- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 5. Kulttuurisana-Mandingo /
943-944

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Liitonmaja ...

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

943

Liittokuntain sodat

944

(1625); Geffckeii, „Biindnisverträge" (1885);
Nippold, ,,Der völkerrechtliche Vertrag" (1894) ;
Erich, „über Allianzen und Allianzverhältnisse
nach heutigem Völkerrecht" (1907).] R. E.

Liittokuntain sodat (koalitsionisodat),
nimitys, jota käytetään useiden liittoutuneitten
valtojen toisia valtoja vastaan käymistä sodista;
etenkin käytetään sitä tällaisista Ranskaa
vastaan käydyistä sodista. Ludvik XIV:ttä vastaan
käytiin kolme liittokunnan sotaa; ensimäinen,
jota myöskin sanotaan Alamaiden sodaksi, oli
1672-79, toinen (Pfaltzin sota) 1688-97 ja kolmas,
jota sanotaan Espanjan perimyssodaksi (ks. t.)
1701-14. Tavallisemmin vielä sanotaan niitä
neljää sotaa, joita käytiin Ranskaa vastaan
vallankumouksen ja Napoleonin aikana, liittokuntain
sodiksi (myös vallankumouksen sodiksi). Näistä
oli ensimäinen 1792-97. Sen aiheutti se
jyrkkä ristiriita, joka syntyi
vallankumouksellisen Ranskan ja Euroopan ruhtinaiden välillä.
Ranskasta paenneet emigrantit kiihottivat
niinikään Itävaltaa ja Preussia sotaan ja Ranskan
kuningaskin halusi sotaa, toivoen sen kautta
voivansa pelastua; mutta myöskin vallassa oleva
gi-rondistipuolue tahtoi sotaa saadakseen
kansallisen innostuksen herätetyksi Ranskassa ja
vallankumouksen aatteet levitetyksi muihin maihin.
Ranskan armeia oli kuitenkin rappiolla, jonka
vuoksi se aluksi kärsi tappioita; Belgiaan tehty
hyökkäys ei onnistunut, ja Preussin joukot
Braun-schweigin herttuan johdolla kulkivat Reinin yli
samaan aikaan kuin yksi itävaltalainen
armeian-osasto tuli Belgiasta ja toinen ylisen Reinin yli,
ja Ranskan rajalla olevat linnoitukset Longwy
ja Verdun valloitettiin. Mutta ennen pitkää
ranskalaisten sotavoimat saatiin parempaan kuntoon,
ja kun Preussin joukot menestyksettä olivat
koettaneet vallata Valmyn, jota Kellermann puolusti
(syysk. 20 p.), lähtivät ne pois Ranskan alueelta;
ransk. kenraali Custine taas hyökkäsi Pfaltziin
valloitti Speierin ja Wormsin sekä Mainzin;
kenraali Dumouriez voitti Itävallan joukot
Jemap-pes’n luona (marrask. 6 p.), jonka kautta Belgia
joutui hänen haltuunsa. Seur. v. 1793
muodostettiin varsinainen liittokunta, kun Sardinia,
jolta Ranska oli ottanut Savojin ja Nizzan,
Alamaat, Espanja ja Englanti liittyivät Ranskan
vihollisiin. Preussilaiset valloittivat jälleen
Mainzin (heinäk. 12 p. 1793) ia itävaltalaiset saivat
Neerwindenin luona voitettuaan (maalisk. 18 p.
1793) jälleen Belgian haltuunsa; ranskalaiset
kärsivät sam. v. muitakin tappioita, jonka johdosta
viholliset aikoivat uudelleeu hyökätä Ranskaan;
mutta kenraali Hoche pakotti vielä 1793 lopussa
sekä Itävallan että Saksan valtakunnan joukot
vetäytymään Reinin oikealle puolelle. Ranskassa
oli sillä välin Cornofn toimesta pantu toimeen
yleinen asevelvollisuus sekä koko sotalaitos
uuteen kuntoon, ja 1794 alkoi Ranskalle voittojen
aika; kenraali Pichegru voitti engl.-hannoveril.
joukon, jota Yorkin herttua johti, Toureoin’in
luona (toukok. 18 p.) ja kenraali Jourdan sai
itävaltalaisista voiton Fleurusin luona (kesäk. 26 p.);
Belgia joutui nyt ranskalaisten haltuun, ja
syksyllä 1794 samat kenraalit valloittivat Alamaiden
rajalinnoja, jonka jälkeen Pichegru valtasi koko
Hollannin, josta nyt muodostettiin Batavian
tasavalta. Preussi luopui sodasta tehden Baselin
rauhan (1795), johon myöskin Espanja yhtyi; sen

