- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 5. Kulttuurisana-Mandingo /
1395-1396

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Läänityslaitos

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

1.197

Läänityslaitos

1396

tctty benefieium. vaa i f e u d u m (ks. t.; ransk.
fief) nimitystä, minkä johdosta koko tätä
yhteiskuntatilaa sanotaan myöskin f eu da ali- 1. f e
o-d a a 1 i laitokseksi 1. feodalismiksi.

L:n alkumuodostukseu saattaa sanoa
päättyneen frankkien valtakunnan ranskalaisessa osassa
n. 10:unen vuosis. alkupuolella.
Täydellisimmil-leen se kehittyi niissä kolmessa suuressa
valtakunnassa, joihin frankkilaisvalta hajosi, nim.
Ranskassa, Saksassa ja Italiassa. Mutta
muissakin Länsi-Euroopan maissa se saavutti
suuremmassa tai pienemmässä määrässä jalansijaa.
Jär-jestelmällisimmin feodaalilaitos pantiin toimeen
ristiretkien aikana perustetussa Jerusalemin
kuningaskunnassa.

Täydellisen ja oikean kuvan antaminen siitä,
millainen 1. kehittyneimmässä muodossaan oli, on
vaikea tehtävä, koska feodaalinen järjestelmä
todellisuudessa ei ollut mikään eheä järjestelmä.
Läänitvsoloissa vallitsi mitä suurin kirjavuus ja
sekavuus; ne eivät olleet erilaiset ainoastaan eri
maissa, vaan samankin maan eri osissa. L. oli
samalla sekä taloudellinen että valtiollinen
järjestys. Feodaalisen talousjärjestelmän
tunnusmerkkinä oli, että maa ja tuotantovälineet olivat
työntekijöistä erotetun luokan, maanomistajain
tai paremmin sanoen lääninpitäjäin hallussa. L:n
valtiollinen puoli taas oli siinä, että näillä maan
haltijoilla samalla oli valtiovalta käsissään.
Feodaalisen teorian mukaan kaikki maa
läänitys-valtiossa oli oikeastaan hallitsijan
omaisuutta. Mutta samalla kuin suurin osa maata oli
jaettu lääneinä muille, samalla oli valtiovaltakin
tullut jaetuksi. Välittömillä kruununvasalleilla
oli itsenäinen lainsäätämisvalta, jota he
kuitenkin saattoivat harjoittaa vain omien vasalliensa
suostumuksella, samaten sodankäyntioikeus,
tuomiovalta vasalliensa yli ja tuomio- ja
hallintovalta niiden alustalaistensa yli, jotka eivät olleet
vasalleja; mitään veroa ei voitu valtakunnan
tarpeisiin ottaa kruununvasallien lääneistä ilman
heidän suostumustansa. Samantapaiset, vaikka
rajoitetummat oikeudet oli lääninantajiinsa
nähden kruununvasallien vasalleilla ja näiden
vasalleilla. Vasallit muodostivat yhdessä
perinnöllisen sotilasaatelin, ja 1. merkitsi tämän
aatelin luokkavaltaa. Muu väestö, aatelittomat,
olivat joko feodaaliherrain maaorjia tai ainakin
heille vero- tai päivätyövelvollisia ja heidän
hallinto- ja tuomiovaltansa alaisia. Feodaaliherran
alustalaiset olivat pikemmin hänen kuin
kuninkaan alamaisia. L. katkoi siten hallitsijan ja
alamaisten väliset siteet, hajoitti valtakunnan
suuriksi ja pieniksi valtiontapaisiksi lääneiksi ja
teki kuningasvallan mitättömäksi. —
Läänitysas-teikossa oli ylimpänä huippuna, korkeimpana
lääniherrana kuningas, sitten tulivat välittömät
kruununvasallit: herttuat, rajakreivit, kreivit,
varakreivit, joiden arvonimet olivat entisiä
virka-nimiä, paronit ja korkeat kirkolliset arvomiehet,
arkkipiispat, piispat, apotit; näiden välittömien
vasallien alapuolella oli suuri joukko heistä riippuvia
välillisiä vasalleja ja näiden vasalleja: kaikkia
välillisiä vasalleja sanottiin ala vasalleiksi:
alaspäin menevä läänittäminen,
subinfeudat-s i o n i, saattoi olla hyvin moniasteinen.
Todellisuudessa läänitysasteikko ei kuitenkaan ollut näin
säännöllinen; sen rikkoi jo sekin seikka, että sama
mies saattoi olla useamman lääniherran vasalli:

saattoipa tapahtua että joku välitön kruunun
vasalli tai itse kuningaskin samalla oli jonkun
vasallin, vieläpä alavasallin vasalli.

