- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 5. Kulttuurisana-Mandingo /
1097-1098

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Loistojuna ...

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

1097

Loistojuna — Loitsurunot

1098

inistä. Myöskin se näyttää olevan jonkunlaisena
tuntomerkkinä ja houkuttelijana eri sukupuolien
välillä. — ks. myös Fotogeeniset eliöt
jaSyvänmereneläimet. P. B.

Loistojuna, juna, jossa on erikoisilla
mukavuuksilla sisustettuja vaunuja — salonki-,
ruokailu-, tupakka- ja makuuvaunuja — kaikki
ensimäistä luokkaa. Paitsi ensi luokan lippua on
tällaisiin juniin pääsyä varten suoritettava
lisämaksu. L:ia järjestävät yleensä vain sitä
varten perustetut yhtiöt.

Loistolaiva, vartavasten tarkoitukseensa
rakennettu alus, joka vahvoilla ankkureilla ja
ketjuilla on kiinnitetty sopivaan paikkaan
merenkulkijoita vaaroista varoittamaan ja väylälle
johtamaan. Merkkinä sillä on päivän aikana pallot
maston huipuissa ja öiseen aikaan vahvasti
valaisevat valot (loistot).

Loistolinnut (Galbulidæ) on pieni,
troopillisessa Etelä-Ameriikassa elävä kiipijälintuheimo.
L. muistuttavat jossakin määrin mehiläissyöjiä
ja kuningaskalastajia sekä ruumiinmuodoltaan
että elintavoiltaan; höyhenpuku loistava.
Tunnetuimmat ovat jakamarit (Galbula).

E. W. S.

Loistopeipposet (Spermestince) kuuluvat
ku-tojalintuihin ja ovat kotoisin Afrikan
troopillisista osista sekä Intiasta; suuri joukko lajeja.
Useimmat ovat suosittuja häkkilintuja (ks. K
u-t o j a 1 i n n u t). E. W. S.

Loistosammal (Schistostega osmundacea),
meilläkin, vaikka harvinaisena pimeissä luolissa
ja kallion koloissa kasvava lehtisammal, jonka
alkeisrihman pallomaiset solut kokoavat ja
heijastavat valonsäteitä, siten synnyttäen heikon
loisteen. (I. V-s.)

Loistotorni, merimerkki, jonka tarkoituksena
on valollaan varoittaa ja ohjata merenkulkijoita.
Näitä laitteita ovat mertakulkevat kansat
perustaneet rannikoilleen, satamiensa edustalle ja
muihin tärkeihin liikepaikkoihin. F. W. L.

Loistulivuoret, tulivuorien rinteillä
tavattavat pienemmät kraateripäiset tuffi- tai
laava-keilat. Niitä muodostuu aina, milloin purkauksia
tapahtuu tulivuorien kyljistä, vrt. Tulivu
o-ret. ’ P. E.

Loisy [luazi’], Alfred (s. 1857), katolinen
vapaamielinen teologi, tuli 1881 Institut
catho-lique-opiston professoriksi Pariisissa. Jo L:n
en-simäinen suuri teos ,,IIistoire du Canon de
PAn-cient Testament" (1890) saattoi hänet
esimiestensä silmissä epäilyksenalaiseksi, ia 1893
Pariisin arkkipiispa kielsi häneltä luennoimisoikeuden.
L. vetäytyi nyt muutamaksi vuodeksi syrjään,
mutta v:sta 1900 hän taas esiintyi luennoitsijana
Pariisissa. Uusia konflikteja tuotti L:lle teos
„L’Évangile et l’Église" (1902). Siinä hän
vastusti Harnackin (ks. t.) mielipiteitä väittäen, että
evankeliumit eivät sisällä mitään tyhjentävää esi
tystä kristinuskosta, vaan ainoastaan
elinvoimaisen alun kristilliseen kehitykseen. Täysin
kehittyneenä kristinusko esiintyy vasta katolisessa
dogmissa. Teos oli siis jyrkälle
evankeliumikritii-kille rakennettu katolisuuden puolustus. Tämän
johdosta L. oli jälleen pakotettu lopettamaan
luentonsa ja vetäytymään yksityiselämään. Pius
X:n syllabusta ja encyklikaa vastaan L. kirjoitti
voimakkaan vastakirjoituksen: „Simples ref
lexions", jonka johdosta hän joutui kirkon pan- 1

naan (1908). Huhtikuusta 1909 L. vaikuttaa
Collège de Francen uskonnonhistorian
professorina Pariisissa, ks. K e f o r m i k a t o 1 i s u u s.
[N. Söderblom. ..Religionsproblemet". I-II (1910).]

