- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 6. Mandoliini-Oulonsalo /
425-426

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Metsästys ...

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

423

Metsästys 231

hamppusia ja liinasia. Molemmin puolin ansaa
tehtiin vihit sivumenon estimiksi; sopiville
paikoin pantiin useita linnunansoja yksiin villiin.
Kotus oli talvipyyntiä varten suurien puiden
juurille tehty katos, jonka suojaan linnun
kaula-ansoja pantiin. Takkoja tehtiin paitsi
kanalinnuille myös jäniksille, sudelle, ilvekselle,
metsäsialle, oravalle, näädälle ja karhullekin.
Pikkulinnuille ja kärpille kiinnitettiin kaula-ansoja
useita yhteen lautaan, jota sanottiin a n s a 1 a
Iidaksi. Pynnä oli närhille puuhun viritetty
jalka-ansa 1. takka (kuva 16).

Loukuissa on aina yksi tai useampia
kansipuita, jotka viritetään koholle, ja
tavallisimmin vastaava määrä kynnyspuita, joille
kansipuut putoavat. Lisku on loukku, jossa on
vain yksi kansipuu (jäniksen ja oravanliskti kuva
18, saukonlisku kuva 19), s a d i n, jossa niitä on
useampia (linnunsadin kuva 20, karhunsadin
kuva 21). S o 1 a 1 o u k k u, jossa on sivupuut
kansipuun kummallakin puolella (ostjaakkilainen
ahman solaloukku kuva 17, vogulilainen jäniksen
solaloukku kuva 22), k ah a loukku, jossa
syöttipesä on toisella sivulla (karhun kahaloukku
kuva 23, jäniksen kahaloukku kuva 24),
tarha-loukku, jossa kaksi tai useampia loukkuja on
viritetty samaan syöttiaitaukseen (karhun
tarha-loukku kuva 25), syöttiloukku, jolion
saalis houkuttelee eläimen, polkuloukku, johon
riista hairahtuu tietään kulkiessaan (kuva 18,
19).

Loukut olivat varmaan aluksi
väijyntäpyyn-nin välineitä; sellaisina niitä nytkin vielä
poikaset usein käyttävät pikku lintuja
pyy-dystellessään: panevat puun nojalleen
pysty-pulikkaa vastaan, jonka vetävät pois linnun
mennessä alle. Tämän tapaista
tukiviri-tystä käytetään usein vieläkin kärpän,
näädän- ja alimanloukuissa; syötti ripustetaan
siten, että otuksen on siihen päästäkseen
työnnettävä tukipuu tieltään (kuva 17). Tässä on
usein syötin kannattajana oksa. Kehityksen
jatkuessa tehdään tukipalikka herkemmän
lankeamisen vuoksi kahdesta kappaleesta, lastoista,
ja oksan sijalle tulee kielivarpa (kuva 18,
jäniksen- ja oravanloukku). Yksinkertaisen
ri-pustusvirityksen väline on vip u. joka
asetetaan orrelle tai haarapuulle: toinen pää
kannattaa kansipuuta, toinen on yhdistetty sellaisiin
viritysosiin kuin syöttivitsaan (kuva 24),
virosimeen, joka pitää syöttivitsaa kiinni
(kuva 22), syöttitappiin ja takraan 1.
syöttiin (kuvat 21, 23) ,pol j invarpuun (kuva
19), virosinkokkaan (kuva 20), virosimeen
(kuva 25). Loukkuja tekevät useimmat
luonnonkansat, ja valmistettiin niitä Suomessakin
moninaisille eläimille, kuten ahmalle, karhulle, sudelle,
revolle, ilvekselle, metsäsialle, saukolle, jänikselle,
näädälle, kärpälle, oravalle, kana- ja
pikkulinnuillekin. Loukkujen joukkoon kuuluu myös r i t a,
joka ei kuitenkaan muserra eläintä:
kolmiseinäi-nen pyydys, jonka peräseinän varaan vivulla
viritetään kansi, mikä lauetessaan salpaa eläimen
(suden, ilveksen, revon jopa karhunkin) alleen
(kuva 26).

