Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Lämpö ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
1356
Lämpö—Lämpömittari
1356
merkissä 1.-säteet ovat vain tuntohermoille
huomattavissa, kahdessa jälkimäisessä sitä vastoin
samalla silmällekin. Edellisiä sanotaan sentähden
pimeiksi, jälkimäisiä valaiseviksi
1.-säteiksi. Vaikka 1.-säteet voivat tehdä näin
erilaisen vaikutuksen aistimiimme, ei niiden välillä
kuitenkaan ole mitään olennaista eroavaisuutta.
Kumpainenkin laji on eetterissä edentyvän
aaltoliikkeen (ks. t.) synnyttämä. Ero on vain siinä,
että pimeiden 1.-säteiden värähdysluku on
pienempi kuin valaisevien 1.-säteiden, jotka itse
asiassa ovat identtiset valosäteiden kanssa (ks.
Valo). Sentähden 1.-säteet ovat samojen
fysikaalisten sääntöjen alaiset kuin valosäteet. Ne
edentyvät suoraviivaisesti, heijastuvat, taittuvat,
polarisoituvat j. n. e., aivan samalla tavalla kuin
valo. Kappaleesta säteilevä 1. sisältää
erilaatuisia säteitä riippuen sen lämpötilasta ja aineen
laadusta. J. W. Draperin tutkimusten mukaan
kappale alkaa hehkua 525° :n lämpötilassa.
Silloin sen spektri sisältää ainoastaan punaista
valoa. Kuta enemmän kappaletta kuumennetaan
sitä useampia valolajeja sen spektri käsittää,
kunnes kappale valkoisen hehkuvana luo
täydellisen jatkuvan spektrin. Jos auringon spektrissä
siirretään herkkä lämpömittari, bolometri (ks. t.)
tai lämpöparisto punasinervästä valosta punaiseen
päin. niin huomaa että lämpötila kaiken aikaa
nousee. Suurin on kuitenkin nousu, jos
lämpömittari sovitetaan hiukan spektrin ulkopuolella
olevaan pimeään tilaan punaisen valon rinnalle.
Tänne taittuu siis 1.-säteitä, jotka eivät enää
vaikuta näköhermoihimme. Niitä sanotaan
ultra punaisiksi. Oikean käsityksen
saamiseksi lämpösäteilyn eri osien energiasta on
välttämätöntä muistaa, että sekä valaisevat että
pimeät säteet hajaantuvat taittuessaan prismassa
sitä enemmän värälidvsluvultaan läheisistä
säteistä. kuta suurempi niiden värähdysluku on.
Määrättyä lajia olevan valaisevan säteilyn
energia leviää siis sitä pienemmälle alalle kuta
lähempänä säteet ovat punaista valoa ja pimeän
1.-säteilyn energia vieläkin pienemmälle alalle.
Muuntamalla spektri normaalispektriksi,
jossa hajaantuminen (dispersioni) on yhtä suuri
joka paikassa, on havaittu 1.-tilan suurimman
nousun olevan löydettävissä spektrin heleimmästä
kohdasta keltaisessa valossa. Heleimmät säteet
ovat siis samalla lämpimimmät. Auringon
spektrissä on valonsäteiden värähdysluku n. 400
biljoonan (punainen valo) ja 800 biljoonan
(puna-sinervä valo) välillä, ja pimeiden 1.-säteiden
värähdysluku n. 60 biljoonan ja 400 biljoonan
välillä. Jos /<:llä merkitään O.ooi mm, on
punaisen valon aallonpituus O.s (l, punasinervän 0,4 //
ja pisimmän pimeän 1.-säteen aallonpituus 5,s fJ.
Muiden lämpölähteiden säteilyssä esiintyy
paljon pitempiäkin aaltoja. Hiljattain on
elohopea-kaarilampun säteilystä löydetty pimeitä 1.-säteitä,
joiden aallonpituus on 0,343 mm. Punasinervän
valon ulkopuolella on löydetty kemiallisessa
suhteessa voimakkaasti vaikuttavia, näkymättömiä
säteitä, jotka täyttävät laajan alan. Näitä
sanotaan ultrapunasinerviksi säteiksi (ks.
