- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 6. Mandoliini-Oulonsalo /
367-368

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Meštšerjaakit ...

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

367

Metafosforihappo—Metallikarbidit

368

vortauksellinen lausetapa, jonka ominaisuutena on
asettaa se ajatusesine, johon verrataan, itse
verrattavan sijalle. Tämä vertausesineenä käytetty
käsite on verrattavalle käsitteelle sukua ja sitä
laatua, että se pontevasti kuvaa ja valaisee
ver-tauksenalaista käsitettä. Esimerkkejä: aatelin
kukka = kukoistavin, paras osa aatelia; poskien
ruusut = punoittavat posket; hengen valo = etevät,
selkeät hengen lahjat y. m. [Brinkman, „Die
Metaphern" (1878); Biese, „Die Philosophie des
Metaphorischen" (1893) ; Elster, „Prinzipien der
Völkerpsychologie", I, II (1904); G. Buck, „The
metaphor" (1898).] J. 11 -l.

Metafosforihappo ks. Fosfori happo.

Metafysiikka (kreik., alk. ta meta ta pliysika’,
»fysikaalisten jälkeen tulevat [asiat]"; mlat.,
vasta 13:nnesta vuosisadasta alkaen esiintyvä,
yk-sikkömuotoinen sana „metaphysica") nimityksen
antoivat Aristoteleen teosten julkaisijat sille
Aristoteleen teokselle, joka käsittelee »ensimäistä
filosofiaa" eli filosofian yleisimpiä
peruskysymyksiä. Nimitys lienee ensin tarkoittanut vain sitä
ulkonaista asemaa luonnontieteitä käsittelevien
tutkimusten jäljessä, johon julkaisijat asettivat
tämän teoksen Aristoteleen teosten sarjassa, mutta
siihen pantiin sittemmin se merkitys, että m.
tutkii niitä asioita, jotka ovat fyysillisten asiain
»takana", näiden syvempänä, salattuna
perustuksena. M. on sen mukaan se filosofian osa, joka
koettaa tieteellisen tutkimuksen keinoilla selittää
olevaisen varsinaista olemusta ja syvimpiä
perusteita eli mitä tosiolevainen sinänsä on ja
mistä se on saanut alkunsa. Monet tutkijat ja
ajattelijat ovat sitä mieltä, että kaikki yritykset
m:n muodostamiseen vievät vain mielivaltaisiin
haaveiluihin ja että ihmisen sentähden pitäisi
kokonaan luopua sellaisista yrityksistä. Mutta
filosofian historiassa on kuitenkin yhtenä
pääpyrkimyksenä, vieläpä tavallaan filosofian
keskus-harrastuksena ollut metafyysillisten hypoteesien
kehittäminen ja pohtiminen (vrt. Filosofia).

A. Gr.

Metafyysikko, metafysiikan harjoittaja,
metafyysillisten oppien keksijä ja esittäjä.

Metafyysillinen, metafysiikkaan kuuluva.

Metagenesis ks.
Sukupolvenvuorot-t e 1 u.

Metakarpus, kämmen, ks. Käsivarsi.

Metakritiikki (kreik. mcta’ = jälkeen ja
kritiikki, ks. t.), vastakritiikki, arvostelun
arvostelu; llerderin arvostelu Kantin »Kritik der
reinen Vernunft" nimisestä teoksesta.

Metakromatypia (kreik. meta’ = takana,
khröma = väri, ja typos = jäljennös), menetelmä,
jonka avulla litografisia väripainokuvia
siirretään puun, lasin, posliinin, paperin, nahan,
metallin j. n. e. pinnalle.

Metaksoiitti, vaaleanvihreä, himmeä
serpen-tiinimuunnos (oik. tämän muuttumistulos),
tavattu m. m. Pitkässärannassa. P. E.

Metalli (kreik. metallon = oik. vuorikaivos).
Jokapäiväisessä puhekielessä tarkoitetaan m :11a
aineita, jotka ovat huomattavan raskaita, vielä
ohuina levyinäkin läpinäkymättömiä,
voimakkaasti kiiltäviä (m.-kiilto) ja joko kylminä tai
ainakin kuumennettuina taottavia. Sitäpaitsi ne
ovat hyviä lämmön- ja sähkönjohtajia. Tässä
merkityksessä ovat, paitsi yksinkertaisia aineita,
kuten esim. vaski, myöskin niiden sekoitukset,

