Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Lääketiede ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
1381
Lääketiede
1382
telity ihmisen ja eläinten elonilmauksien
selville-saamiseksi terveessä ja sairaloisessa tilassa, sekä
ne kokemukseen ja tieteeseen perustuvat keinot,
joitten avulla koetetaan estää ja parantaa
sairautta. Edellistä l:n puolta edustavat
anatomia, fysiologia ja patologia nimiset
tieteenhaarat, jälkimäistä hygienia ja
terapia.— Historiantakaisina aikoina 1. oli olemassa
vain polvesta polveen kulkevina suullisina
perintä-tietoina, joita papit ja loihtijat käyttivät
uskonnollisiin menoihin yhdistettyinä. Kuten Intian.
Kiinan, Egyptin y. m. sivistysmaitten
vanhimmasta kirjallisuudesta käy esille, oli
lääkitsemis-taito siihen aikaan enemmän tai vähemmän
mys-tillisyyden vallassa. Vasta kreikkalaisen
sivistyksen onnistui antaa sille itsenäisempi asema ja
luonnollisempi kehitys. Hippokrates, jota
pidetään l:n perustajana, valmisti täydellisen
systeemin, jonka mukaan veri, lima, keltainen ja musta
sappi olivat päätekijät niinhyvin sairaudessa
kuin terveydessä. Hän pani erityisen painon
luonnon parantavalle voimalle sekä lääkärin
havaintokyvylle ja kokemukselle tautien suhteen.
Hippokrateen kuoltua (377 e. Kr.) muodostui
useita eri oppisuuntia (dogmaatikot, e
m-p iiriko t, hu moraali- ja solidaari
patologit, pneumaatikot y. m.). Hänen
tut-kimuksiansa anatomiassa ja fysiologiassa
jatkoivat erittäinkin aleksandrialaiset lääkärit
Hero-philos ja Erasistratos, jotka elivät n. 300 e.
Kr. Toisen vuosis. lopulla j. Kr. Roomassa
työskentelevä kreik. Galenos teki sekä muiden
että omien tutkimustensa perustalla
lääketieteellisen systeemin, jossa elimistössä piilevillä
henkisillä voimilla (spiritus) oli tärkeä
merkitys. Arab. lääkärin Avicennan (k. 1037)
muodostamana tämä oppi pysyi sitten vallassa
aina 16:nteen vuosis. saakka. — Keskiajalla 1.
joutui kuten kaikki muutkin tieteet kristityssä
maailmassa kirkon ja luostarien huostaan.
Uskonnollisten ja taikatemppujen ohella käytettiin
sairaiden hoidossa vain joitakuita vanhoja
kokemuksellisia keinoja. Parranajajien, kivitaudin
leikkaajien, kylvettäjäin y. m. käsissä kirurgia
eksyi kokonaan harhateille. Ruumiiden
avaaminen julistettiin pannaan. Tänä synkkänä aikana
kykenivät ainoastaan arabialaiset kehittämään
tietojaan ja kokemuksiaan l:n eri aloilla;
taitavina kemisteinä he lisäsivät myös lääkeaineitten
lukua. — Uskonpuhdistuksen mukana 1. pääsi taas
oikeuksiinsa ja alkoi uuden kehityskulun.
Anatomiaa edustivat miehet sellaiset kuin Sylvius,
Fallopio, Eustachio ja ennen muita Vesalio
(k. 1564), kirurgiaa Paré ja patologiaa
Paracel-sus (k. 1554). 17:nnen vuosis. tärkeimpänä
lääketieteellisenä tapahtumana oli engl. Harveyn
(k. 1657) tekemä verenkierron
keksiminen, mikä antoi lopullisen kuoloniskun
Galenok-seu opille. Mikroskoopin tultua vähää
myöhemmin käytäntöön aukenivat uudet alat
ihmisruumista koskeville tutkimuksille. Samoihin aikoihin
syntyi l;ssä kaksi eri koulua, iatroke m
iällinen ja i a t r o f v y s i 1 1 i n e n. jotka
erosivat toisistaan elinprinsiipin määrittelyssä (ks.
Iatrokemia ja Iatrofysiikka).
Yksipuolisuudestaan huolimatta nämä kuitenkin
toivat selvitystä moneen tärkeään kysymykseen.
