Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Liittovaltio ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
949
Liittovaltio
950
valtiollinen järjestysmuoto. Saksassa
kokonais-1. keskusvaltiota, s. o. liittovaltiota itseään, tav.
sanotaan lyhyesti ,,valtakunnaksi" (lieich), sen
alaisia valtioita taasen osavaltioiksi taikka vain
valtioiksi.
Liittovaltio. 1. Useitten valtioitten
muodostama suvereeninen valtio, jossa yhdistyneet
osavaltiot yhteisesti kannattavat niitten yläpuolella
olevaa keskusvaltiovaltaa. Liittovaltio on siis
todellinen valtio ja sellaisena sillä on oma
ja pysyväinen, osavaltioista riippumaton
valtiovalta, mutta tämän vallan muodostamiseen ja
harjoittamiseen kaikki osavaltiot ottavat osaa.
Liittovaltio on aikamme ehdottomasti tärkein
ja samalla valtio-oikeudellisesti
mielenkiintoisin valtioyhdistysmuoto. (Muita
valtioyhdistys-lajeja ovat esim. valtioliitto ja reaali-unioni.)
L. on valtio-oikeudellinen eikä
kansainvälisoikeudellinen valtioyhdistysmuoto, s. o. toisiinsa
liittyneitä valtioita ei yhdistä valtiosopimus,
vaan se ylempi valtiovalta (1.-valta), jonka
alaisina ne ovat, ja josta eivät voi sanoutua irti.
L:ssa kaksi eri valtiovaltaa, nim. asianomaisen
osavaltion sekä korkeamman asteisen l:n eli
keskusvaltion, on voimassa samalla alueella ja
yksityiset henkilöt ovat samalla kertaa sekä
edellisen että jälkimäisen valtion oikeusjärjestyksen
alaisina (esim. Saksan valtakunnan kansalainen
on samalla 1.-vallan ja jonkun osavaltion,
Preussin. Badenin taikka muun, valtiovallan alaisena).
L.-sääntö määrää, miten kompetenssi eli
toimivalta on molempien kesken jaettu. — L:n
mahdollisuus riippuu siitä, että myönnetään, että
ei-suvereenisia eli n. s. korkeinta valtaa vailla
olevia valtioita, s. o. valtioita, jotka ovat toisen
valtion vallan alaisia, saattaa olla olemassa.
Aikaisemmin oltiin tieteisopissa taipuvaisia
pitämään suvereniteettia valtiovallan olemukseen
ehdottomasti kuuluvana ominaisuutena. Tämän
mielipiteen edustajat, joita nykyaikaisessa
tieteisopissa on vain harvoja, eivät johdonmukaisesti
voi myöntää l:ta mahdolliseksi. Sillä heidän
täytyy joko väittää, että osavaltiot ovat
suvereenisia, jolloin ei jää mitään sijaa niitten
yläpuolella olevalle korkeammalle valtiovallalle, taikka
myöntää l:lle suvereenisen valtion luonne,
jolloin osavaltiot heidän oppinsa mukaan eivät
ole mitään valtioita. Edellistä käsitystä on
kannattanut m. m. etevä baierilainen tutkija von
Seydel, joka pitää Saksan valtakuntaa
eräänlaisena valtioliittona, jossa liittoutuneitten
valtioitten yläpuolella ei ole mitään korkeampaa
valtaa; pääasiallisesti samalla kannalla on vieläkin
0. Mayer. Toiselta puolen useat tutkijat (m. m.
saks. Zorn ja ameriikkalainen Burgess)
myöntävät liittovaltiolle suvereniteetin sekä,
peruskäsi-tyksensä mukaisesti, yksinomaisen valtioluonteen.
On olemassa myöskin välittäviä teorioja, joitten
mukaan suvereniteetti ja valtiovalta on jaettu
l;n ja osavaltioitten kesken. Oikeana on
kuitenkin pidettävä se mielipide, joka myös nykyaikana
on vallalla, että suvereniteetti ei ehdottomasti
kuulu valtion olemukseen, vaan että valtio voipi
olla toisen valtion vallan alaisena; tämän nojalla
kävpi mahdolliseksi myöntää liittovaltiolle
suvereenisen valtion ominaisuus, mutta samalla
tunnustaa osavaltiotkin todellisiksi valtioiksi, nim.
autonomisiksi, suvereniteettia vailla oleviksi
valtioiksi.
