- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 5. Kulttuurisana-Mandingo /
1423-1424

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Maa ...

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

1423

Maa-alkalimetallit—Maa-analyysi

1424

raaanjäristystutkimus 1. seismologia (vrt. Maa
n-järistys) on luonut valoa maan sisuksen
olotilaan. Suurista maanjäristyksistä järistysaallot
leviävät ympäri koko maapallon, edeten osaksi
pitkin maankuorta, osaksi läpi maan sisuksen.
Kaukana järistyskeskuksista merkityissä
seis-mogrammeissa ilmenee sen johdosta erilaisia ja
eri aikoina sattuvia värähdyksiä, joista
mielenkiintoisimmat ovat n. s. ensimäinen ja toinen
esi värähdys, jotka molemmat ovat tulleet läpi
maan sisuksen, sekä vähän myöhemmin tuntuva
päävärähdys, jonka aiheuttaa maankuorta
myöten liikkunut järistysaalto. Viimemainitun
nopeus on n. 4 km sekunnissa, kun taas
esiväräh-dysten aaltonopeus on sitä suurempi, mitä
kauempana järistyskeskus on, toisin sanoen mitä
syvempien maapallon osien läpi ne ovat edenneet.
Kumminkin nopeuden kasvaminen taukoo n. 1,400
krain syvyydessä, josta päättäen maan sisus siitä
alkaen on aineksiltaan homogeenista.
Ensimäinen esivärälidys johtuu aaltoliikkeestä, jonka
nopeus syvyyden mukaan kasvaa 7:stä 13 km:iin
sekunnissa ja jonka heilahdukset ovat
pitkittäisiä. Toisen esivärähdyksen taas aiheuttavat
poikittaiset aallot, joiden nopeus on 4-7 km
sekunnissa. Ainoastaan jähmeissä aineissa sekä
semmoisissa nesteisssä ja kaasuissa, joissa sisäinen
kitka on yhtä suuri kuin jähmeissä aineissa,
saattaa tärähdysaalto täten jakaantua pitkittäiseen
ja poikittaiseen komponenttiin. Mainituista
luvuista saattaa suunnilleen laskea, että maan
sisuksen puristuvaisuus on 5 kertaa pienempi ja
lujuus 4 ’I, kertaa suurempi kuin teräksen. —
Vaikka siis maapallon sisus ja maa
kokonaisuudessaan on lyhytaikaisten vaikutusten suhteen
erinomaisen luja, on se kumminkin plastillinen
pitkällisiin vaikutuksiin nähden. Tämä näkyy
siitä, että se on saattanut muodostua navoiltaan
litistyneeksi palloksi, samoin kuin kaikki
vapaasti pyörivät plastilliset kappaleet, ja lisäksi
siitä, että maankuoren eri osat näkyvät
pyrkivän niiden ominaispainoa vastaavaan
tasapainotilaan, mitä ilmiötä nimitetään isostasiaksi.
Kun nim. jähmeä maankuori ikäänkuin kelluu
plastillisen magmasfäärin päällä, niin sen
ominaisestä raskaammat osat painuvat syvemmälle
alustaan muodostaen merisyvänteitä ja alankoja,
kevyemmät osat taas kohoavat ylängöiksi ja
vuoristoiksi. Tämän selityksen todistaa oikeaksi se
tosiasia, että maan attraktsioni, joka
teoreettisesti kasvaa säännöllisesti päiväntasaajalta (g =
978,o« cm) navoille (g = 983,n cm), on korkeissa
vuoristoseuduissa useimmiten pienempi ja syvien
valtamerien saarilla suurempi kuin miksi sen
kunkin paikan leveysasteen ja korkeuden
perusteella saattaa laskea. Täydelliseen tasapainoon
ei maankuori milloinkaan pääse, sillä
monenlaiset geologiset prosessit yhä uudelleen häiritsevät
isostasiaa. Juoksevan veden kulutustyö
tasoittaa vuoristoja ja siirtää niiden aineksia muuanne,
mistä johtuvan maankuoren ohenemisen takia
maa alkaa kohota. Merisyvänteisiin kasaantuvat
sedimentit päinvastoin paksuntavat maankuorta,
jolloin häiriytynyt tasapaino aiheuttaa maan
vajoamista. Kaikkein suurimpia
tasapainonhäi-riöitä synnyttävät vuorenpoimuttumisliikunnot.
Monenlaiset manterenliikunnot (vrt. t.)
ovat siis seurauksina maankuoren tasapainotilan
häiriöistä.

