- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 5. Kulttuurisana-Mandingo /
1463-1464

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Maanjako

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

1457

Maanjako

1458

vesialueiden jakaminen varsin pieniin palstoihin
katsotaan epäedulliseksi kalastukselle. Ennen
v. 1848 toimitettuja vanhempia monipalstaisia
ja usein vaillinaisesti pyykitettyjä isojakoja
(karttaliite IV), joita erittäinkin tavataan
Länsi- ja Etelä-Suomessa, voidaan asianosaisten
yksimielisestä anomuksesta tai senaatin luvalla
korjata järjestelyjen kautta. Järjestelyt
ovat uusia isojakoja (karttaliite V). joissa
jakoperusteena on kuitenkin vanhan isojaon
mukainen nautinta. Vaillinaisesti pyykitetyn
vanhemman isojaon, johon ehkä ei ole
järjestelyä myönnetty, saa täydentää käymällä
ja pyykittämällä rajat uudelleen, jolloin
vähem-piä yhteisiä tiluksia, kylänmäkiä ja ruotutiluksia
y. m. saa myöskin jakaa ja monipalstaisuuden
välttämiseksi vaihtaa.

Ruotsissa ryhdyttiin myöskin viime vuosisadan
alkupuolella korjaamaan vanhoja monipalstaisia
isojakoja erittäinkin kotitiluksiin, viljelyksiin ja
viljelyskelpoisiin maihin (inrösningsjord) nähden
yksipalstajaoilla (enskifte), mutta
sellainen jakotapa näyttäytyi käytännössä yleensä
mahdottomaksi. Täytyi (aset. v:lta 1821)
laventaa palstaluku yleensä kolmeksi, jopa takamailla,
varsinaisilla metsämailla (afrösningsjord)
useammaksikin. Sitten paranneltiin jakotapaa useilla
asetuksilla, kunnes 1866 annettiin uusi asetus
laillisesta jaosta (laga skifte), jolla sai
uusia vanhat isojaot, mutta ei yleensä
yksipalsta-jakoja. Laillisessa jaossa saa sijoittaa
viljelykset ja viljelyskelpoiset maat (inrösningsjord) ja
varsinaisen metsämaan (afrösningsjord)
korkeintaan 3 palstaan yhteensä, mutta valtakunnan
pohjois-osissa aina 6 palstaankin. Erikoisissa
tapauksissa saa maanjako-oikeuden suostumuksella
antaa vieläkin useampia palstoja.

Isojaoissa Suomessa 1848-95 jaettiin erilleen
vain kokonaiset talot 1. maakirjanumerot. Mutta
maatilojen osittelu (dismembratsioni) on
vanhastaan ollut rajoitusten alainen. Ositteluja
ehkäisevillä asetuksilla oli tarkoituksena pysyttää
tilat siksi suurina, että antaisivat asukkailleen
täyden elatuksen sekä takaisivat
veronsuorittamis-kj vyn. Osittelumuotoja on Suomessa nykyään
kolme: halkominen, lohkominen ja
maanerottaminen. Halkomalla eli
osakas-jaolla jaetaan talo m ä ä r ä o s i i-n. Ruotsin
vanhoissa maanlaeissa oli jo tätä rajoittavia
määräyksiä. Kustaa Vaasa määräsi selityksessään
..rahvaan köyhyydestä" 1555, että jos enemmän
kuin neljä perillistä oli osakkaina talossa, yhden
oli lunastettava toisten osuudet. Kaarle XI taas
sääti ruotusotalaitoksensa turvaamiseksi 1684,
ettei erittäin asuttava ja viljeltävä perintötila
saanut olla pienempi kuin osa talosta (1.
manttaalista). Rustholleja 1. ratsutiloja sai jakaa vain
kahtia. Vasta „vapauden ajalla" (kunink. aset.
v:lta 1747 ja selitys siihen v:lta 1751)
sallittiin perintö- ja kruununtilojen halkominen aina
’/s-osiin; kuitenkin täytyi osakkaan mennä
naimisiin. Torppien perustaminen talon maille
sallittiin myöskin. Rälssitalojen halkominen oli
aateliston etuoikeuksien nojalla vapaa. Ohjeeksi
halkomisluvan myöntämiselle perintö- ja
kruununtiloilla (keis. julist. v:lta 1852) määrättiin, että
tilanosan täytyi voida elättää viisi
täysikasvuista tvöhönkykenevää henkilöä. Halkomalla voi
talosta jakaa erilleen, ainoastaan määrätyn talon-

