Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Maantielautta ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
1481
Maantielautta—Maantieteellinen nimitiede
1482
linea m., s o t i 1 a s-m. y. m. — Jälkeen
Humboldtin ja Ritterin aikojen ovat m:n
tutkimusvälineet tavattomasti edistyneet.
Tutkimusmatkat, joita on toimeenpantu maapallomme
etäisim-piin osiin, ovat suuresti rikastuttaneet m:tä.
Kartografia on huomattavasti edistynyt, ja
tärkeimmät kulttuurimaat ovat mitatut ja kartoitetut.
Geologia (ks. t.) on luonut uutta valoa
maapallon historiaan, ja maant. tutkimushaaroista on
erittäinkin oseanografia edistynyt suurenmoisten
ja kalliiden retkikuntien kautta, joita useat
valtiot ovat kustantaneet. Kaikkialla maant.
tutkimuksessa koetetaan järjestelmällisen työn ja
yhteistoiminnan avulla saavuttaa niin suuria ja
tarkkoja tuloksia kuin suinkin. Suomessakin on
maant. tutkimuksella, kahden maantieteellisen
seuramme ja monen yksityisen henkilön ansiosta
hyvä tulevaisuus. Tämän yleisen kukoistuksen
heijastusta on edistys koulu-m:n alalla.
Nykyajan etevimpinä maantieteilijöinä
mainittakoon m. m. saks. Penck, Wagner, Su pan,
Partscli, Philippson ja Giinther, ransk.
Réclus, Br un h e s, de Martonne, Kilian
ja Rabot, engl. Darwin, Mill ja Murray,
amer. Davis, Dodge ja Salisbury, ven.
Voeikov, Semenov ja Anutsin, ruots. D e
Geer, O. Nordenskjöld, Hamberg, H
e-din ja Högbo m, norj. Nansen, Nielsen,
Reusch ja tansk. Christensen, Vahl.
[M :ttä koskevia tutkimuksia ja oppikirjoja ovat
meillä julkaisseet m. m.: H. Favorin, („M:n
opetus" 1905; „Maant. valmistuskirja", 1910), J. G.
Granö (,,Maant. aluejaon perusteista", 1910). R.
Hult, („Fysisk geografi", suom. 1901; „Geografins
uppgift och indelning", 1888), K. E. F. Ignatius
(„Suomen m.", 1891), I. K. Inha („M. ja
löytöretket", 1912-13), A. Osv. Kihlman („M:n opetus
meillä ja muualla", 1900), P. Nordmann („M:n
opetuksen tarkoitus", 1905), O. Reuter („Suomea
samoilemassa", 1901), J. E. Rosberg („Maa
ja kansat", 1907: „Suomen m.
maakunta-kuvauksittain", 1911; ..Riktlinjer tili
geo-grafiska ortsbeskrifningar", 1911), J. J.
Sederholm („Den vetenskapliga geografins mäl och
medel", 1912), Suomen maant. seura („Suomen
kartasto", 1899, 1910) ; ulkomailla m. m. W.
M. Davis („Die erklärende Beschreibung der
Landformen". 1912), E. de Martonne (..Géographie
physique", 1909), J. F. Nyström (,,Geografins
och de geografiska upptäcternas historia", 1899),
Justhus Perthes („Geographiseher Kalender",
v:sta 1903), Ratzel ja Penck (..Bibliothek
geog-raphischer Handbiiclier". v:sta 1882), E. Réclus
(„Nouvelle géographie universelle", 1876-94), N.
Rolfsen („Lande og folk", 1910). W. Sievers
(„A11-gemeine Länderkunde", 1901-06), A. Supan
(„Phy-sische Erdkunde", 1903), H. Wagner („Lehrbuch
der Geographie", 1913; „Geographisches
Jahr-bucli", v:sta 1867). Karttoja ja kartastoja:
Andree, Bartliolomew, Berghaus, Blomqvist. Debes,
Gaebler, Kiepert, Stieler. Leiviskä, Ollila, Rosberg,
Roth.] J. E. R.