Maan synnystä ei suoranaisten todisteiden
perusteella tiedetä mitään. Vertaamalla muihin eri
kehitysasteilla oleviin taivaankappaleiliin saattaa
joltisellakin varmuudella olettaa, että
aurinkokuntamme on kerran ollut tähtisumuna 1.
nebu-loosana, josta vähitellen kiertotähdet
sekäkeskus-kappale, aurinko, ovat erkaantuneet. Maa on
kerran ollut pinnaltaankin hehkuvansulana,
samoinkuin jotkut kiertotähdet yhä vielä ovat. Lämmön
säteily avaruuteen on silloin ollut erittäin suuri,
niin että vihdoin jähmeä maankuori muodostui.
Tämä oli aluksi oliut, ja koska se oli
raskaampaa kuin sen alustana oleva magma, täytyi osia
siitä lohkeilla ja vajota syvälle sekä sulaa
uudelleen. Magma tästä jäähtyi ja jähmettyi verraten
nopeasti siihen tasapintaan asti, missä
silikaattien sulamispiste on korkeimmillaan. Maan
sisuksen lämmöntappio on tämän jälkeen ollut
hyvin vähäinen, sillä sisuksesta pinnalle johtuva
ja siitä avaruuteen säteilevä lämpömäärä on niin
mitättömän vähäinen, että maan lämpötilan
alenemiseen yhdellä asteella kuluu n. 3 miljoonaa
vuotta. Tämä tosiseikka soveltuu hyvästi siihen
geologian saavuttamaan tulokseen, että
maanpinnan lämpötilasuhteet ovat jo suunnattoman
pitkät ajat olleet pääpiirteissään nykyisten
kaltaiset. Vanhimmissa, n. s. arkeisissa
muodostumissa, jo tavataan konglomeraatteja ja muita
vuorilajeja, jotka ovat syntyneet juoksevan veden
vaikutuksesta, samoinkuin nykyajan joki- ja
rantakivikot. Lämpötilan on siis täytynyt olla
alapuolella 100°. Olosuhteitten vaihtelut ovat
vanhimpinakin aikoina käyneet samoissa rajoissa
kuin myöhemminkin: tulivuorien toiminta ja
vuorenpoimuttumisilmiöt ovat olleet milloin
vilkkaampina milloin hitaampina tai seisauksissa,
lämpötila on toisina aikakausina ollut
suotuisampi, toisina epäsuotuisa: onpa jääkausiakin
ollut jo hyvin varhaisina aikoina. Ei missään ole
tavattu maan ensimäisen jähmettymiskuoren
vuorilajeja. Jos niitä olisikin olemassa, niin niitä
ei saattaisi erottaa muista vanhoista
vuori-lajeista, jotka kaikki ovat ehtineet monella
tavalla muuttaa muotoaan. Jo arkeisista
muodostumista on tavattu muodostuksia, jotka
hyvin todennäköisesti ovat elimellisiä
jäännöksiä. Monimuotoisempia, hyvin säilyneitä ja jo
sangen korkealle kehittyneitä kasveja ja
eläimiä tavataan kumminkin vasta vanhimmista
paleozooisista 1. kambrilaisista muodostumista.
Näitä nuoremmissa muodostumissa yhä
runsaammat ja monilajisemmat eliöjäännökset osoittavat
eläin- ja kasvimaailman asteettaista kehittymistä
(vrt. Paleontologia). [W. Ramsay.
..Geologian perusteet" (1909); S. Arrhenius, „Lehrbuch
der kosmischen Physik" (1903); S. Giinther.
„Handbuch der Geopiiysik" (1906) : F. W. Clarke.
„The Data of geochemistrv" (1910).]

P. E.

Maa-alkalimetallit ks. A 1 k a 1 i s e t
maalajit.

Maa-alkalit ks. Alkaliset maalajit.

Maa-analyysi (ks. Analyysi) tarkoittaa
maan kasvien menestymiselle hyödyllisten tai
vahingollisten aineosien määräämistä laatuun ja
paljouteen nähden. Koska maa vaikuttaa kasvien
menestymiseen pääasiallisesti kahdella tavalla
nim. olinpaikkana ja ravitsijana, s. o.
fysikaalisesti ja kemiallisesti, jakautuu m:kin kahteen

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Tue Nov 12 16:29:03 2019 (aronsson) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/5/0760.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free