E. K-a.

Loisäyriäiset, useampaan eri äyriäisrylimään
kuuluvat loisina elävät muodot, ks. eri
äyriäis-rylimiä ja L o i s e 1 ä i m e t.

Loitontajalihas ks. Lihakset.

Loitsiminen suomalais-ugrilaisilla kansoilla,
kuten muuallakin, on alkuansa tapahtunut 1
o-v e e n-1 aukeamalla. minkä tarkoituksena
on ollut suoranaisen yhteyden aikaansaaminen
henkimaailman_^kanssa, jotta ahdinkotilassa
tiedettäisiin. ketä henkiolennoista ja millä uhrilla
oli lepytettävä tai suostutettava. Lovehtijalla
josta sana loiktija on johtunut, piti olla kyky
keinotekoisesti milloin hyvänsä kiihottautua
hurmostilaan, jossa tajuttomasta ruumiista
lähtenyt sielu saattoi vapaasti henkien piirissä
liikkua ja seurustella. Kiihotuksen ulkonaisena
välikappaleena on laajalti ollut käytännössä
noitarumpu ynnä siihen kuuluva päristin. Tämä
taikakalu tavataan vielä ostjaakeilla ja
voguleilla, jotka alkuperäisen loitsimisen ovat
säilyttäneet. Lappalaisten noitarumpua, joka suo
malaisissa runoissakin tunnetaan nimellä k a
n-n u s, on käytetty etupäässä arpomisen
välikappaleena, jolloin erityistä arpaesinettä on
hy-pitelty päristinvasaran avulla rummun kalvolla.
Tämä toinen loitsimistapa perustuu siihen
uskoon, että henget voivat ulkonaisten merkkien
avulla ilmoittautua ja ilmaista tahtonsa.

Suomalaisesta loveen-lankeejasta on todistus
vanhassa venäläisessä aikakirjassa, jossa kerro
taan vuodelta 1071, mitenkä tsuudilainen noita
kutsui henkiä luoksensa „maaten mykkänä".
Arpoja, joka talutti hevosen keihään yli
tarkastellen, kummanpuolisen jalan se ensin nostaisi,
mainitaan liiviläisillä n. 1200 Henrik
Lättiläisen kronikassa. Mainittu arpomistapa lienee
liettualaisilta lainattu. Tavallisin Suomessa on
seulalla arpominen (ks. Arpominen), joka
myös on vaikuttanut lappalaisten noitarummun
käytännön kehitykseen. Kolmas loitsimisen aste
on 1 o i t s u s a n o j e n lukeminen. Tämän
tunnusmerkkinä on usko itse sanojen sekä sisällyksestä
että muodosta riippuvaan voimaan; loitsujen
kaavoihin ajatellaan kerta kaikkiaan yliluonnol
lisen ilmoituksen kätkeytyvän, niin että ne
semmoisenaan vuorostaan vaikuttavat
henkimaailmaan. ks. Loitsurunot. K. K.

Loitsurunot. Julkaistuaan Suomen kansan
kertoma- ja tunnelmarunot Lönnrotin oli aikomus
julkaista loitsurunotkin. V. 1846 hän jätti
Suomalaisen kirjallisuuden seuran haltuun toimit
tamansa kokoelman loitsurunoja. ..jotka vastedes
kun kokoojan omat toiveet täydellisesti
toteutuvat, julkaistaisiin". Muiden töiden tähden tämä
julkaisu lykkäytyi v:een 1880. jolloin Seura
painatti ..Suomen kansan muinaisia
loitsu r »i n o j a". — Ensimäinen muistiinpantu loitsu
runo on tavattu tilikirjoissa v:lta 1564. useita
kymmeniä on löydetty 1600-luvun noitajuttujen
pöytäkirjoista. V. 1733 painatti Gabriel
M a x e n i u s väitöskirjaansa loitsimisen
luonnollisista vaikutuksista viisi loitsunäytettä.
Suuremmassa määrin niitä ruvettiin keräämään ja
julkaisemaan vasta Porthanin ajoista. Jo Van-

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Tue Nov 12 16:29:03 2019 (aronsson) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/5/0591.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free