- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 5. Kulttuurisana-Mandingo /
1559-1560

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Maatiede ...

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

1559

Maavero

1560

voinen, erittäin siihen nähden, että maanomistus
oli lähinnä saatavissa olevana veroesineenä.
Järkiperäinen verojen järjestäminen ei aikaisempien,
kehittymättömien yhteiskuntaolojen vallitessa
kuitenkaan ollut mahdollinen, vaan m. rasitti
erinäisiä pienemmillä esineveroilla hyvinkin
epätasaisesti maataviljelevää väestöä. Myöhemmin
syntyneeseen erilaisuuteen maan verottamisessa
vaikutti sitäpaitsi eräille kansanluokille, kuten
aatelistolle ja papistolle, myönnetty verovapaus.
Aikojen kuluessa ja verojen lisääntyessä tämä
epäkohta tuli yhä räikeämmin näkyviin sekä
aiheuttikin toimenpiteitä veron tasoittamiseksi,
joihin ryhdyttäessä kysymys samalla nostettiin siitä,
voitaisiinko erioikeutettua maata korvauksetta
perottaa. Aikaisemmin eli 1700-luvulla
Euroopassa tapahtuneissa verojärjestelyissä ei sellaista
korvausta yleensä ole asianomaisille myönnetty.
Huomattavinta on. mitä tässä suhteessa
ensimäi-sen Ranskan vallankumouksen aikana
määrättiin. Marrask. 23 p. 1790 Ranskan
kansalliskokous näet päätti, että. lakkauttamalla nuo
monenlaiset, maata epätasaisesti rasittavat verot,
jokaisen maatilan tuli tuottonsa mukaan ottaa osaa
yleisen m:n suorittamiseen. Tämä vero
vahvistettiin 1791 240 miljoonaksi frangiksi, joka
liki-p täen vastasi sitä määrää, minkä maan kaikki
kunnat olivat siihen asti vuotuisena verona
suorittaneet ynnä mitä etuoikeutettujen luokkien
oi si pitänyt samassa suhteessa suorittaa. Tämä
m.-määrä jaettiin sittemmin eri departementteja
ja niissä taasen eri arrondissementteja ja kuntia
kohti, ja viimeksimainituissa joka eri tilaa kohti.
Kun tässä veron jakamisessa kuitenkin, kaikista
yrityksistä huolimatta, yhä edelleen ilmeni
epätasaisuutta, huomattiin vihdoin, että ainoa
mahdollinen keino m:n tasaiseen jakamiseen oli
tilusten kartoittamiseen perustuva tilojen
tuottokyvyn arvioiminen, ja niinpä julaistiinkin 1807
laki palstannekatasterin toimeenpanemisesta
Ranskassa.

Laajaperäisiä ovat ne toimenpiteet, joihin
nykyaikaiset katasterilaitokset perustuvat.
Verotettavan maan laatu ja tuottokyky on tarkkaan
tutkittava. Tätä varten on maa erittäin
kartoitettava ja eri tiluskuviot (palstanteet)
tuottavaisuu-den mukaan luokitettavat eli keskituottoonsa
nähden tutkittavat, jonka jälkeen n. s.
katasteri-luettelot ja verokirjat tämän perusteella
laaditaan. Ranskalainen katasteri on ollut esikuvana
myöhemmille Keski-Euroopassa toimitetuille
maa-katastereille, vaikka sitä monessa suhteessa on
täydennettykin.

Koska kuitenkin tilojen tuottavaisuus aikojen
kuluessa on monenlaisten muutosten alainen, on
tarpeellisena pidetty, että arvio aika ajoin
tarkastetaan, niin ettei m. tulisi olemaan liian
epätasainen ja kohtuuton. Ke suuret vaikeudet ja
kustannukset, jotka m:n tasoittamista varten
usein tapahtuvista verontarkastuksista koituvat,
ovat osaltaan saattaneetkin siihen yhä enemmän
vakintuneeseen mielipiteeseen, että m. erityisenä
verona olisi kokonaan hylättävä. Yhä
yleisemmin on viime aikoina nimittäin pyritty välitöntä
veroa saamaan mahdollisimman yhtäpitäväksi
oikeuden vaatimusten kanssa, ja tässä suhteessa on
katsottu parhaiten voitavan päästä päämäärään
yleisen progressiivisen (ylenevän) tuloverotuksen
käytäntöön ottamisella. Useissa maissa varsin-

kin Saksassa, m. on viime vuosisadan lopulla
lakannut valtion verona olemasta. Jo aikaisemmin
eli 1798 tehtiin Englannissa m. (lancLtax)
veronalaisille lunastusmahdolliseksi. Myöskin
Ruotsissa alettiin viime vuosisadan lopulla vähitellen
poistaa varsinaista m:oa, niin että sitä siellä
viimeisen kerran kannettiin 1904.

