Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Meri ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has been proofread at least once.
(diff)
(history)
Denna sida har korrekturlästs minst en gång.
(skillnad)
(historik)
myöskin siellä tapahtuva alituinen
kerrostuminen. Karkeimmat ainekset laskeutuvat
rannikkomeren vyöhykkeeseen, hienot savi-aineet
kulkeutuvat ulommaksi mereen. Elimellinen maailma
ulottuu hyvinkin suurille syvyyksille (aavan
meren kerrostumat: globigerina-,
pteropodi- ja radiolaria-lieju sekä piilevä-muta).
Syvimmät syvänteet ovat peitetyt etupäässä n. s.
punaisella savella, jossa on etupäässä
elimettömiä aineksia.
M.-vesi sisältää useita kiinteitä aineksia
liuenneina. Tämä vieraiden aineksien pitoisuus on
valtameressä yleensä noin 3,5%. Suurin osa on
keittosuolaa, jota luullaan olleen valtamerien
vedessä alusta asti. Kuumassa vyöhykkeessä ja
varsinkin semmoisissa merissä, joihin ei laske
paljon jokia, on suolanpitoisuus tavallisesti hiukan
korkeampi (4% saakka); sellaisissa merissä taas,
joiden päällä ja ympärillä sataa runsaasti, ja
joilla on runsasvetisiä lisävesiä, on
suolanpitoisuus hyvin vähäinen, kuten Itämeressä (ks. t.).
Suolainen vesi on suolatonta raskaampaa, josta
syntyy vaihto-m:iä, kunnes tasapaino on
saavutettu. Keittosuolan jälkeen on tärkein aines
magnesiumkloridi, joka karvassuolan kanssa
antaa m.-vedelle sen kitkerän maun. Kalkkia on
eniten kipsin muodossa. — M.-vesi on paikoittain
hyvin läpikuultavaa, etenkin troopillisissa
merissä, joissa auringonvalo voi tunkeutua 100 m:n
syvyyteen saakka. M:n väri johtuu
läpikuultavuudesta. Rannikkoseuduissa väri tavallisesti on
vihreä, mutta valtamerissä enimmäkseen sininen.
Siellä täällä on vieraiden aineksien värittämää
m.-vettä, jossa tapauksessa m. usein on saanut
nimensä sen mukaan (Keltainen-meri).
M.-veden lämpö vaihtelee melkoisesti niin hyvin
päiväntasaajalta navoille kuin pinnalta pohjaan
päin. Suurin se on kuumassa vyöhykkeessä
pinnalla, jotavastoin se pohjalla sekä
päiväntasaajan kohdalla että korkeammilla leveysasteilla on
+2° C - –1,5° C. Valtamerien suolaisen veden
jäätymispiste on vasta –2,5°C. Kylmää pohjavettä
tunkeutuu vähitellen navoilta päin pohjaa
myöten päiväntasaajan seuduille kun sitävastoin
lämmintä vettä kulkee merivirroissa päinvastaiseen
suuntaan. Kaikista suurin pintalämpö on
tavattu Persian-lahdessa, +34,5°C. M.-jää on joko
pintajäätä, joka on muodostunut itse pinnalle,
tai jäätikköjäätä, joka on liukunut läheisiltä
jäätiköiltä lahtiin ja poukamiin, ks. Jäävuoret,
Napajää. Kaikki korkeusmittaukset tehdään
m:n keskipinnankorkeudelta, joka
määrätään mareografin avulla.
M:n pinnalla huomataan kolmenlaatuista
liikettä: aaltoileminen (vrt. Aallokko),
vuorovesi ja merivirrat. Luode ja vuoksi
synnyttävät myöskin aaltoja niinkuin
maanjäristykset ja n. s. merenjäristykset.
Merivirrat syntyvät pääasiallisesti tuulten
vaikutuksesta. Sellaisilla seuduilla, kuten
pasaatituulien vyöhykkeessä, joissa tuulee kauemman aikaa
samaan suuntaan, syntyy tuulen suuntainen
m.-virta. Mannermaiden rannikot antavat
m.-virroille uusia suuntia. Edelleen syntyy n. s. vapaita
eli täytemerivirtoja takaisin virtaavasta
m.-vedestä. Näitä on sekä pintavirtoja, esim.
suuret tasausvirrat molempain ekvatoriaalivirtojen
välillä, että kohtisuoria, jotka nousevat m:n
syvyydestä pintaveden poisvirratessa.
