Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Läänityslaitos
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
1.197
Läänityslaitos
1398
hänelle lisätuloja. Ellei hän tahtonut pidättää
näitä oikeuksia itselleen, saattoi hän myydä ne
muille. — Sotapalvelusta ja hovipalvelusta
pidetään tavallisesti julkisina palveluksina, joita
tehdään yhteiskunnan hyväksi, mutta l:n
vallitessa ne olivat yksityisiä palveluksia,
jonkinlaisia „veroja", joita suoritettiin maan
käyttämisestä ja joiden pohjana oli yksityinen sopimus;
saattaa sanoa, että läänitysvaltioissa julkisen
oikeuden sijassa oli yksityinen oikeus.
L:n suurin vika oli, ettei se voinut saada
aikaan lujaa oikeusjärjestystä, johon kaikkien tuli
taipua. Lääniherroille ja vasalleille myönnetystä
soclankäyntioikeudesta oli seurauksena alituiset
keskinäiset taistelut, anarkia ja nyrkkivalta,
josta varsinkin rauhallisten elinkeinojen
harjoittajat, sekä maalaiset että kaupunkilaiset, saivat
kärsiä; sitäpaitsi valtion hajaantuminen
monilukuisiin lääneihin ehkäisi kansallisten voimien
kokoontumista. Aineellisen ja henkisen
kulttuurin edistyessä kävi luja oikeusjärjestys ja samalla
uusi valtiollinen ja taloudellinen järjestys
välttämättömäksi. L. alkoikin rappeutua ristiretkien
aikana, 13:nnelta vuosis. lähtien, ja hävisi
valtiollisena järjestyksenä keskiajan lopulla tai
uuden ajan alussa. Läänitysaateliston valtiollisen
vallan kukistivat nouseva kuningasvalta ja
kaupunkien porvaristo. Läänitysvaltion sijaan tuli
kansallinen kokonaisvaltio, jonka koossa pitäjänä
oli yleinen valtionkansalaisuus (alamaisuussuhde)
eikä yksityisoikeudelliset läänityssuhteet.
Kaupungeissa syntyi samalla uusi talousjärjestelmä,
rahataloudellinen kapitalismi (ks. t.), joka alkoi
horjuttaa luontoistalouteen perustuvaa feodaalista
talousjärjestelmää, kohottaen liikkuvan
omaisuuden maaomaisuutta miltei suurempaan
merkitykseen. Taloudellisessa ja yhteiskunnallisessa
suhteessa lista kuitenkin säilyi paljon tähteitä kauas
uuteen, jopa nykyaikaan asti; sellaisia olivat 13
:n-nella vuosis. syntyneitten feodaalisten Iakikirjain
määräykset maan hallinnasta ja siirrosta,
aateliset arvonimet ja aateliset etuoikeudet (verovapaus,
■etuoikeus korkeimpiin virkoihin), aatelisten
maanomistajani oikeudet alustalaistensa suhteen
(tuomiovalta, oikeus vaatia kaikenlaisia maksuja,
y. m.).
L:n kehitys oli kuitenkin eräissä suhteissa
erilainen eri maissa. Aikaisimmin ja
voimakkaimmin 1. kehittyi Ranskassa, niin että 987
valtaistuimelle nousseen kapetingi-suvun valta alussa
supistui sen omaan perintölääniin.
Ile-de-Frau-eeen. Vähitellen kapetingien kuitenkin onnistui
liittää toinen lääni toisensa jälkeen
perintömaa-liansa: uuden ajan alussa tämä käsitti melkein
koko Ranskan. Samalla läänitysaatelisto menetti
valtiollisen valtansa, ja sen sijalle nousi
1600-luvulla kuninkaallinen yksinvalta, mutta l:n
yhteiskunnalliset tähteet poistettiin vasta suuren
vallankumouksen aikana elokuun 4 p:n
päätöksillä 1789.
Myöskin Saksa näytti karolingien suvun
sammuessa 911 olevan hajoamaisillaan
herttuakun-tain nimellä tunnetuiksi suuriksi lääneiksi.