osan, mutta ei määräalaa. Vasta 1864
sallittiin isojaossa olleista rälssi- ja perintötiloista
määräalan tai -alojen lohkominen
omamant-taaliseksi, suorastaan kruunulle veroa maksavaksi
itsekannattavaksi tilaksi ja määräalan
erottaminen emätilalle veroa suorittavaksi
palstatilaksi ilman manttaalia. Samalla
vähennettiin tilan itsekannattavaisuuselitoja kykyyn
antaa toimeentulo 3-henkiselle perheelle ja
palstatilan pienimmäksi rajaksi säädettiin 4
tynnyrinalaa, vieläpä erikoisissa tapauksissa sai
antaa vähemmänkin. V. 1886 sallittiin
lohkominen myöskin kruununtiloista.
Maanosittelu-asetuksella v:lta 1895 säädettiin itsekannattavan
tilan pienimmäksi suuruudeksi ’/soo manttaalia ja
5 ha veronkannattavia tiluksia. Koskitilalla ei
ole mitään suuruusrajoja. Lohkotilaan ei saa
kuulua useampia kuin 3 palstaa. Palstatila ei
saa olla suurempi kuin 10 ha veronkannattavaa
maata. Halkominen toimitetaan samalla tavalla
kuin isojakokin. Jälkeen v:n 1895 saa
tilan-halkomisen toimittaa myöskin isojaon ja
järjestelyn yhteydessä. Lohkomisissa ja palstatilojen
erottamisissa määräävät asianosaiset itse rajat,
mutta maanmittari laskee jyvityksen mukaan
lohotun alueen osuuden maakirjatalosta ja
manttaalista sekä palstatilalle osuuden
maakirja-talosta ja vuotuisen palkintoveron emätilaan,
jotka kuvernööri sitten vahvistaa, jonka jälkeen
osittelu merkitään maarekisteriin, joka
on todistuksena, että osittelu on saanut
lainvoiman. Kuvernöörin lohkomis- ja
maanerottamis-päätöksestä saa valittaa senaattiin. Halkomisia
ei myöskään enää vahvisteta khlak :n-oikeudessa,
vaan merkitään maarekisteriin todistuksena
siitä, että halkominen on saanut lainvoiman.
Tilusvaihtoja saa myöskin toimittaa maatilojen
kesken, jos vain maakirjaosuudet eivät muutu.
Halkomisia ja tilusvaihtoja maanmittarit
toimittavat ainoastaan kuvernöörin määräyksestä,
mutta lohkomisiin ja maanerottamisiin tätä
määräystä ei tarvita. Lohkomiset ja palstatilojen
erottamiset ovat tulleet laajalti käytäntöön tiloja
ositeltaessa valtion, kuntien ja yksityisten
välityksellä tilattomalle väestölle kuin myöskin
hu-vila-asutuksessa, joten monet maatilat tällä
tavalla ovat pilkkoutuneet palstatiloiksi
muistuttaen tilojen silpomista^Giiterschlächterei)
Saksassa.

Ruotsissa sallittiin maatilojen vapaa
halkominen 1881. Maanerottaminen on ollut yleisemmin
sallittu aina v:sta 182/, mutta korkeintaan J/i«
osan tilasta sai erottaa emätilalle palkintoveroa
maksaviksi palstatiloiksi. Pienin palstatilan ala
oli 4 tynnyrinalaa, mutta lähellä kaupunkeja
’/2 tyn. V. 1864 poistettiin palstatilan
minimiraja. V. 1881 sallittiin jo */5 osa tilasta
palstoittaa. V. 1896 sallittiin myöskin määräalojen
lohkomalla erottaminen manttaaliin pannuiksi
tiloiksi.

Tanskassa on myöskin 1906 annetulla lailla
viimeksi järjestetty ja rajoiteltu maatilojen
(sam-let fast Ejendom) osittelua (üdstykning).
Maatilaa lohottaessa on tav. jätettävä määrätyn
suuruinen emätila (Hovedparcell), jonka suuruus
vaihtelee loilottavan maatilan laadun ja
suuruuden mukaan (Hovedgaarde, Selvejerbondergaarde,
Pligthuse. Fæstegaarde, Fæstehuse,
Fredskov-strsekninger). Lohkotilojen veroluvun (Bartkorn),

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Tue Nov 12 16:29:03 2019 (aronsson) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/5/0788.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free