Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Lappalaiset
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
561
Lappalaiset
571
Tri f on luostarin Petsengaan ja samoihin
aikoihin F e o d o r i t, jonka 1530 vaiheilla sanotaan
yhtenä päivänä kastaneen 2,000 Huollan
lappalaista. toisen Kuollajoen suulle. Mutta näihin
yrityksiin raukeaakin venäläinen lähetystyö.
Valtiolliset ristiriitaisuudet selvisivät vasta vähitellen ja
pitkien aikojen päästä: Täyssinän rauhassa 1595
venäläiset luopuivat verotusoikeudesta
Varanki-vuonon länsipuoliseen alueeseen ja Kniiredin
rauhassa 1613 ruotsalaiset yliherruudestaan
Tysfjor-din ja Varangin väliseen Jäämeren
ranta-alueeseen ja sen 1:iin: vihdoin 1826 sopivat
venäläiset ja norjalaiset „vhteisalueensa" jakamisesta,
minkä kautta syntyi nykyinen raja
Varanki-vuonon eteläpuolelle. — Thomas von Westenin
työ sai Norjassa innokkaan jatkajan vasta sadan
vuoden päästä Nils Vibe Stockfleth ista
(ks. t.), jonka aloitteesta 1774 alkuunpantu
nor-jalaistuttamistyö lopetettiin ja lapin kieli
korotettiin kirkko- ja koulukieleksi. Mutta jo 1862
aletaan palata norjalaistuttamispolitiikkaan, joka
v:n 1902 asetuksessa meni niin pitkälle, että
antoi etuoikeuden Finmarkenin kruununmaiden
ostoon norjankielisille. Yhtäkaikki alkaa l:ssa
näkyä kansallishengen heräämisoireita:
pohjoisten l:n etuja valvoo kaksi ja eteläisempien
tun-turi-l:n yksi sanomalehti („Varen Sardne";
norjankielinen v:sta 1910). Itä-Finmarkenin
edustaja on v:sta 1906 Norjan suurkäräjissä
lappalainen (sosialisti).
Inarin lappalaisalueella toimii nykyään kolme
katekeettaa (niistä kaksi syntyperäistä
lappalaista), joille valtio arm. määräysten mukaan
26 p:Itä toukok. 1904 ja 7 p:ltä huhtik. 1911
vakinaisen palkan lisäksi maksaa 100 mk. vuodessa
lasten opettamisesta heidän äidinkielellään.
Inarin kirkonkylän kansakoulu oppilaskoteineen on
suomalais-lappalainen: uskonnon oppikirjat
kummallakin kielellä. Paatsjoelle rakennetaan
valtion varoilla kansakoulu oppilaskoteineen
yksinomaan inarin murretta puhuvia lapsia varten:
opettajaksi tulee syntyperäinen inarilainen.
Kirjastoja on Inarissa kaksi: toinen kirkolla,
toinen Kyrön kylässä. Varsinaisiin inarilaisiin ei
laestadiolaisuus ole pystynyt, jota vastoin
porolap-palaiset enimmäkseen tunnustautuvat mainittuun
uskonsuuntaan. He eivät myöskään lue
sanomalehtiä.
Utsjoen lappalaisalueella toimii yksi
katekeetta, synnynnäinen lappalainen, joka
opetuskielenä käyttää pääasiallisesti lappia; nauttii
vakinaisen 1.000 mk:n vakiopaikan lisäksi 100
mk. lapin kielen taidosta. Outakoskella on
kansakoulu oppilaskoteineen, jonka ylläpitämiseksi
valtio maksaa 1,500 mk. vuosittain. Koulua
johtaa valtionvaroilla koulutettu synnynnäinen
lappalainen, joka antaa opetusta enimmäkseen
lapin kielellä. Valtio antaa vuosittain kaksi
800 mk:n suuruista stipendiä seminaarissa
käyntiä varten lapin kielen taitoisille nuorukaisille.
Seurakunnassa toimii myös diakonissa,
syntyperäinen lappalainen, jolle valtio maksaa
vuosittain 600 mk. palkkaa. Harvoja poikkeuksia
lukuunottamatta Utsjoen 1. ymmärtävät suomea
(samoin kaikki — ainakin täysikäiset —
Inarin 1.). Kirkonkylässä on kirjasto.
Lapinkielisiä-kin saarnoja pidetään tavantakaa.
