- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 5. Kulttuurisana-Mandingo /
731-732

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Lehmann ... - Lehmä

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

731

Lehmä

732

ja vuosiversot. — Etenkin Liettuassa ja LTralin
rinteillä kasvaa laajoja lehmusmetsiä. Venäjällä
käytetään l:n niintä suuret määrät jauhomatoiksi,
jalkineiksi, köysiksi y. m. Valkea, pehmeä puu
soveltuu hyvin puunleikkauksiin. Kukat ovat
mehiläisille parhaita hunajanlähteitä. Puistoissa
viljellään joskus ameriikkalaisia T. americanaa.
ja T. nigran. J. A. W.

Lehmä, joko yleinen kesy nautaeläin yleensä, tai
tav. naaraspuolinen nauta. Urosta sanotaan
hä-riiksi 1. sonniksi ja nuoria nimillä vasikka, hieho,
mullikka. Xautaeläimet kuuluvat onttosarvisten
heimoon (Cavicornia), märehtivien 2-kavioisten
alalahkoon (Artiodactyla ruminantia 1. Pecora).
Märehtijänä nauta elää yksinomaan kasveista.
Alaleuassa sillä on 6 etuhammasta ja 2 niiden
muotoista kulmahammasta, vläleuassa etu- ja
kulmahampaita vastaa vain rustokamara.
Poskihampaita on 6 kussakin leukapuolikkaassa (siis
ham-maskaava J: ° -J § =32). Maitohampaat
vaihtuvat pysyväisiin ennen 4 J/2 vuoden ikää. Vatsan
muodostaa 4 eri osastoa, joilla kullakin on omat
tehtävänsä. Suurin on pötsi 1. rapamaha, johon
eläin nielee hienontamattoman rehun. Sieltä se
menee verkkomahaan, josta kohoaa takaisin suuhun
märehdittäväksi. Sen jälkeen pureskeltu rehu
joutuu lehtimahaan 1. satakertaan siirtyäkseen
siitä neljänteen n. s. juoksutus- eli varsinaiseen
mahaan. Suolisto on pitkä ja tilava, 22 kertaa
ruumiin mittainen. Sarvia on kaksi tai ne voivat
puuttua. Sarvien rakenne on heimon erikoisena
tunnusmerkkinä („onttosarviset"). Ne ovat
onttoja tuppia, jotka ympäröivät otsaluusta ulkonevia
luutappeja, tohloja, ja kasvavat poisputoamatra
eläimen koko iän. Naudan sarviin syntyy
jokaisen tiineyden aikana syvennyksiä, jotka tekevät
sarven renkaalliseksi. Renkaitten luvusta voi
siten päättää, montako kertaa eläin on poikinut
ja siis myös sen iän. Renkaitten välipaikat
pitenevät, jos pitempi aika kuluu poikimisesta
toiseen (mahovuodet). Naudan kantoaika kestää
keskimäärin n. 280 päivää. Vasikan paino
syntyessä vaihtelee eri roduilla n. 25-60 kg.
Täysikasvuisen lehmän eläväpaino on eri roduissa n.
150-870 kg ja siitoskuntoisen sonnin n. 225-1,150
kg. Naudalla on nisät takajalkain välissä ja niissä
4. joskus 6 nänniä. Turpa on paljas, häntä pitkä
ja tupsupäinen. Tiheä karvapeite on
luonnontilassa enimmäkseen harmaa, musta t.
ruskeanharmaa, mutta kesytetyillä väri vaihtelee paljon.
— Ruumiin rakenteesta yleensä ks. tekstikuvaa.

Nautaeläinten (Bovince) eri lajit
jakaa Riitimeyer neljään isompaan ryhmään: I
puhvelit (Bubalina), joita on 1) tavallinen 1.
intialainen p.. 2) gemssi-p. ja 3) afrikkalaiset p :t:
a) musta p., b) punainen p., II biisonit
(Bi-sontina): 1) eurooppalainen b. 1. visentti ja 2)
ameriikkalainen b., III kvttyränaudat
(Bi-bovina): 1) jakki (Bos [Poëphagus] grunniens),
2) gauri (B. gaurus), 3) gajaali (B. frontalis),
4) bantengi (B. sondaicus) ja 5) zeebu (B. zebu):
a) aasialainen z. (zeebu) ja b) afrikkalainen z.
(s a n g a), sekä IV varsinaiset naudat
(Taurina), joihin luetaan alkuperäinen nauta 1.
n. s. ..alkuhärkä" (ks. t.) (Bos primigenius, saks.
Auerochse 1. XJr ja slaav. Thur) ynnä tästä
polveutuvat alalajit.

