Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Maalaustaide
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
1441
Maalaustaide
1442
tujen välillä ei kuitenkaan ole. Maalarit voivat
vallitsevassa määrin olla piirustajia, s. o. panna
pääpainon muotoon (esim. Michelangelo ja
Poussin) tai koloristeja, s. o. vaikuttaa etupäässä
värillä (esim. Tizian, Rubens ja Delacroix).
Värityksessä voivat joko paikallisvärit (eri
väripinnat; esim. koko vanhemmassa kristillisessä
taiteessa, vielä 1400-luvullakin) tai pääsävy
(läpikäyvä värituntu) olla vallitsevana. Väri- ja
va-laistus-vastakohtien välittäjänä on valohämy
(valo- ja varjokompositsioni) 1400-luvun lopulta
lähtien monen taiteilijan (esim. Leonardon.
Cor-reggion. Rembrandtin) maalauksissa saanut
suuren merkityksen. Samantapaisesti käyttävät
toiset taiteilijat valoisaa ilmatunnelmaa (esim.
Claude Lorrain, Vermeer ja Turner). Myöskin
siveltimenkäyttö voi saavuttaa omintakeisen,
esteettisen vaikutuksen (esim. Tizianin, Haisin ja
Rembrandtin vanhuudentyylissä ja
impressionisteilla. ks. alemp.). Paitsi synnynnäisiä lahjoja
edellyttää m., kuten taide yleensä,
järjestelmällisiä opintoja, joihin kuuluu varsinkin anatomia
ja perspektiivioppi.
Historia. Jo vanhemman kivikauden
luola-maalaukset (Pohjois-Espanjassa ja
Etelä-Rans-kassa) osoittavat hämmästyttävän kehittynyttä
luonnontajua, joka tavataan myös eräillä
nykyajan luonnonkansoilla, esim. eskimoilla,
busma-neilla ja Austraalian neekereillä; toisilla
kansoilla, esim. iiriläisillä (varhaisimmalla
keskiajalla) ja suomalais ugrilaisilla kansoilla ilmenee
taas vahvasti kehittynyt koristeellinen aisti.
M:n historia alkaa kuitenkin vasta
egyptiläisillä. babylonialaisilla ja persialaisilla (väreillä
täytetty piirustus), mutta ennen kaikkea
kreikkalaisilla. Täyteen kehitykseen ja apukeinojaan
mestarillisesti vallitsevaksi m: n kohottivat
viimemainitut 5:nnellä ja 4:nnellä vuosis. e. Kr. (esim.
Polyguotos, Zeuksis. Parrhasios jaApelles). Paitsi
vanhan ajan kirjailijoihin perustuvat tietomme
antiikin maalaustaiteesta pääasiallisesti kreik.
astiamaalauksiin ja Italiasta (etupäässä
Hercula-neumista ja Pompeji’sta) löydettyihin
mosaiik-keihin ja seinämaalauksiin, joiden taidearvo
enimmäkseen on verraten vähäinen. Antiikin
rappeutumisaikana (n. 4:nneltä vuosis. j. Kr.)
ra., kuten taide ja kulttuuri yleensä, vaipui
primitiivisyyteen päin. Tämän rappiokauden
antiikkisen tyylin omaksui kristillinen m. ja se eli
edelleen perinnäiskaavana ja muinaiskristillisten
esikuvien kopioimisena bysanttilaisessa
(kreik.-kristillisessä) taiteessa, mutta myöskin
länsimaissa aina llinnen vuosis. puolimaihin asti.
Vanhimmissa kristillisissä maalauksissa
(etupäässä Rooman katakombien seinämaalauksissa)
ilmaisee antiikilta lainattu kuvakieli kristillisiä
aatteita ujosti, ainoastaan viittailevasti, osittain
suorastaan symbolisesti (niinpä esim. Kristus on
kuvattu nuoren pojan hahmoon). 500-luvulta
alkaen kehittyy, myöhempien perinnäisten,
pelastushistorian pyhimpi.ä henkilöitä ja tapauksia
esittävien kuvatyyppien ohella, bysanttilaisessa
taiteessa korkeakirkollisen ankara, juhlallinen ja
jäykästi seremoniaalinen henki kaavamaisissa
muodoissa, joilla kuitenkin usein on mahtava ja
koristeellisesti erinomainen vaikutus.
