- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 6. Mandoliini-Oulonsalo /
337-338

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Merkinantokirja ...

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

337

Merkinantokirja—Merkitysoppi

338

2. ks. Rautateiden m. -— 3. ks.
Sotaväen m.

Merkinantokirja, kansainvälinen signaalikirja.
ks. Merkinantojärjestelmä. 1.

Merkit (alkuaineitten). Nykyään alkuaineita
merkittäessä käytetään alkuaineen latinalaisen
nimen merkkinä ensimäistä t. ensimäistä ia
toista kirjainta, jota merkitsemistapaa Berzelius
ensimäisenä käytti, esim. O = happi, N = typpi, Na
= natriumi, II = vety, Hg = elohopea. Nämä m.
ilmaisevat samassa yhden atomin alkuainetta ja
siis myöskin sitä suhteellista painomäärää siitä,
joka vastaa atomipainoa (ks. Alkuaine ja
Atomiteoria). Alkemistien aikana
merkittiin metallit tähtiopillisilla merkeillä, esim. kulta
Q (aurinko), hopea J) (kuu), rauta (f
(mars-tähti), vaski $ (venustähti) j. n. e.
Myöhemmin otettiin käytäntöön eri merkkejä myöskin
toisille aineille, niinkuin vedelle, ilmalle, tulelle,
maalle, rikille, fosforille, suolalle, kalkille,
alkalille j. n. e., esim. ^ tuli, ^ ilma, V vesi,
V maa, 0 suola. Tätä merkitsemistapaa
kehitti etenkin ruotsalainen kemisti Bergman
1700-luvun jälkimäisellä puoliskolla. Edv. Hj.

Merkityksenmuutos, se kielessä tapahtuva
kehitys, joka koskee kieliaineksen (sanojen, sanan
osien, sanayhtymien, lauseiden) psvykillistä puolta,
sisällystä, ja siis on kielen fyysillisen puolen,
muodon, äänneasun muutoksen vastakohta. M.
tapahtuu pääasiallisesti kahteen suuntaan. M e
r-kitys voi erikoistua, jolloin sanan
käy-täntöala supistuu. Siten on voi alk. merkinnyt
kaikenlaista rasvaa (vrt. voidella), nyk. lehmän
maidosta valmistettua, katto peitettä yleensä
(vrt. kattolannoitus), nyk. huoneen peitettä,
kirja minkälaista kirjavaa kuviota tahansa (vrt.
kirjava). Näin ovat syntyneet monet
paikan-nimetkin, esim. Korkeakoski, Suursaari, Joensuu,
sekä epiteetit sellaiset kuin (Juhana) Maaton,
(Ludvig) Hurskas. Mutta merkitys voi myös
yleistyä ja sanan käytäntöala samalla
laajeta. Niinpä jos esineen nimitys lainataan
toiselle esineelle, joka sitä muistuttaa joko
muodoltaan (esim. kallion kieli, neulan silmä), tai
tarkoitukseltaan (esim. raha, alk. = metsänotuksen
nahka, jota käytettiin myös maksun välineenä,
myöh. = metallinen tai paperinen maksunväline,
kynä, alk. = linnun kynä, jolla kirjoitettiinkin,
nyk. muunkinlainen kirjoitin, muste,
etymologisesti = musta ..läkki", nyk. värillinenkin), tai jos
aineen nimeä käytetään siitä valmistetun esineen
nimenä (esim. rauta - viikate, lasi = lasinen
juoma-astia), astian nimeä sisällyksen nimenä (esim.
lasi = lasillinen jotain nestettä), osaa kokonaisen
sijasta (esim. lasi = akkuna). Samoin voi
konkreettinen merkitys laajentua abstraktiseksi
(esim. jalo, alk. =■suuri, vrt. jalopeura-, typerä,
alk. = lyhyt, vrt. typistää-, riittää, alk. = peittää,
vrt. jääriite), tai päinvastoin (esim. sanoma =
sanomalehti). Usein saattaa merkitys ensin
supistua ja sitten laajeta tai päinvastoin (esim.
lautanen, alk. = pieni lauta, myöh. laudasta tehty
„talrikki", nyk. ,,talrikki" yleensä, aineeseen
katsomatta). — M. käy usein rinnan itse
käsitteen kehityksen kanssa (esim. kun Suomi, joka
alk. on merkinnyt vain Varsinais-Suomea. nyt
merkitsee paljoa laajempaa aluetta). Mutta se