LTseiden tutkijain (Riitimeyer. Adametz, Cuvier.
Nehring, Duerst, Keller) päätelmän mukaan voi-

daan kesyjen 1.-rotujen ainakin tärkeimpänä
kanta-isänä pitää viimeksimainittua alkuhärkää.
jota on vielä historiallisenakin aikana tavattu
Euroopassa (viimeinen tapettu v. 1627 Varsovan
tienoilla Jaktorovkassa). Mikäli luulöydöt
todistavat, on alkuhärkä ennen elänyt myöskin
Aasiassa (Intiassa ja Kiinassa), Pohjois-ja
Etelii-Afrikassa. Kaikkien kesyjen 1.-rotujen kanta-isä
tämä ei kuitenkaan liene. Monet tutkijat
väittävät osan euroopp. nautakarjasta polveutuvan
zeebusta, jota pidetään yleisesti kesynä
Etelä-Aasiassa ja Afrikassa. Osteologisten seikkain,
etupäässä pääkallon ja sarvien muodon perusteella
on tahdottu jakaa nykyiset nautarodut 5
pääryhmään: 1) alkuperäinen muoto (Bos
taurus primigenius Riitimeyer), joka polveutuu
euroopp. alkuhärästä, 2) suuriotsainen
muoto (B. taurus frontosus Nilsson),3)
pitkä-otsainen muoto (B. taurus brachyceros
Riitimeyer 1. longifrons Owen), 4) lvhytpäinen
muoto (B. taurus brachycephalus Wilekens) ja
5) sarveton muoto fB. taurus akeratos
Arenander). Tämä Riitimeyerin perustama jako on
kuitenkin osoittautunut mahdottomaksi
käytännössä ja on tieteellisestäkin epävarma. -— Naudan
kesytyshistoriasta ei olla selvillä. Todennäköisesti
on nauta aikaisemmin kesytetty kotieläimeksi
Aasiassa ja Afrikassa. Ainakin n. 5,000 vuotta e. Kr.
näyttää karjanhoitoa jo harjoitetun esim.
Babyloniassa ja Egyptissä. Euroopassa se alkoi
myöhemmin. Kaikesta päättäen lienee jo vähintään
10,000 vuotta kulunut siitä, kun nauta tuli
kotieläimeksi ihmisen talouteen. Nykyään se on
levinnyt eri maanosiin melkeinpä kaikkialle, missä
sille vain on elatusmahdollisuuksia olemassa.
Ameriikkaan ja Austraaliaan se tuli vasta
verraten myöhään. Pohjois-Ameriikkaan vei
Kolumbus v. 1493 kesyä karjaa. Etelä-Ameriikkaan
tuotiin sitä vasta 1500-luvulla ja Austraaliaan
(Englannista) v. 1788. Eri 1.-rotujen
levenemiseen eri maihin ovat nähtävästi vaikuttaneet jo
esihistoriallisina aikoina tapahtuneet kansojen
vaellukset, jotka ulottuivat aina Keski- ja
Poh-jois-Eurooppaan. Varmalta näyttää, että
nykyinen n. s. ruskea kantamuoto
(„Braun-vieh", longifrons) on ollut ensimiiinen, joka erään
arjalaisen kansanheimon mukana tuli Tonavan
seuduilta Alppimaihin ja lännemmäksi aina
Ranskaan ja Englannin kanavan rantamille.
Pohjois-Afrikasta Espanjaan siirtyneet iberit toivat
mukanaan „lyhytpäistä" karjaa (brachycephalusJ,
joka sittemmin, heidän asuttautuessaan
Ranskaan. tunki täältä entisen karjan pohjoisemmaksi
Englannin ja Ranskan välisiin saariin.
Risteyttäminen vieraalla rodulla näyttää kuitenkin
vähitellen muuttaneen iberiläistä karjaa. Sen aiheutti
kelttiläisten kansain tulo karjoinensa Ranskaan.
Siten lienee kelttiläinen roturyhmä saanut
alkunsa. Tämän edentyminen sittemmin
Germaa-niaan ja aina Itä-Alpeille asti on todenmukaisesti
tieltään syrjäyttänyt sikäläisen ruskean karjan
nykyisille kotisijoilleen Keski-Alpeille. Saman
kelttiläisen karjan jätteinä pidetään vielä
Englannissa tavattavat Kerry-, Devonshire- ja
Hereford-rodut sekä Pohjanmeren rannikoilla punainen
Itä-Friisin ja Angler-lehmärodut. Mutta
myöhemmin on Keski-Saksan kelttiläinen karja
saanut väistyä pohjoisesta tulleen alankomaisen
(primigenius) karjan tieltä vuoristoseutuihin (Har-

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Tue Nov 12 16:29:03 2019 (aronsson) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/5/0398.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free