jälkeen Ranskan joukot Pichegrun ja Jourdan’in
johdossa hyökkäsivät Reinin yli, mutta
itävaltalainen sotapäällikkö Clairfait karkoitti heidät
takaisin; 1796 kaksi ranskal. armeiaa Joiirdan’in
ja Moreau’n johdossa taas hyökkäsi Saksaan;
mutta arkkiherttua Kaarle, joka oli saanut
itävaltalaisen armeian ylipäällikkyyden, voitti
Würzburgiu luona (syysk. 3 p. 1796) Jourdan’in,
joka oli aikonut yhtyä Moreau’n armeiaan, ja sen
johdosta täytyi myöskin viimemainitun peräytyä.
Sillä välin kenraali Napoleon Bonaparte, joka oli
nimitetty Nizzan luona olevan armeian
ylipäälliköksi (maalisk. 1796), erotti itävaltalaiset ja
sardinialaiset joukot toisistaan Millesimon ja
Montenotten taistelujen kautta ja pakotti
Mon-dovi’n voiton jälkeen (huhtik.) Sardinian
kuninkaan rauhaan; myös Parmau ja Mantuan
herttuoiden täytyi suostua rauhaan. Sitten
Bonaparte voitti itävaltalaiset Lodin sillan luona
(toukok. 10 p.), meni Milanoon, rupesi piirittämään
Mantuaa, voitti jälleen itävaltalaiset Castiglionen
(elok. 5 p.) ja Bassanon taisteluissa (syysk. 8 p.)
sekä Arcolen (marrask. 15-17 p.) ja Rivoli’n
(tammik. 14 p. 1797) luona, jonka jälkeen Mantua
antautui (helmik. 3 p.). Bonaparte pakotti
paavinkin rauhaan ja kulki Steiermarkiin saakka,
uhaten Wieniä, jonka johdosta keisari Frans II
suostui Leobenin valmistavaan rauhaan (huhtik.
18 p.), jossa hän sai Venetsian, mutta luovutti
Ranskalle Belgian, Reinin vasemmalla rannalla
olevat Saksan alueet sekä Lombardian.
Lopullinen rauha tehtiin Campo Formiossa (lokak. 17
p. 1797), jossa m. m. päätettiin kutsua Rastattiin
kongressi päättämään siitä, mitenkä ne Saksan
valtiot, jotka olivat menettäneet maita Reinin
vasemmalla puolella, saisivat korvausta.

Toisen liittokunnan sota 1799-1802
syntyi Ranskan direktoriumin hallituksen
mielivaltaisesta menettelystä Sveitsissä, joka oli
muutettu Helvetian tasavallaksi, sekä Italiassa, jossa
Kirkkovaltio oli lakkautettu, jota paitsi Bonaparte
oli ottanut Maltan-saaren Johanniittain
ritarikunnalta ja vallannut Egyptin. Tähän liittokuntaan
yhtyivät Englanti, Itävalta, Venäjä, Turkki,
paavi, Italian valtiot ja Portugali; sotaa käytiin
pääasiallisesti Etelä-Saksassa ja Italiassa.
Jourdan ja Bernadotte hyökkäsivät maaliskuussa 1799
Etelä-Saksaan, mutta arkkiherttua Kaarle,
saatuaan voiton Ostrachin ja Stockachin luona,
pakotti heidät peräytymään. Itävaltalaiset
kenraalit Hotze ja Bellegarde pakottivat ranskalaiset
lähtemään Tyrolista Sveitsiin, jossa he voittivat
Massenan Zürichin luona (kesäk. 4-6 p. 1799).
Venäläinen kenraali Suvorov oli yhdessä
itävaltalaisten kanssa voittanut ranskalaisten joukot
useissa taisteluissa Pohjois-Italiassa, jonka
johdosta koko tämä maa, Genuaa lukuunottamatta,
oli vapautunut Ranskasta. Nyt piti myöskin
venäläisten armeiojen, joista toinen Korsakovin
johdolla oli Etelä-Saksassa, tulla Sveitsiin: sieltä
oli yhdessä itävaltalaisten kanssa hyökättävä
Ranskaan; mutta ennenkuin Suvorov ehti perille,
oli Masséna voittanut Korsakovin ja Hotzen
joukot toisessa Zürichin taistelussa (syysk. 26-27 p.),
minkä jälkeen Suvorov vei armeiansa kotimaahan
ja keisari Paavali luopui itävaltalaisiin
suuttuneena sodasta. Kun Bonaparte oli palannut
Egyptistä ja Pariisissa pannut toimeen brumairen 18
p:n vallankaappauksen, lähti hän Suuren St.

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Tue Nov 12 16:29:03 2019 (aronsson) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/5/0512.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free