Bysanttilainen taide, joka on ven. kirkollisen m tn
pohjana ja jonka vaikutus keskiajalla ulottui
Länsi-Eurooppaankin ja erikoisesti Italiaan, oli
46. V. Painettu 27/„ 13.
hyvin yhtenäinen ja vahvasti vanhoillinen, s. o.
suuressa määrin traditsionin määräämä, jota
vastoin länsimainen keskiajan taide aluksi ja aina
1100-luvulle asti, yleensä oli melkoista raaempaa,
mutta samalla paljoa vaihtelevampaa eri
taidekouluissa ja eri ajanjaksoina. Kansainvaelluksen
raakalaisajan jälkeen länsimaissa ensin nousi
kukoistukseen iiriläinen taide
(käsikirjoitusorna-mentiikkaa, usein hyvin kaunista).
Henkilömaa-laus sitävastoin virisi taas, liittyen
muinais-kristillisiin esikuviin (ks. ylemp.),
karolingilais-ten ja ottonilaisten keisarien
sivistysharrastuk-sista sekä Englannissa ennen normannien
valloitusta v. 1066 (anglosaksilainen maalaus) ja sai
ruhtinaallisen hovitaiteen luonteen (jäljellä on
miltei ainoastaan senaikuisten, usein loistavien
käsikirjoitusten miniatyyrikuvat).
Romaani-luisella ajanjaksolla (n. 1050-1250) toteutuu
kirkon silloinen ylivalta myöskin taiteessa, joka
länsimaissakin muuttuu juhlallisen ankaraksi ja
synkäksi. Jo aikaisemmin, varsinkin
anglosaksi-laisissa käsikirjoitusten kuvituksissa, oli
viiva-käsittely tullut vahvasti kalligrafiseksi
(formalistiseksi), ja tämä luonnonmuotojen
koristeellinen tyylittely saa antiikkisen vaikutuksen
lakattua vielä yleisemmän merkityksen, joka yhä
vahvenee goottilaisella taidekaudella
(1200-ja 1300-luvulla). Nyt tämä tyylittely kuitenkin
saa hempeän ja pehmeästi soluvan luonteen ja
tulee usein teeskennellyn tunteelliseksi ja
ma-neerimaiseksi. Luontojaan formalistisena
lasi-maalaustaito saavutti korkeimman kehityksensä
Keski-Euroopassa goottilaisajan valtavissa
kirkonikkunoissa. Ranskasta polveutuva goottilainen m.
saavutti 1300-luvun alussa huomattavan
kehityksen Sienassa (samaan aikaan vahvasti
bysanttilaisen taiteen vaikutuksen alaisen Duccion ja
Simone Martini’n edustamana) sekä 1400-luvun
alussa korkeimman kukoistuksensa yhtyneenä
romanttis-uskonnoliiseen tunteeseen (esim. Stephan
Lochner Kölnissä, Fra Angelico ja Gentile da
Fabriano Italiassa). It. monumentaalimaalaus,
iossa suuruus ja arvokkuus yhtyy
voimakkaaseen luonnontajuun, sai ensimäisen kehittäjänsä,
Giotton, 1300-luvun (trecenton) alussa ja eroaa
naine ominaisuuksineen olennaisesti gotiikasta.
Perinpohjainen luonnontutkiminen (realismi
varsinaisessa merkinnössään) pääsee kuitenkin
valtaan vasta 1400-luvun alussa, yhtaikaa
Alankomaissa ja Italiassa (niissä tämä taidekausi on
saanut nimen quattrocento; vrt. O. Okkonen,
,,Renessanssin maalaus", 1912). Alankomaissa
tuli nyt (van Eyck veljesten aloittamana)
käytäntöön öljymaalaus, joka salli värit3’ksen
kehittämisen lasimaalausta muistuttavaan
väriloistoon, valohämyn ottamisen tauluihin ja
minia-tyyrimaisen hienon yksityiskohtaisuuden, kun
taas freskomaalaus, jolla Firenzessä (etupäässä
Andrea del Castagnon ja Massaccion kautta)
koitti uusi loistokausi, it. m:lle edelleen säilytti
sille ominaisen suurenmoisen (monumentaalisen)
luonteen. Italiassa tutkittiin innostuneella
hartaudella perspektiiviä ja proportsionioppia,
niinikään antiikkisen taiteen jäännöksiä.
Antiikin-ihailu ja halu elvyttää jälleen vanhan ajan taide,
ilmeten kuitenkin vähemmän m:ssa kuin
veistoja rakennustaiteessa, on antanut it.
kulttuurikehitykselle 1400- ja 1500-luvulla nimen r e n
e-s a n s s i = (antiikin) uudesti syntyminen. Vanhaa
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