Liittovaltio voipi saada — ja saapi
useimmiten -— alkunsa siten, että useat siihen asti
itsenäiset valtiot päättävät järjestäytyä
liittovaltioksi. Niin pian kuin 1. on syntynyt, ei se
kuitenkaan enää perustu tällaiseen
edelläkäynee-seen sopimukseen, vaan sillä on, kuten valtiolla
ainakin, itsenäinen olemus ja valta, jonka sen
oma valtiosääntö määrää. Oikeudelliselta
kannalta katsoen osavaltiot eivät siis
myöskään voi päättää, että liittovaltio on purettava
(tosiasiallisesti tällainen mahdollisuus tietysti on
ajateltavissa); yksityinen osavaltio ei voi l:sta
irtaantua, ellei liittovaltiosääntöä vartavasten
muuttamalla tehdä sitä mahdolliseksi. L. on oman
valtiosääntönsä herra; se voi, mikäli eivät eri
säännökset estä, laajentaa toimivaltaansa eli
kom-petenssiaan osavaltioihin nähden. Onpa
ajateltavissa sellainenkin 1.-valtiosäännön muutos, että
1. lakkauttaisi osavaltioitten olemassaolon
valtioina ja siis itse liittovaltiosta muuttuisi
yhte-näisvaltioksi. Tosiasiallisesti tällainen
mahdollisuus kuitenkin on hyvin etäinen ja syyt siihen
ovat seuraavat: Ensinnäkään 1.-valta ei ole
osavaltioille mikään vieras valta, vaan valta, jonka
harjoittamisessa ne, l:n orgaaneina, kaikki ovat
osallisina. Toiseksi osavaltiot ovat keskenään
yhdenvertaiset; toinen ei voi toista
pakottaa tahtoonsa taipumaan. Kun osavaltiot alaltaan
ja väkiluvultaan yleensä ovat varsin
erisuuruiset, saattaa tietysti toisella liittovaltion
orgaanilla olla suurempi äänimäärä ja sananvalta kuin
toisella, ja onpa myöskin mahdollista, että
l.-sääntö, kuten Saksan valtakunnassa on laita,
pidättää jollekin taikka joillekin valtioille jonkun
erikoisoikeuden. Mutta periaatteellisesti
osavaltioitten oikeudellinen yhdenvertaisuus on
tunnustettuna, ja tästä johtuu myöskin, että yhdeltä tai
muutamilta osavaltioilta ei voida niitten
valtiollista olemassaoloa (eikä muita oikeuksia) riistää,
jos samalla muitten osavaltioitten oikeudellinen
asema pysyy muuttamatta. Kolmanneksi on
huomattava, että l:n toimivallan laajennus
vaatii liittovaltiosäännön muutosta, ja tätä on
useimmissa liittovaltioissa melkoisesti vaikeutettu.
Niinpä Saksan valtakunnassa liittovaltiosäännön
muutosehdotus on katsottava rauenneeksi, jos sitä
liittoneuvostossa (ks. t.) vastustaa ainakin 14
ääntä. Pohjois-Ameriikan Yhdysvalloissa taasen
samanlaiseen muutokseen vaaditaan yhteisen
eduskunnan (kongressin) kummassakin kamarissa,
senaatissa ja edustajainhuoneessa, kahden
kolman-nenosan enemmistö. Kuitenkin on olemassa
sekin mahdollisuus, että muutos joutuu erityisen
konventin (ks. t.) suoritettavaksi; tällainen on
valittava, jos kaksi kolmattaosaa osavaltioitten
lainsäätäjäkunnista sitä vaatii. (Tähän saakka
on kuitenkin aina kongressi suorittanut
liittovaltiosäännön muutokset.) Kummassakaan
tapauksessa hyväksytyt muutokset eivät kuitenkaan
tule lainvoimaisiksi, ellei osavaltioitten
lainsäätäjäkunnista (tai konventeista) ainakin kolme
neljäsosaa päätöstä „vahvista". Todellisuudessa
on täten Yhdysvalloissa tavattomasti vaikeutettu
liittovaltiosäännön muuttamista. — Kaikki edellä
mainitut seikat vaikuttavat, ettei osavaltioitten
asema suinkaan ole niin huonosti turvattu
keskittäviltä pyrkimyksiltä kuin l:n n. s.
kompe-tenssi-kompetenssin (ks. Kompetenssi)
perustuksella voisi luulla. Tavallisimmin osavaltioit-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