voi johtua monista muistakin syistä. Niinpä siitä,
että uudelle käsitteelle nimeä annettaissa usein
käytetään vanhaa nimeä jonkun verran
poikkeavalla tavalla (esim. teatterin permanto = parterri,
yhdistyksen jäsen), tai kun päinvastoin vanhalle
käsitteelle annetaan uusi nimi, joko koomillisen
vaikutuksen saamiseksi (esim. hynttyyt =
kapineet), suoran, loukkaavan sanan välttämiseksi
(esim. viimeinen uni = kuolema), tai muista syistä.
Ironia aiheuttaa usein epävarsinaisia
merkityksiä, samoin liioittelu, josta johtuu esim. se, että
sanojen varmaan, epäilemättä merkitykseen
nykyään sisältyy koko joukko epävarmuutta,
epäilystä. M:ta edistää sekin, että useimpien
sanain merkitys opitaan tuntemaan yksinomaan
niiden käytöstä lauseyhteydessä, jossa ne voidaan
tulkita hiukan eri tavoilla, vaikka yhtymän
kokonaisarvo käsitetäänkin oikein. [II. Paul.
„Prin-zipien der Sprachgescliichte", A. F. P. & M. N..
„Sanojen merkityksen muuttumisesta" (Virittäjä
1901).] A. K.

Merkitysoppi (ks. Kielioppi). Saks. filologi
Christ. Carl Reisig (k. 1829) on mille ensimäisenä
antanut sijan tieteellisessä kieliopissa
(„Vorle-sungen tiber lat. Sprachwissensehaft", 1839),
kuitenkaan vielä tyydyttävästi selvittämättä sen
tehtävää. Vaikka min oikeutus kielitieteessä jo
yleisesti tunnustetaankin, ovat mielipiteet sen
tehtävän laajuudesta ja sen asemasta kieliop n
kokonaisuudessa sekä sen suhteesta vars nkin n. s.
lauseoppiin käyneet eri suuntiin. Peisigin
seuraajista on etenkin Ferd. Heerdegen („Lateinische
Semasiologie oder Bedeutungslehre". 1890) käsit
tänyt ja tutkimuksillaan kehittänyt miia opiksi
sanain merkityksen kehityksestä. Tätä mm
puolta ovat lisäksi kehittäneet varsinkin eräät
romaanilaisten kielten tutk jat. esim. A.
Dar-mesteter („La vie des mots, étudiée dans leurs
significations", 4is pain. 1893) ja M. Bréal
(„Es-sai de sémantique", 3 is pain. 1904). Mutta
toisaalta on pantu painoa sille tosiasialle, että myös
n. s. lauseoppi (ks. t.) käsittelee paljon
„merki-tystä", n. s. taivutusmuotojen merkitystehtäviä:
esim. slaav. kielten tutkija Miklosich käs tti
..syntaksin" tehtäväksi juuri sanaluokkain ja sanan
taivutusmuotojen merkityksien selvittelyn. Ja
saks. John Ries („Was ist Syntax?", 1894) panee
kieliopin tehtäväksi, paitsi näiden, myöskin
kaikenlaisten sanaylitymäin, m. m. lauseiden
merkitysten käsittelyn sekä muodon että merkitysten
kannalta. Hänen järjestelmässään m. on tiede
sanain, eri sanalajien ja sanan eri ..muotojen", sekä
sanayhtymäin merkityksistä. Riesin kritiikki
onkin laajentanut m:n alaa, kuitenkaan suomatta
sille kieliopin itsenäisen osan arvoa ja merki
tystä, koska merkitysten käsittely hänen
järjestelmänsä mukaan kuuluu osaksi sana- osaksi
sanavhtymäoppiin, josta aiheutuu sekä teoreettisia
että käytännöllisiä vaikeuksia. — Mielipiteiden
kirjavuudesta huolimatta on se katsantokanta
käynyt yhä yleisemmäksi, että m:ia ei enää voida
rajoittaa vain sanain merkityksiin, vaan että sen
tutkinta-alaksi on luettava kielen koko
psyykil-linen puoli: kaikki se ideasisällys, mitä kielen
äänneaineksilla ilmaistaan, olkoonpa kysymyksessä
lausejakson, lauseen tai muun sanayhtymän,
sanan tai sanan osan, johto- tai taivutussuffiksin.
prefiksin tai infiksin merkitys. Tämän
laajuuden antaa rn:lle ruots. A. Noreen laajan ruotsin-

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Sat Dec 21 13:45:58 2019 (aronsson) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/6/0181.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free