Pyöriminen vaikuttaa suuresti m.-virtojen kuten
tuultenkin suuntiin. Koska kylmä tai suolainen vesi
on lämpöistä tai suolatonta raskaampi, tapahtuu
m:ssä vertikaalisia virtauksiakin, vaikka ne
harvoin ovat niin tuntuvia kuin veden liike pintaa
myöten. M.-virtoja on lämpöisiä, jotka kulkevat
päiväntasaajalta navoille päin, ja kylmiä, jotka
virtaavat napaseuduilta alas, kunnes niiden raskaampi
vesi painuu muun veden alle ja pohjavirtana
kulkee edelleen päiväntasaajaa kohti. Edellisistä
on kuuluisin Golf-virta (vrt. Atlantin
valtameri), joka saa alkunsa Atlantin
pohjoisesta ekvatoriaalivirrasta ja tunkeutuu
Meksikon-lahteen, josta vesi sitten suurella voimalla
ahtautuu Floridan niemimaan ja Bahama-saarten
välitse koillista kohti Atlantin poikki Norjan
rannoille ja sieltä Pohjois-Jäämereen. Välistä
haarautuu siitä useita haaroja, joiden kulusta ei
vielä ole aivan varmoja tietoja. Eräs haara
pyörähtää puolivälissä Atlanttia Espanjan rannikolle
ja sitä tietä etelään päin Afrikan länsirantaa
myöten, josta vesi uudelleen yhtyy
päiväntasaajanvirtaan. Golf-virta on hyvin tärkeä
ilmastollinen tekijä, varsinkin Luoteis-Euroopalle ja
Suomellekin. Se vaikuttaa myös, kuten muut
tuntuvammat merivirrat, laivankulkuun. Vastaava
lämmin virta Tyynessä-meressä on Kurošivo, joka
virtaa Japanin rannikon ohitse. Tunnetuimmat
kylmistä eli napavirroista ovat Peru-virta
Etelä-Ameriikan lounaisrannikolla.
Benguela-virta Afrikan vastaavalla rannikolla ja
Labrador-virta Pohjois-Ameriikan
koillisrannikoilla. M.-virtojen nopeus on aavalla m:llä
harvoin 150 km vuorokaudessa. Suurissa
päiväntasaajanvirroissa vesi kulkee tavallisesti n. 20-40
km vuorokaudessa.
M:n kasvi- ja eläinmaailma on rikkain
matalavetisissä tropiikeissa, benthos (ks. t.) on
yhteisnimitys pohjan elimelliselle maailmalle,
plankton-nimitys sisältää kaikki
organismit, jotka kykenemättä vastustamaan seuraavat
m:n liikuntoja; nekton taas merkitsee
semmoisia organismeja, jotka voivat liikkua
vapaasti myöskin tuulia ja virtoja vastaan.
Suurin osa merikasveista kuuluu leviin, joista
toiset saattavat olla hyvinkin suuria, toiset taas
aivan mikroskooppisen pieniä. Syvässä vedessä,
n. 350 m:n syvyydestä alaspäin on valoa niin
vähän, että vain harvat kasvit saattavat siellä
elää, eläimiä siellä on sensijaan runsaasti. Suuri
osa tällaisista syvänveden eläimistä on
itseloistavia.
M:n merkitys ihmiskunnalle on sangen suuri.
M. on kasvattanut n. s. m.-kansoja, kuten
foinikialaiset, kreikkalaiset, hollantilaiset,
englantilaiset ja norjalaiset. M.-liikenne on nyk.
sangen tärkeä pääasiallisesti sisä-, väli- ja
ranta-m:issä sekä Atlantilla. — M.-kalastus on monessa
maassa tavattoman tärkeä elinkeino.
M.-tieteen historia ei ole vanha. Alkunsa se
oikeastaan sai vasta 1872-76 kuuluisalla
englantilaisella „Challenger”-retkellä. Esimerkkiä
seurasivat amer. „Tuscarora”-retkeily 1873-78, saks.
„Gazelle”-retki 1874-76 ja monet muut.
Saksalaiset, englantilaiset ja norjalaiset y. m. ovat
innolla toimineet tällä alalla. Tunnettu tutkija
on nyk. Monacon ruhtinas, joka on
rakennuttanut suurenmoisen oseanografisen museon.
Kööpenhaminaan perustettiin 1902 kansainvälinen
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
