- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 5. Kulttuurisana-Mandingo /
1507-1508

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Maan vähenevän tuottavuuden laki ...

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

1507

Maaomaisuus

1508

Maan omistaa kyläkunta, ja se jaetaan ajoittain
pidetyissä kokouksissa perheenpääntiehille
määrätyksi ajaksi käytettäväksi. Jokainen perhe saa
henkilukunsa mukaan määrätyn alan maata.
Jaon alainen on kuitenkin tavallisesti vain
peltomaa, jotavastoin metsä ja niityt ovat yhteisiä.
Tämä ven. mir-järjestelmä on nyt häviämässä.

Useissa maissa maan yhteisomistus hävisi jo
varhain. Niinpä jo Rooman ajalla syntyi varsin
huomattava yksityisomistus sotien,
sotapalveluksen ja yksityisten maanhankinnan kautta ja johti
maaomaisuuden kerääntymiseen muutamien
harvojen ylimyssukujen käsiin. Syntyi toiselta
puolen lukuisa omistamaton, toiselta puolen laajoja
maaomaisuuksia (latifundiaj omistava luokka.
Arvostelu tästä kehityksestä pukeutuu roomal.
aikaan nähden tunnettuun lauseeseen
„Latifun-dia perdidere Italiani" (Latifundiot hävittivät
Italian). Mutta myös muualla kulki kehitys
samaan suuntaan. Hallitsijat lahjoittelivat maita
kirkollisiin ja poliittisiin tarkoituksiin.
Myöskin vallitsevan luontoistalouden aikana, joka
myös vaikutti valtionfinanssien tilaan, olivat
hallitsijat pakoitetut palkitsemaan valtiolle tehtyjä
palveluksia m:ia jakelemalla. Suur-m. kasvoi
täten, ja pienet omistukset joutuivat vähitellen yhä
enemmän suurten valtaan. Varsinkin sen jälkeen
kuin ritaripalveluksesta oli lakattu, omistivat
kartanonherrat yhä enemmän huomiota
maalaisoloille ja alkoivat yhä enemmän liittää
talon-pcikaistiloja kartanoihinsa. Samaan aikaan
leveni myös käsitys, että kartanonherralla oli
kylän talonpoikiin nähden ehdoton poliisivalta ja
että hän voi käyttää kylän työvoimia hyväkseen.
Näin syntyi vähitellen n. s. maaorjuus, josta
talonpojat vapautettiin esim. Englannissa
osittain jo keskiajalla ja viimeistään 16:nnella
vuosis., mutta muualla paljoa myöhemmin, usein
vasta 18:nnella vuosis. Uudempi lainsäädäntö
on yleensä tunnustanut m: n vapaan käytön
perusohjeekseen. Varsinkin kaksi seikkaa on
ollut aiheuttamassa yhteisomistuksesta
yksityisomistukseen siirtymisen ja saattamassa
yksityisomistuksen vallitsevaksi: ensiksi
välttämättömyys käyttää enemmän työtä ja pääomaa, jotta
maasta saataisiin mahdollisimman runsas sato ja
toiseksi kehitys tuotannosta omia tarpeita
varten markkinalliseen tuotantoon. Ansiohalua, joka
taloudellisessa elämässä tuli näyttelemään yhä
tärkeämpää osaa, tyydytti parhaiten
yksityisomistuksen muoto; se takasi parhaiten maahan
pannulle työlle sen tulokset. Arvostelu
yksityisen maaomistuksen välttämättömyydestä
muodostuu erilaiseksi riippuen siitä, mikä maalaji on
kysymyksessä. Peltoon ja niittyynkin nähden,
jotka vaativat erikoisesti viljelijän omaperäistä
työtä, persoonallista kiintymystä ja harrastusta,
näyttää yksityisomistus olevan paikallaan, mutta
ei ole yhtä välttämätön metsä- ja laidunmaahan,
vhtävähän kuin vuoriperään nähden.
Yksityisomistus onkin sentähden kaikkein varhaisimmin
kehittynyt viljeltyyn maahan, samoinkuin
asuin-pohjana olevaan maahan nähden, joka myöskin
edellyttää takeita rakennusten ja niihin
sijoitetun pääoman säilymiselle yksityisen omaisuutena.