V. 1911 oli Ruotsin Lapissa 14
internaatti-koulua (5 valtion ja 9 yksityistä) l:n lapsia var-
ten; sitäpaitsi toimi l:n keskuudessa 20
kierto-koulunopettajaa (katekeettaa). Jämtlandin ja
Länsipohjan läänin sekä Piitimen Lapin
etelä-osain 1. taitavat jo ruotsia; Tornion Lapin ja
Jällivaaran 1. osaavat suomea. Kirkko- ja
koulukieli on ruotsi siellä, missä 1. ruotsia osaavat:
Luulajan ja Piitimen Lapeissa käytetään
koulukielenä osittain vielä lappia, ja muutamina
juhlapäivinä saarnataan samalla kielellä; Tornion
Lapissa on kirkkokielenä suomi ja koulukielenä
ruotsi ja suomi. — Selkkausten välttämiseksi
maataviljelevän väestön ja paimentelevain l:n
välillä määrättiin Länsipohjan lääniin 1868 ja
Perä-polijan lääniin 1870 n. s. viljelysraja, jonka
länsipuolelle ei uutisasutuksia saanut tehdä.
Asetuksella v:lta 1873 sallitaan 1 :n vastaiseksi
käyttää laidunmainaan vil jelysraja n yläpuolisia
metsiä sekä sen alapuolella olevia, heidän
nautintoonsa jätettyjä laidun- ja lapinveromaita sekä
kruununmetsiä. Nämä asetuksen määräykset ovat
vieläkin voimassa. Mutta huolimatta monista
lainsäädäntötoimista ei poronhoito Ruotsissa ole
ottanut edistyäkseen. Viimeisenä toimenpiteenä
mainittakoon v:n 1908 valtiopäiväin anomus
sellaisiin toimenpiteisiin ryhtymisestä, jotka olisivat
omiaan turvaamaan l:n menestystä, edistämään
poronhoidon kehitystä sekä auttamaan Lapin
muutakin asutusta sen sorretusta asemasta.
Sittenkun eri valtiot ovat joko kokonaan
sulkeneet rajansa vierailta poroilta tai erinäisillä
asetuksillaan niiden paimentamista alueillaan vai
keuttaneet, on semminkin Ruotsin l:n
keskuudessa laidun m aakysymys käynyt kovin
polttavaksi. V. 1852 Venäjä sulki rajansa Nor
jan l:n poroilta, mistä oli seurauksena, että
1853-71 274 henkeä 20,530 poron kanssa siirtyi
Norjan Kautokeinosta Ruotsiin ja sieltä pitäin.
koska Ruotsin poroilla oli pääsy Suomeen,
syötteli karjaansa niinkuin ennenkin siinä osassa
Suomen Lappia, joka sijaitsee Kautokeinon ja
Karesuannon välillä: vihdoin suljettiin senaatin
esityksestä 1889 Suomen raja Ruotsinkin l:lta.
Tämä vaikutti sen, että viimemainittujen l:n yhä
suuremmassa määrässä oli pakko viedä laumojaan
Norjan puolelle, mihin v:n 1751 rajankäynnissä
tehdyn valtakuntain välisen sopimuksen mukaan
olivat oikeutetut. Mutta Tromssan amtin
kehittyvä viljelys oli jo ennen Venäjän puolelta
tapahtuvaa rajain sulkemista alkanut vaikeuttaa
l:n vapaata samoilemista Kölin tuolla puolen.
Jo 1843 asetettiin ruotsalais-norjalainen komitea
asiaa pohtimaan, mutta vasta 1883 säädettiin
väliaikaisesti 1. 15 vuodeksi uusi asiaintila, joka
jossakin määrin rajoitti muutto-l:n entistä
vapautta. Kysymys tuli uudelleen esille siinä konfe
renssissa, joka 1905 järjesti Ruotsin ja Norjan
väliset suhteet uudelle pohjalle: siinä vahvistet
tiin ihmisystävällisistä syistä jo v:n 1751
raja-järjestelyssä hyväksytyt säädökset molempien
valtakuntain muutto-l:n perinnäisistä oikeuksista
toisen valtakunnan rajain sisällä; v:n 18S3 lain
pätevyysaika — jo aikaisemmin pidennetty —
pidennettiin edelleen v:n 1917 loppuun;
kuitenkin tehtiin siihen muutamia muutoksia, joista
tärkein oli se, etteivät Ruotsin 1. saaneet tuoda
asianomaisten yksityisten maanomistajain luvatta
porojaan Norjan puolelle ennen 15 p. kesäk..
elleivät tavattomat sääsuhteet sitä
välttämättö-mästi vaatineet. Juuri tämä säännös näyttäytyi
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
