- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 5. Kulttuurisana-Mandingo /
1529-1530

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Maatalous

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

1530

Maatalousoppi—Maatiaisvoi

1556

mau. — Mutta toisessakin suhteessa
nykyaikaisessa m:ssa huomio kääntyy myöskin sisäänpäin.
Kehityksensä tiellä ja voittojensa ohella m.
kohtaa uusia vaikeuksia ja vastuksia. Eläinten
jatkuva jalostus ja niiden varsin pitkälle
kehittäminen tuo muassaan myöskin pettymyksiä,
saira-loisuutta ja heikkoutta. Yhä suurempi huomio
ja huoli joudutaan kiinnittämään terveiden,
elinvoimaisten ja kestävien yksilöiden ja
kantojen valintaan. Aivan sama on asianlaita
kasvinviljelyksessä, jossa jalostus ja valinta
pyrkii vähitellen kulkemaan samoja teitä, uusien,
tieteen osoittamien ja tehokkaiksi todistamien
keinojen avulla. Kussakin yksityisessä taloudessa
joutuvat sen yksityiskohdat tarkemman huomion,
liarkinnan ja muistiinmerkinnän esineiksi. K i
r-janpito pyrkii tähän asti laiminlyötynä
vaativasti m:ssa mukaan luvaten selvittää
yksityiskohtien suhdetta kokonaisuuteen ja koettaen
auttaa m:ta kannattavammaksi, huolimatta siitä,
että maan arvo monesti liiaksikin nousee,
työpalkat kallistuvat ja riittävän pääoman puute
tekee sen harjoittamiselle vaikeuksia.

M:n kehitys eri maissa, jopa saman maan
eri maakunnissa on ollut hyvin erilainen,
toisaalla on ennätetty jo käydä useat eri asteet
läpi, kun toisaalla ollaan vasta kehityksen
ensi-mäisillä alku-asteilla. Kulkuneuvojen ja
menekki-paikkain hyvyys tai puute, valtiolliset ja
yhteiskunnalliset olot, viimemainittujen joukossa
erityisesti maanomistus tai hallintosuhteet voivat
vaikuttaa joko ehkäisevästi (esim. Venäjällä) tai
jouduttavasti (esim. Tanskassa, Hollannissa) mai
kehitykseen. Ilmasto kyllä asettaa määrätyt
rajansa m:n harjoittamismahdollisuuksille, mutta
kehittyvä tekniikka laventaa jossakin määrin
näitä rajoja. Viljelysmaan laadulla ei sitä vastoin
ole niin määräävää merkitystä kuin ennen
oletettiin. Uudenaikaiset apukeinot ja
tarkoituksenmukaiset viljelystavat saavat karuimmankin maan
vähitellen tuotantokykyiseksi ja kannattavaksi.
Viljelijän sivistyksellä, ammattitaidolla, hänen
harrastuksellaan ja kyvyllään tunnustetaan yhä
yleisemmin olevan ratkaisevampi vaikutus m:n
menestymiseen, kuin useimmilla ulkonaisilla
vai-kuttimilla.

Suomessa ovat luontaiset edellytykset
maatalouden harjoittamiselle maan suuren
laajuuden ja melkoisen ulottuvaisuuden takia etelästä
pohjoiseen varsin erilaisia. Ilmasto on
ympäröivien merenlahtien vaikutuksesta, jotka ovat
välillisessä yhteydessä Atlantin kanssa,
lauhkeampi kuin monessa muussa maassa vastaavilla
leveysasteilla. Sademäärä jakautuu
epätasaisesti, josta syystä varsinkin Keski- ja
Etelä-Suomessa viljelyskasvit alkukesästä kärsivät usein
kuivuutta; loppukesällä vaikeuttavat taas
runsaammat sateet sadon korjuuta. Yökylmät
1. hallat (ks. t.) ovat kaikkina aikoina olleet
suurena haittana peltomaitten kasvullisuudelle.
Näyttää kuitenkin siltä, että eräiden
viljelyskasvien kasvullisuusrajat olisivat viljelystapojen
kehittyessä, erityisesti kestävien ja karaistujen
laatujen valikoimisen ja jalostamisen kautta,
vähitellen siirrettävissä. Maan laadut ovat
verrattain vaihtelevia. Savimaita on suhteellisesti
vähän; sitä on yhtäjaksoisesti enimmän
Etelä-Suomen ja Pohjanmaan lakeuksilla ja Laatokan
pohjoisrantamilla. Maan sisäosissa on savimaata