Myöhempinä aikoina on useita vastaväitteitä
lausuttu sitä laajaa yksityisomistusta vastaan,
mikä nykyään maaomaisuuteen nähden on
vallalla. Saksan sosialistit lausuivat jo 1891 Er-

furtin-ohjelmassaan, että kapitalistinen
yksityisomistus tuotantovälineisiin, s. o. myös maahan,
kaivoksiin ja vuorilaitoksiin nähden on
muutettava yhteiskunnan omaisuudeksi, ja sosialismista
riippumattomana on n. s. maareformi-liike,
erittäinkin Ameriikassa ja Englannissa, ja
myöhemmin myös Saksassa ajanut maan
valtiollistutta-mista. Se lähtee siitä peruskannasta, että maata
on ainoastaan rajoitettu määrä olemassa ja se
on siis monopolihyödyke, joka väestön kasvaessa
tuottaa omistajalleen ansaitsematonta
arvonlisäystä ja sentähden vaikuttaa epätasaisuutta
tulojen jaossa. Amer. Henry George on
erityisesti ajanut näitä aatteita teoksessaan
„Pro-gress and poverty" (1897) esittäen että maakorko
olisi erityisen verotuksen avulla siirrettävä
maanomistajilta yhteiskunnalle. — Maan
kansallistut-tamisesta olisi seurauksena, että valtion joko
täytyisi itse viljellä maata tai vuokrata se
yksityisille viljeltäväksi. Molempia tapoja vastaan voi
muistuttaa, että ne lisäisivät aivan
arvelutta-vasti valtion valtaa yksityisen toimintaan
nähden ja toiselta puolen riistäisivät sen ilon,
harrastuksen ja työinnon, minkä oman maan
viljeleminen tuottaa, ja olisivat sentähden kaiken
todennäköisyyden perusteella omiansa
vähentämään tuotannon tuloksia. Kaupunkilais-m teen
nähden tuottaa taas sen kunnallistuttaminen
vaikeuksia, koska kunnan itsensä olisi vaikea
ryhtyä asuntojen yksinomaiseksi rakentajaksi ja
vuokraajaksi ja maan ainoastaan
vuokraoikeudella luovuttaminen yksityisille on omiansa
lamauttamaan rakennusyritteliäisyyttä ja
asuntojen hankintaa. Maareformi-liikkeen harrastajain
vaatimukset kohdistuvatkin nykyään yhä
enemmän maakoron siirtämiseen yksityisiltä
yhteiskunnalle verotuksen kautta. Tämänkin
toteuttamista kohtaavat monet vaikeudet, koska
toiselta puolen on hyvin vaikea numerollisesti
määrätä, kuinka paljon maan kohonneessa arvossa
on n. s. ansiotonta arvonnousua ja kuinka
paljon esim. käytetystä työstä ja pääomasta
johtuvaa, ja koska maan arvo ei ole suinkaan
kaikkina aikoina ja kaikissa paikoissa aina
suurenemassa, vaan voi useassa tapauksessa osoittaa
päinvastoin vähennystäkin, vieläpä olla hyvinkin
vaihtelevien konjunktuurien alainen. Kuitenkin
liittyy m:n muodostumiseen useita epäkohtia,
jotka näyttävät kehottavan omistusoikeuden
rajoittamiseen tällä alalla verottamisen ja
lainsäädännöllisten toimenpiteiden avulla.

Suomessa on m.-kysymys muodostunut
kipeäksi yhteiskuntapoliittiseksi kysymykseksi sen
epäsuhteen takia, mikä vallitsee maata-omistavien
ia maata-omistamattomien väestöryhmien välillä
Suomen maaseudulla. Sen tilastollisen
tutkimuksen mukaan, mikä 1901 pantiin toimeen myös
maanomistussuhteista Suomen maaseudulla [J. H.
Vennola, „Maanomistus Suomen
maalaiskunnissa" (Tilastollinen tutkimus
yhteiskuntataloudellisista oloista VI)] voidaan todeta, että
maaseudulla elävistä ruokakunnista oli ainoastaan
116,834 eli 23,i % omaa maata omistavia.
Huonoimmat olivat olot tässä suhteessa Uudenmaan
ja Hämeen lääneissä, joista edellisessä oli 11,s %
ja jälkimäisessä 11,i % oman maan omistajia.
Turun ja Porin läänissä oli vastaava suhdeluku
12,8. Mikkelin ja Kuopion lääneissä oli taas,
edellisessä 19,i ja jälkimäisessä 20,8. Vaasan lää-

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Tue Nov 12 16:29:03 2019 (aronsson) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/5/0810.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free