lejeeringit, esim. messinki, m:eja. Kemiassa m :11a
on toinen merkitys. M:ksi sanotaan nimittäin
niitä alkuaineita, joilla on emäksinen luonne
siten, että ne happeen ja vetyyn (hydroksyliin)
yhtyneinä muodostavat emäksiä ja, korvatessaan
happojen vedyn, suoloja. M: ien vastakohtana
ovat taaskin epämetallit, s. o. ne
alkuaineet, jotka happeen ja vetyyn yhtyneinä
muodostavat happoja. M:ien ionit ovat positiivisesti
sähköisiä (kationeja; ks. Elektrolyysi).
Tämä kemiallisten alkuaineiden jako m-.ihin ja
epä-m:ihin, jonka jo Lavoisier ja Berzelius esit
tivät, ei kuitenkaan kauttaaltaan pidä paikkaansa,
sillä jotkut alkuaineet, esim. mangaani,
saattavat muodostaa sekä emäksiä että happoja. M:t
jaetaan kahteen pääryhmään, k e v y t-m :i h i n
ja r a s k a s-m :i h i n (om.-p. > 5,oo). Edelliseen
kuuluvat alkali-, maa-alkali- ja maa-m:t,
jälkimäiseen muut, niiden joukossa jalo-m:t. Kaikki
m:t. paitsi elohopea, ovat tavallisessa
lämpömäärässä jähmeitä. Vaikeimmin sulava on wolframi
(2,800°-2,850°). Ominaispaino on pienin
litiumilla (=0,59), suurin osmiumilla (= 22.48).
Yleisin väri on valkeanharmaa. Läpikulkevassa
valossa ja kyllin ohuina levyinä on esim. kulta
vihreätä, hopea sinistä. Useimmilla m:illa 011
ominainen hajunsa, joka häviää, jos ne
pinnaltaan ovat täysin puhtaat. Kovuus vaihtelee
siten, että jos esim. lyijyn kovuus on = l,o, on
tinan 1,7, kullan 10,7, hopean 13,3, takoraudan 60,7
ja valuraudan 64,0. Antimoni ja vismutti ovat
hauraita. Lämmön johtokyky vaihtelee suuresti.
Jos se on hopealla 100, niin esim. elohopean on
1.85, lyijyn 8,50, raudan 11,90 ja vasken 73,».
Sekä lämmön että sähkön johtokykyyn
vaikuttavat huomattavasti 111 :n puhtaus sekä
valmistustapa. — Ominaista m:ille on se, että ne
keskenään muodostavat sekä sulia että jähmeitä
sekoituksia (lejeeringit), joilla on täysin m:ien
luonne. Epä-m:ihin yhtyneinä syntyy taaskin
kokonaan toisenlaisia yhdistyksiä. Kevyt-m:t
yhtyvät helposti happeen, samoin raskas-m:ista
epäjalot. Kuumentaminen ja ilman kosteus
edistävät sitä. Kaikki m :t yhtyvät rikkiin ja
halo-geneihin. Luonnossa esiintyvät jalo-m :t etupäässä
pelkkinä, mutta myöskin yhtyneinä muihin
alkuaineisiin, esim. rikkiin, seleeniin ja telluriin.
Muut raskas-m:t esiintyvät luonnossa yleisimmin
oksideina, sulfideina, sekä hiili- ja
kivennäis-happojen suoloina. M:ista ovat kulta, hopea,
vaski, rauta, lyijy ja tina kauimmin olleet
tunnettuja. Elohopean tunsi jo Theophrastus 300
e. Kr. Sinkin, vismutin ja antimonin keksivät
1500-luvun alkemistit, muut m :t ovat lopullisesti
tulleet tunnetuiksi vasta 1800- ja 1900-luvulla.

E. M-nen.

Metallihapot, metalliyhdistyksiä, joilla on
hapan luonne ja muodostavat suoloja emäksien
kanssa. Sellaisia ovat kromihappo, tinahappo,
mangaanin hapot y. m. (ks. Hapot).

Metalli-ilmapuntari ks. Ilmapuntari.

Metalliini, lejeerinki: 35% kobolttia, 25%
aluminiumia, 30 % vaskea ja 10 % rautaa.

J. V.

Metallikalkki, metallioksidien vanha nimitys.
Metallien hapettumista sanottiin ennen
kalkkioi-tumiseksi.

Metallikarbidit, metallien hiiliyhdistykset, ks.
Karbidit.

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Sat Dec 21 13:45:58 2019 (aronsson) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/6/0196.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free