Saksilaisen kuningassuvun (919-1024) onnistui
kuitenkin pitää valtakunta koossa. Mutta sittenkuin
suuret heimoherttuakunnat olivat 1100-luvulla
hajonneet pienemmiksi lääneiksi, saavuttivat
näiden haltijat samaten kuin vapaat
valtakunnan-.kaupungit aikaa myöten yhä suuremman itsenäi-
syyden. kunnes niille Westfalenin rauhassa 1648
nimenomaan tunnustettiin melkein täydellinen
suvereenisuus. Saksassa valtiollisen feodalismin
kehityksen suunta siis oli päinvastainen kuin
Ranskassa: täällä 1. aluksi teki kuningasvallan
tehottomaksi, mutta lopulta viimemainittu
kuitenkin pääsi voitolle; Saksassa taas feodaalinen
ruh-tinasvalta lopulta voitti alkujaan sangen
mahtavan keskusvallan. Mutta Saksassakin 1.
valtiollisena järjestyksenä sortui, nim. ruhtinaskunnissa,
sillä keski- ja uuden ajan vaihteessa ruhtinasten
vasallien täytyi alistua siihen valtiovaltaan, minkä
ruhtinaat olivat hankkineet itsellensä
valtakunnan kustannuksella. Tämän kehityksen
päätöksenä oli Saksan valtakunnan hajoaminen 1806 ja
Saksan järjestäminen 1815 täysin suvereenisten
ruhtinaskuntien ja kaupunkien liitoksi. Mutta
Saksassakin l:n yhteiskunnallinen puoli hävisi
täydellisesti vasta Napoleonin sotien ja v:n 1848
vallankumouksen mukana.
Englannissa oli jo anglosaksilaisen vallan
aikana olemassa alkua 1 :n-tapaiseen
yhteiskuntajärjestykseen. s. o. siellä oli joukko
immuniteetilla varustettuja suurtiloja alustalaisineen, mutta
vasta sitten kun Vilhelm Valloittaja oli 1066
valloittanut maan, 1. täydellisesti pantiin toimeen
siellä. Vilhelm piti anglosakseilta anastamiansa
maita, s. o. koko Englantia, kruunun omana ja
jakoi sen lääneinä etupäässä norniannilaisille
seuralaisilleen; läänit, sekä välilliset että välittömät,
olivat joko ritar i-läänejä, joista suoritettiin
ratsupalvelusta, tai s o c a g e-läänejä, joista
suoritettiin veroa ja päivätöitä;
kummankinlaatuis-ten läänien haltijoilla oli varma omistusoikeus,
ja nämä n. s. f r e e h o 1 d-tilukset erotettiin
sellaisista tiloista, jotka alkuansa olivat olleet
maa-orjalampuotien hallussa ja joiden omistusoikeus
ei ollut yhtä turvattu. L.. joka siis maan
hallintaan nähden pantiin täydellisesti toimeen
Englannissa, ei päässyt siellä milloinkaan
toteutumaan valtiollisena järjestyksenä, syystä että sen
siellä saattoi voimaan hallitsija itse, jolla
sen-vuoksi l:sta toimeenpannessaan oli tilaisuus
turvata omat etunsa. Yleinen alamaisuussuhde
säilyi sen kautta, että alavasallienkin tuli vannoa
uskollisuudenvala kuninkaalle ja tehdä
sotapalvelusta ainoastaan hänelle, joten engl. vasalleilla
ei ollut yksityistä sodankäyntioikeutta. Vanhoja
liallinuollis-oikeudellisia alueita (shires) ei
niinkuin Ranskassa muutettu lääneiksi, vaan ne
pysyivät kuninkaallisten virkamiesten, sheriffien,
virka-alueina. Englannin läänitysaateliston
heikkous johtui osaksi siitäkin, että sen läänit olivat
pieniä ja hajallisia. Kun normannilaisen ja
Plan-tagenet-suvun kuninkaat mitä
häikäilemättömim-min käyttivät lääniherraoikeuksiaan:
holhooja-ja naittamisvaltaansa sekä oikeuttansa saada
apu-maksuja ja kilpiveroa, jota 1100-luvulla
ruvettiin suorittamaan ratsupalveluksen sijasta,
täytyi aateliston koettaa suojella itseänsä kuninkaan
valtaa rajoittavilla laeilla (ks. Magna e h a r t a),
joista oli koko kansalle hyötyä. Näin Englannin
feodalismista kehittyi Englannin
perustuslaillisen valtiomuodon alku. Vielä nytkin 1. kuitenkin
lainopillisena fiktsionina on Englannin
maanomistuksen pohjana, koska kaikkea
maaomaisuutta pidetään juuriltaan kruunun antamana
lääninä, ja nykyisen maanomistuksen eri lajit
voidaan johtaa l:n aikuisista.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