Seur. vuosis:n alkupuoliskolla jatkettiin edelleen
filosofiselle pohjalle rakennettujen järjestelmien
muodostelemista. Saks. Ståhl (k. 1734) otaksui,
että elimistöllinen toiminta riippui
aineettomasta sielusta (anima), kun taas Hoffmann
(k. 1742) luuli sen johtuvan n. s.
hermoeet-teristä, joka virtasi aivoista hermoja myöten
ruumiiseen. Vastapainona näille oli alankoni.
Boerhaaven (k. 1738) katsantokanta, että
saira-loisiin tiloihin olivat etupäässä mekaaniset
ilmiöt syynä. Hän pani alun sairasvuoteen
ääressä tapahtuvalle kliinilliselle
opetukselle. 18:nnen vuosis. merkittävimpiä l:u
edustajia oli sveits. Haller (k. 1777), joka m. m.
perusti opin lihasten
kiihottuvaisuu-d e s t a. Tälle opille rakensi sitten Brown
erityisen teorian. Sam. vuosisadalta ovat peräsin
Auen-bruggerin keksimä p e r k u s s i o n i m e n e
t-tely ja engl. Jenner’n (k. 1823) keksimä s u
o-jelusrokotus. Tutkimuksillaan kudosten
rakenteesta ja ominaisuuksista Bichat (k. 1802)
perusti nyk. histologian ja Morgagni (k. 1771 (hankki
itsenäisen aseman patologiselle anatomialle.
Kaikista näistä l:n edistysaskeleista huolimatta
ilmestyi vielä 19:nnen vuosis. alussa filosofiseen
mietiskelyyn perusteltuja systeemejä, kuten Halme
männin homeopatia ja Mesmerin magneetti
uen parannustapa 1. m e s m e r i s m i, mutta ne
olivatkin viimeiset yhdyssiteet l:n ja filosofian
välillä, sillä senjälkeen 1. on kulkenut omaa
tietään luonnontieteiden rinnalla noudattaen
havaintoihin perustuvia tutkimustapoja. — Tätä lähinnä
seuraavana aikana tehtiin useita keksintöjä
tautien tutkimisessa ja tuntemisessa. Tärkein niistä
oli Laënnecin (k. 1826) keksimä
auskultat-s i o n i, jonka avulla hän ja Corvisart erittäin
ansiokkaasti selvittivät sydäntauteja ja Louis
(k. 1877) keuhkotauteja. Monella muullakin alalla
suoritettiin käänteentekeviä tutkimuksia. Niistä
mainittakoon Brightin (k. 1858) julkaisut
munuaistaudeista, Mageudien, Bellin ja Joh. Müllerin
teokset kokeellisen fysiologian ja patologian sekä
Bi lirot hin (k. 1894) kirurgian alalta. Yleistä
diagnostiikkaa ja patologista anatomiaa kehitti
vät Schwann, Henle, Lebert. Kölliker ja Virchow
y. m. m. fysiologisen koulukunnan jäsenet.
Suurimman maineen saavutti näistä Virchow
(k. 1907) cellulaaripatologian
perustajana. — Uudemman ajan saavutuksista ovat
bakteriologia a koskevat tutkimukset
epäilemättä suuriarvoisimmat. Tosin oli
pienoiseliöi-den olemassa-olo jo aikaisemmin tunnettu, mutta
Pasteur ja Koch olivat ensimäisiä, jotka
osoittivat niitten osallisuuden mätänemiseen ja
erinäisiin tauteihin (pernaruttoon, tuberkuloosiin y. m.i
Myöhempien tutkimusten kautta ovat tietomme
bakteereista ja niitten aikaansaamista
ainevaikto-tuloksista yhä enemmän laajentuneet.
Serura-terapia, jonka keksijä oli Behring, ja s e r u
m-diagnostiikka (Widal, Wassermann y. in.)
ovat avanneet uusia näköaloja tarttumatautien
hoidossa ja tuntemisessa. Listerin
antiseptinen haavainhoito aikaansai kirurgian
alalla täydellisen mullistuksen, mutta senkin on
täytynyt väistyä aseptiikan tieltä.
Aine-vaihdon ja sisäisen sekretsionin
suhteen tehdyt havainnot ja tutkimukset ovat
lisänneet mahdollisuuksia kroonillisten tautien
menestykselliseen hoitamiseen. Röntgensä
teitten ja radioaktiivisen voiman
keksiminen on tuonut arvokkaita apulaisia monelle eri
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
