ks. t.) samanaikuiset Utsjoen
. ja Inarin murteen kieliopit, joista jälkimäiseen
liittyy myöskin kielennäytteitä ja sanasto.

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Tue Nov 12 16:29:03 2019 (aronsson) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/5/0300.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free