Läänityssuhde perustui lääniherran ja vasallin
väliseen yksityiseen sopimukseen, joka syntyi
erityisten menojen muodossa. Vasalliksi rupeava
polvistui paljain päin ja aseettomana
lääniher-ransa eteen ja lupasi hänelle uskollisuutta ja
palvelusta. Tämä oli n. s. h o m a g i u m (< homo
- mies) 1. mieheksi rupeaminen. Sitä saattoi
vielä seurata erityinen
uskollisuuden-v a 1 a, minkä jälkeen lääniherra suudelmalla otti
vastaan vasallin sitoumuksen ja toimitti n. s. i
n-vestituuran (asuunpanon) 1. läänittämisen,
s. o. antoi vasallille jonkun esineen, esim.
tur-vepalasen, puunoksan, hansikkaan, sormuksen,
keihään, ulkonaiseksi merkiksi siitä läänistä,
jonka vasalli sai hallittavakseen. Senkin jälkeen
kuin läänit olivat tulleet perittäviksi, oli
tapana sekä lääniherran että vasallin kuollessa
uudistaa sekä liomagium että investituura.
Sopimuksen uusiminen oli tarpeen varsinkin silloin
kun lääni vasallin kuoltua jaettiin useamman
perillisen kesken. — Näin syntyi lääniherran
ja vasallin välille molemminpuolisen siveellisen
velvoituksen suhde. Lääniherran tuli suojella ja
auttaa vasalliansa kaikissa tiloissa ja
pysyttää hänet lääninhaltijana, niinkauan kuin hän
osoitti uskollisuutta. Jos lääniherra rikkoi
velvollisuutensa, ei vasalliakaan enää sitonut
hänen uskollisuudenvalansa, vaan hän sai
puolustaa oikeuttansa asevoimin. Vasallin
velvollisuudet määräsi kullakin paikkakunnalla
vanha tapa. Yleensä hänen tuli kaikin tavoin
auttaa herraansa ja edistää hänen etuansa.
Vasallin erikoisista velvollisuuksista olivat
tärkeimmät sotapalvelus ja
hovipalve-1 u s. Edellistä suoritettiin ratsain, tavallisesti
40 päivää vuodessa omassa ruoassa; tämän
ratsu-palveluksen yhteydessä kehittyi keskiajan r
i-tari laitos (ks. t.). Hovipalvelukseen
sisältyi, että vasallin tuli kutsuttaessa lähteä
lääniherran hoviin, että hänen tuli auttaa
lääniher-raa neuvoillansa, ottaa osaa lääniherran
liiäni-oikeuden istuntoihin ja alistaa asiansa sen
tuomittavaksi. Näillä „hovipäivillä" lääniherran
oli hankittava vasallien suostumus uusiin
asetuksiin ja ylimääräisiin veroihin. Kuninkaan
liovipäivistä (curia reyis) kehittyivät keskiajan
säätykokoukset ja useat uudenaikaisten
valtioitten hallinto- ja oikeuslaitokset. Vaikka
vasallit eivät olleet varsinaisesti verovelvollisia,
johtui kuitenkin itse läänityssuhteesta ja vasallien
velvollisuudesta auttaa herraansa vasalleille
myöskin taloudellista laatua olevia
velvollisuuksia, jotka saattoivat olla sangen rasittavia.
Niinpä esim. vasallin kuoltua perillisten tuli
suorittaa lääniherralle maksu (lat. relevium,
ransk. relief) oikeutensa tunnustamisesta.
Erityisissä tiloissa, esim. kun lääniherra oli
lunastettava vankeudesta, kun hänen vanhin
poikansa lyötiin ritariksi ja kun hänen vanhin
tyttärensä meni naimisiin, vasallin oli autettava
läänilierraa rahalahjalla (lat. auxilium, ransk.
aids). Erittäin tuottavia olivat lääniherran
holhoojaoikeus ja naittamisoikeus. Ollessaan
alaikäisen vasallinsa holhoojana lääniherra sai
nauttia läänistä saatavat tulot; naisvasallin
naittamisoikeus oli myöskin omansa tuottamaa®

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Tue Nov 12 16:29:03 2019 (aronsson) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/5/0746.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free