Kun Suomi oli tullut yhdistetyksi Ruotsin
kanssa, kehittyivät verotusolot vanhempina
aikoina näissä molemmissa maissa tämän johdosta
jokseenkin samalla tavalla. Verot suoritettiin
eräiden veromittojen 1. verolukujen (ks. t.)
mukaan, jotka olivat erilaisia eri paikkakunnilla.
Kun ne pantiin tiloille, arvioimatta tarkemmin
näiden tuottoa ja tilusetuja, tulivat verot
myöskin hyvin epätasaisesti kohtaamaan tiloja.
Rälssi n (ks. t.) synnyttyä 1200-luvulla pääsi
sitäpaitsi suuri osa maatiloja vapaaksi
verovelvollisuudesta. Enemmän selvyyttä m:n
suorittamisessa, joskaan ei parempaa järjestystä veron
tasoittamisessa, saatiin 1524 Vadstenan kokouksen
päätöksen kautta, jonka mukaan maatiloista sekä
kruunun verosta oli laadittava maakirjoja tai
luetteloja. „jotta Hänen Kunink. Majesteettinsa
voisi tietää, minkä verran kruunulla oli veroa ja
tuloa". Vanhoihin maakirjoihin otettua pysyväistä
veroa ruvettiin sitten nimittämään
maakirja-veroksi, joka alempanamainitun
manttaaliveron kanssa muodosti varsinaisen m:n eli v
a-k i.n a i s e n v e r o n. 17 :nnellä vuosis. päätettiin
nimittäin suurien sotamenojen suorittamiseksi
maatiloilta kantaa erityisiä suostuntaveroja.
Sellaisia suostuntaveroja, jotka sittemmin
muuttuivat pysyväisiksi veroiksi, olivat sotavarustusvero.
karjavero, salpietarivero. rakennusvero.
päivätyö-vero, kvytivero y. m. Ne määrättiin osaksi
myöskin yleisen rälssin maksettavaksi ja suoritettiin
manttaalin (ks. t.) mukaan. Näistä veroista
muodostui sitten edelläsauottu
manttaalivero. Niinhyvin maakirjavero kuin
manttaaliverokin suoritettiin osaksi rahassa osaksi
luonnontuotteissa, kumpikin erilaisten paikallisten
vero-lukujen ja vero n osoitusten (ks. t.)
mukaan. M. tuli näin ollen hyvin eri tavalla
kohtaamaan. ei ainoastaan maan eri seutuja, vaan
myöskin yksityisiä tiloja samassa seudussa. Yhä
enemmän kaivattiin sentähden
oikeudenmukaisempaa perustusta m:n määräämisessä. Mutta
vasta 1600-luvun lopulla pantiin toimeen
säännöllisiä verotuksia. Näissä noudatettiin aikojen
kuluessa säädettyjä verollepanotapoja (ks.
Verollepano), joiden kautta tarkan
tutkimuksen perusteella talojen manttaalin suuruus
määrättiin. .Mutta verot olivat kuitenkin yhä
edelleen suoritettavat kunkin paikkakunnan
vanhojen veronosoitusten mukaan, paitsi Viipurin
läänissä, jonka verotustavalla myöskin oli oma
osoituksensa. Näiden veronosoitusten
monenlaisten veroparselien (verokappaleiden) ja vielä eri
verolukujenkin tähden oli luonnollista, ettei
yleensä tiloille voitu saavuttaa yhdenmukaista ja
kohtuullista veromäärää. Jo aikaisin nostettiin
sentähden kysymys yhdenmukaisemman ja
yksinkertaisemman osoituksen käytäntöönpanemisesta.
Mutta vasta keis. julistuskirjalla huhtik. 9 p:ltä
1840 säädettiin, että vanhojen osoitusten sijaan
oli koko maassa, lukuunottamatta Viipurin
lääniä ja entistä Tornion kihlakuntaa Oulun
läänissä. uusi veronosoitus voimaan saatettava ja

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Tue Nov 12 16:29:03 2019 (aronsson) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/5/0838.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free