useissa jokilaaksoissa ja suonpohjissa, siellä täällä
Hämeessä sekä Savon ja Karjalan pohjoisimmissa
osissa järvienkin rantamilla y. m. Sisämaan
ehdottomasti yleisimpänä peltomaalajina on
kuitenkin moreenihiekka. Erittäin rikas on Suomi
suomaista (ks. Suo. Suoviljelys), joiden
peitossa arvellaan olevan n. 30 % koko maan
pinta-alasta, ja kun niistä toistaiseksi vähäinen
osa on viljelyksessä, niin tarjoavat ne vastaiselle
maataloudelle arvaamattomia mahdollisuuksia.
V:n 1910 vaiheissa oli varsinaiseen
maanviljelykseen käytetyn maan pinta-ala yhteensä n. 2.780.000
ha eli 8,4 % koko maan pinta-alasta. Siitä tuli
pellon ja puutarhan osalle n. 1,860,000 ha eli
5,« % ja niittyjen osalle n. 920,000 ha eli 2,s %.
Viljelyksen kehittyessä on niittyjen pinta-ala
varsinkin viime aikoina vähitellen supistunut,
pellon pinta-alan sekä edellisestä johtuen että
suoranaisen uutisviljelyksen kautta lisääntyessä.

Kuten jäljempänä olevista tilastollisista
tiedoista näkyy, oli 1910 viljan kasvussa yhteensä
n. 40% koko peltoalasta, kesantona n. 12%,
rehunkasvussa (virna, vihantakaura, apila, heinä)
n. 41 % sekä juurikasveilla (peruna, turnipsit
y. m.) vähän vaille 5’%.

Esihistoriallisena aikana lienee Suomen
va’-haisimmilla asukkailla kalastus ja metsästys
olleet pääasiallisimpina toimeentulon lähteinä.
Mutta historiallisesti tunnettuna aikana on ollut
ja on edelleenkin varsinainen maatalous kansan
pääelinkeinona. 1800-luvun alussa asui
95 % väestöstä maaseudulla ja ainoastaan n. 5 %
kaupungeissa. Silloinen maaseutuväestö melkein
poikkeuksetta harjoitti maataloutta. Vastaavat
luvut ovat vuosisadan kuluessa muuttuneet siten,
että 1910 oli kaupunkiväestöä jo n. 15 % ja
maaseutuväestöä n. 85 %. Viimemainittuun
lukeutuu kuitenkin jo paljon teollisuudella,
kaupalla, kulkuneuvojen palveluksessa y. m. elävää
väestöä, joten maatalouden harjoittajain
lukumäärä tuskin nousee 60%:iin.

Kautta maan oli aikaisemmin
kaskiviljelys (ks. t.) yleisenä viljelystapana, ohra,
nauris ja pellava enimmän käytettyinä
viljelyskasveina. Erityisesti on kaskiviljelys ollut leviävän
uutisasutuksen viljelvskeinona. Länsi-Suomen
maatalousoloissa ovat vaikutukset
Skandinaa-viasta käsin aikaisin tuntuneet. Siellä kehittyi
kyläjärjestelmä sarka- ja aurinkojakoineen ja
vainiopakkoineen. jotka jäykistivät
maatalouden vakiintuneihin, vuosisatoja kestäviin
muotoihin ja sitoivat asukkaat pysyväisesti
pieniin yhteiskuntiinsa. Näissä oloissa on
kaksijako-viljelys (ks. t.) ollut yleisimpänä
viljelysjärjes-telmänä. Itä-Suomessa, jossa kaskiviljelystä yhä
vähenevänä vieläkin siellä täällä tavataan, sekä
Pohjois-Suomessa on kolmijakojärjestelmä ollut
nykyaikaan asti vallitsevana, osittain myös
iieli-jakoinen kaksine kesantoineen. Vasta viimeisten
vuosikymmenien kuluessa on eri viljelyskasvien
vuorottelu ja varsinainen vuorovi 1 j elys
(ks. t.) vähitellen voittanut alaa. Maan tärkein
oma leipävilja, ruis, näyttää olleen tunnettu
1300-luvulta lähtien. Samoilta ajoilta tunnetaan
kaura, jonka viljelys vielä puoli vuosisataa
sitten antoi pienemmän sadon kuin ruis, mutta
nykyään on karjatalouden kehityttyä
satomäärältään (1910 yli 7 milj. hl) kaksikertaa niin suuri
kuin maan rukiin sato (1910 n. 3.6 milj. lii).

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Tue Nov 12 16:29:03 2019 (aronsson) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/5/0821.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free