lähemmin Spektri). — Kun 1.-säteet kohtaavat
kahden eri väliaineen rajapinnan, niin osa niistä
heijastuu takaisin, osa kulkee uuden väliaineen
läpi ja kolmas osa imeytyy siihen. Kuta sileämpi
ja valkeampi kappaleen pinta on sitä paremmin
se heijastaa l:öä. Paraiten heijastaa kiillotettu
metallinpinta l:öä. Jos kappale päällystetään
noki- tai kimröökkikerroksella, imee se itseensä
melkein kaiken tulleen l:n. Se lämpömäärä,
minkä kappale säteilee, on verrannollinen siihen
lämpömäärään, jonka kappale imee. Sentähden
lämmin kappale säteilee paremmin l:öä, jos sen
pinta on rosoinen ja tumma, kuin jos se on
kiiltävä ja valkoinen. Erilaiset aineet laskevat
aivan eri määrässä l:öä lävitsensä. Aine, joka
hyvin läpäisee l:öä, sanotaan
diatermaani-seksi. L:öä läpäisemätöntä ainetta sanotaan
atermaaniseksi. Toiset aineet, kuten
vuori-suola, läpäisevät helposti kaikenlaisia 1.-säteitä,
toiset, kuten lasi, vain valaisevia 1.-säteitä
(Ilman läpäiseväisyydestä ks. 11 m a n 1 ä m p
ö-tila). Siten lasi esim. ikkunan ruutuina
vastaanottaa auringon l:öä huoneisiimme ja pidättää
sitä säteilemästä pois. Varsinkin kasvihuoneissa
tämä on suureksi hyödyksi. — Jokainen
kappale, jonka lämpötila on suurempi kuin sen
ympäristön, on tähän nähden lämpölähde.
Meille tärkein lämpölähde on aurinko. Auringon
säteily on välttämätön ehto kasvien
menestymiselle ja kehittymiselle, joten lopultakin saamme
kiittää sitä maallisten lämpölähteidemine
polttoaineista, samoin kuin omasta
ruumiinlämmöstäm-mekin. U. 8 :n.
Lämpö, eläimellinen, ks. Eläimellinen
lämpö.
Lämpöaisti on kyky erottaa erilaisia
lämpötiloja toisistaan. Lämpöaistimukset syntyvät
siten, että lämmön ja kylmän aikaansaama
kiihotus johtuu ihosta erityisten hermopäätteiden
välityksellä hermosäikeitä myöten aivoihin. Blixin,
Goldscheiderin y. m. tekemät tutkimukset ovat
näyttäneet, ettei koko ihon pinta ole
lämpövaikutuksille altis, vaan että siinä on n. s. lämpö- ja
kylmyyspisteitä, joitten kohdalla vastaavat
kiihotukset tuntuvat. On laskettu, että ruumiin
pinnalla on n. 30,000 lämpöpistettä ja n. 250,000
kylmyyspistettä. Tästä riippuen on ihon
lämpö-tunto yleensä huonompi kuin kylmyystunto.
Herkin tunto lämmön vaihteluille on rinnassa,
kasvoissa (vars. nenän pieluksissa) ja käsivarsien
etupuolissa. Vähimmin tuntehikas on hiusten
peittämä päänahka. E. Th-n.
Lämpöaistimus ks. Lämpöaisti.
Lämpöaste ks. L ä m p ö.
Lämpöliakuisuus ks. T e r m o t r o p i s m i ja
Kasvit.
Lämpökapasiteetti 1. ominaislämpö ks.
Ii ä m p ö ja O m i n a i s 1 ä m p ö.
Lämpökonvektsioni ks. Lämpö.
Lämpöloiste ks. Kaloressenssi.
Lämpömittari, lämpötilojen määräämiseen
käytettävä koje. L:n suunnitteleminen perustuu
lämmön vaikutuksesta johtuvaan kaasun, nesteen tai
jähmeän kappaleen laajenemiseen.
Tavallisim-massa l:ssa laajeneva aine on elohopeata.
Sellainen 1. valmistetaan hienosta, tasapaksusta,
ala-päästään pallon- tai silinterinmuotoiseksi
onteloksi n. s. astiaksi puhalletusta lasipillistä,
jota laajahko suojelu s putki ympäröi. Astia
tehdään hyvin laajapintainen, jotta 1. niin pian
kuin mahdollista ilmoittaisi ympäristön
lämpötilan. Sittenkuin astia ynnä osa pillistä on
täytetty elohopealla, kuumennetaan l:ia, niin että
elohopea kohoaa siinä pillin toiseen päähän, jonka
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