Maantielautta, lossi, matalahko alus, joka vä
littää maantieliikennettä joen tahi salmen
rantojen välillä kuljettamalla sille suoraan ajetut
kuormat ja ajopelit vetäjineen yhdellä kertaa veden
yli. Vapaa lautta kulkee sauvoimilla,
airoilla, purjeilla taikka höyryllä. Köysilautta
vedetään salmen yli pingoitettua tai pohjassa
löysältään lepäävää teräsköyttä pitkin rannalta
toiselle. Virrassa voidaan virta itse saada
kuljettamaan lauttaa laskemalla lautan sivulta alas
leveä siipi joka asetetaan sopivasti vinoon
asentoon virran suuntaa vastaan. Lautan sivulla on
kaksi johtopyörillä varustettua pylvästä, joiden
yli köysi vedettäessä kulkee. Jos virta on hyvin
kova, käytetään kahta köyttä, joista toinen on
johtoköysi ja toinen löysempi vetoköysi.
Suurissa lautoissa on vetoa varten höyrykone. A n
k-kurilautta (saks. Fliegende Fähre) on
pitkällä köydellä kiinnitetty joen keskelle,
lautta-paikan yläpuolelle, laskettuun ankkuriin.
Pitämällä airoa taikka erityistä siipeä sopivassa
asennossa virtaa vasten saadaan virta kuljettamaan
lauttaa, niin että se ankkuriköyden varassa
suuressa kaaressa liikkuu rannasta toiseen.
J. C-én.
Maantielokomotiivi ks. Veturi.
Maantieteellinen leveneminen ks.
Eläin-maantiede ja Kasvimaantiede.
Maantieteellinen muunnos, yleisnimi
kasvi-tai eläinmuunnoksille, joiden ajatellaan
syntyneen maantieteellisten, siis esim. ilmastollisten,
maaperällisten t. m. s. seikkain vaikutuksesta,
ks. Levenemiskeskustat,
Polveutu-m i s o p p i.
Maantieteellinen nimitiede on se kielitieteen
haara, joka tahtoo selvittää maantieteellisten
paikkojen, sekä varsinaisten asuinpaikkojen että
maitten, maakuntien, pitäjien, merien, järvien,
saarien, vuorien, laaksojen y. m. nimitykset.
Pai-kannimitutkimus, samoin kuin yleensä kaikki
nimitutkimus, tarjoaa suuria vaikeuksia, m. m.
sentähden, että sen täytyy käsitellä sanoja, joiden
merkitys suurelta osalta ei ole tunnettu; siitä
huolimatta se nyt jo on saavuttanut erittäin
mieltä-kiinnittäviä tuloksia, joista on ollut hyötyä sekä
kielitieteelle että muinais- ja
historiantutkimukselle. Vanhimmat paikannimet olivat alkujaan
ainakin osaksi luonteeltaan yleisnimiä, mutta
kielen kehittyessä ja olojen muuttuessa on niiden
merkitys usein vähitellen unohtunut ja
paikannimiin sisältyvä kieliaineisto on monesti muusta
kielestä hävinnytkin. Nimitutkimus voi
sentähden antaa runsaita lisiä kielen vanhimman
sanavaraston valaisemiseksi. Asutushistoriaan
maantieteellinen nimitiede usein luo uutta valoa.
Monesta seudusta on vanhempi väestö saanut
väistyä uuden tieltä, mutta vuosisatojen takaa
hää-möittää sen muisto vielä esiin paikannimissä.
Sellaisia nimiä ovat esim. slaavilaiset nimet
Saksassa, kelttiläiset ja germaanilaiset Ranskassa:
sellaisia ovat meidän maassamme lukuisat
muinaisruotsalaiset nimet nykyään puhtaasti
suomalaisissa seuduissa (esim. Harjavalta, sama
sana kuin nyk. ruotsin Harald: Kakskerta
= muin. ruots. Kags-gerdi, s. o. Kagin aitaus)
sekä niinikään lukuisat suomalaista alkuperää
olevat paikannimet ruotsalaisissa seuduissa (esim.
R e p 1 o t = suom. Raippaluoto, Riilax =
suom. Riihilahti).
Maantieteellisten nimien tieteellinen tutkimus
ei ole vanha. Tienraivaajana voidaan mainita
saksalainen E. Förstemann, jonka teoksilla
„Alt-deutsehes Namenbuch". II ..Ortsnamen" (1859) ja
,,Die deutschen Ortsnamen" (1863) vielä on pysyvä
arvonsa. Tärkeänä ansaitsee myöskin J. J. Egli’n
teos ..Nomina geographica" (1872) mainitsemista.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