Raudat 1. sakset kuuluvat
kulttuurikan-sain keksintöihin metsästyksen alalla, mutta ovat
jo ehtineet levitä aina Siperian itäisimpiin osiin.
Suomessa ne tulivat vasta 1700-luvun jälkipuolis-

kolla yleisemmiksi. Niillä pyydettiin samoja eläi
miä kuin loukuillakin paitsi kanalintuja. Sak
sassa viritettiin hirville isoja puukehyksisiä
sakseja. Revolle tehtiin kahdenlaisia rautoja:
matalia jälki- 1. jalkarautoja (kuva 27) ja
korkeita ja puhtaana pidettäviä syötti- 1.
ka ui a rautoja (kuva 28). Repoa totuteltiin
paikalle heittämällä sille haaskan paloja ja
vete-lemällä tulessa kärvennettyä kissanraatoa.
Rautojen osia: sangat, joitten väliin otus jäi:
perä, joka kiinnitti sangat; lukko;
syöttirau-doissa torvi 1. putki, jonka läpi rihma
liipasimesta juoksi syöttiin. Myrkyllä pyynti
on Suomessa vasta myöhempinä aikoina tullut
käytäntöön.

Rautoja aikaisemmin käytettiin
käpälälau-taa revon pyynnin välineenä : pystylautaa, minkä
yläpäässä tavallisimmin oli kolme haaraa, joista
keskimäisessä, pisimmässä pidettiin syötti; hypä
tessä syöttiä tavoittelemaan solahti revolta
haarukkaan käpälä, josta se jäi riippumaan (kuva 29).

Sudeilta rlioj a velvoittivat jo Ruotsin maa
kuntalait talonpoikia rakentamaan. Niitä oli
Suomessakin kolmea laatua: 1) yksikehäisiä
umpinaisia, joitten sisään vedettiin haaska; susi
saattoi sisäänpäin kaltevan aidan yli hypätä
sisään, mutta ei ulos; joskus oli aidassa hauta,
johon salpautunut susi ulospääsyä hakiessaan
upposi (kuva 30) ; 2) yksikehäisiä, joitten seinät
yhdessä kohti juoksivat toisensa sivu jättäen
välilleen solan ovea varten, joka työntämällä vain
sisäänpäin aukeni (kuva 31); 3) kaksikehäisiä,
joista ulkopuolisessa oli ovi; kehäin välissä kapea
sola, johon jouduttuaan susi ympäri kiertäessään
työnsi oven edellään kiinni: sisemmässä kehässä
houkuttimena koira (kuva 32). Viimemainittu
n. s. Sonninin tarha on ranskalainen keksintö.

Erikoinen metsästyslaji, joka vielä elää
ainakin Länsi-Aasian aroilla (kirgiisit) ia
paikoitellen Alankomaissa (Loossa, Hollannin
kuningattaren tilalla), on haukalla pyynti, joka
Kiinassa ja Japanissa oli jo esihistoriallisella
ajalla tunnettu ja jota Euroopassa tiedetään
ainakin kansainvaelluksesta asti harjoitetun. Jo
400-luvulta lähtien alkavat germaanilaisten hei
mojen lakikirjat sisältää rangaistusmääräyksiä
metsästyshaukkain loukkaamisesta, mutta vasta
ristiretkien aikana tuli haukalla metsästys
yleisempään käytäntöön aateliston keskuudessa, jonka
erikoisoikeudeksi se jo Kaarle Suuren aikana
muodostui. Haukkaa ei saanut ottaa sen
omistajalta; erään lain mukaan v:lta 818 se oli samoin
kuin miekkakin jätettävä voitetulle ritarille.
Hoveissa oltiin innokkaita haukalla-pyytäjiä, ja
panipa keisari Fredrik II (1194-1250)
kokemuksensa kirjoittamaansa kirjaan ,.De arte venandi
eum avibus" (1236). Parhaat haukat saatiin
Islannista, mutta niitä tuotiin myös Norjasta,
Uralilta ja Suomestakin, jälkimäisestä maasta
veronmaksuna Ruotsiin ja Venäjälle.
Haukka-miehiä olivat varsinkin Sortavalan ja Kurkijoen
seutujen karjalaiset. Haukkain kasvatus oli suuri
töistä, varsinainen tiede, ja onnistui sitä
paremmin kuta nuorempi opetettava lintu oli. Aluksi
sitä totutettiin kädeltä syömään ja kädelle
lentämään. Sen uppiniskaista luonnetta taivutettiin
peittämällä silmät ja pitämällä nälässä.
Iskemään opetettaessa käytettiin aluksi kuolleita,
sitten huonolentoisia lintuja. Kun haukka kuul-

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Sat Dec 21 13:45:58 2019 (aronsson) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/6/0231.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free