Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Monadit ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
633
2 Monadit—Monarkinen periaate 1. prinsiippi
634
liseksi selittämiseksi. Sitä kehitti selvään
muotoon Leibniz (ks. t.), sen jälkeen kuin jo Bruno
y. m. olivat esittäneet sensuuntaisia ajatuksia.
A. Gr.
Monadit, eläint., on yhteinen nimitys
värittömille flagellaateille.
Monadologia, monadioppi, Leibnizin (ks. t.)
filosofinen maailmankatsomus.
Monaldeschi [-de’slci] 1. -d e s c o [de’sk o /,
Giovanni Rinaldo (k. 1657), markiisi, kuului
ylhäiseen ital. sukuun ja tuli 1655 Kristiina
kuningattaren saapuessa Roomaan hänen
tallimestariksensa nauttien ensin hänen suurta
suosiotansa. M. ei kuitenkaan ansainnut tätä
luottamusta, vaan käytti sitä omaksi voitokseen,
ehkäpä vielä ilmaisi sivullisille Kristiinan salaisia
valtiollisia tuumia. Kun Kristiina sai tästä
tiedon, muuttui hänen suosionsa kiihkoisaksi
suuttumukseksi, ja 10 p. marrask. 1657 M.,
kuningattaren käskystä, surmattiin Fontainebleau’n
linnassa Ranskassa, jossa kuningatar silloin
matkalla oleskeli. Kertomukset jostakin Kristiinan
ja M:n välisestä rakkaussuhteesta ovat
nähtävästi perättömiä. K. G.
Mona Lisa [mana Iisa] Gherardini,
Frans l:n Ranskaan 4,000 kulta-écu’llä ostama,
Fontainebleau’n ja Yersailles’n kokoelmista
Pariisin Louvieen joutunut maailmankuulu,
firen-zel. F. del Giocondon kolmatta puolisoa esittävä
muotokuva, jonka Leonardo da Vinci
(ks. t.) maalasi n. 1503-06. Varastettiin 1911,
löytyi Italiasta 1913. E. R-r.
Monandria ks. Linnén
siitinjärjes-t e 1 m ä.
Monarkia (kreik. monarkhi’ä < monos = yksi
ja arlchein = hallita, suom. siis sanallisesti
„yk-sinvalta", joka on tarkoin erotettava
,.itsevaltiudesta"), 1) valtiomuoto, jonka mukaan valtion
ylin johto (toisinaan myöskin „korkeimmaksi
vallaksi" nimitetty) kuuluu yhdelle fyysilliselle
henkilölle; 2) valtio, jossa mainitunlainen
valtiomuoto on voimassa. M:n vastakohta on
repub-liikki 1. tasavalta. Erotus m:n ja tasavallan
välillä on ikivanha; jo Aristoteles erottaa selvästi
toisistaan m:n ja „politian", joksi hän tasavaltaa
nimittää, ja vielä meidän päivinämme
valtiomuodot ensisijaisesti erotetaan toisistaan tämän
jakoperusteen nojalla (niinpä useimmat Euroopan
valtiot ovat m:oja, Ameriikan itsenäiset valtiot
ny-kyänsä järjestään tasavaltoja). Entisaikoina tuo
erotus kuitenkin oli paljoa jyrkempi, nykyänsä
sitävastoin, jolloin kaikissa monarkisesti
hallituissa sivistysmaissa on luovuttu rajattomasta
yksinvallasta (autokratiasta) ja omaksuttu
perustuslaillinen hallitusmuoto, jota sitten useissa
maissa vielä on kehitetty parlamentaariseksi",
on erotus käytännöllispoliittisessa suhteessa
suuresti hälvennyt. Eikä edes oikeudellisesti ja
periaatteellisesti ole olemassa täyttä yksimielisyyttä
m:n olemukseen nähden, sillä yhtä helposti ja
lyhyesti kuin m:n käsite (kielellisen johtonsa
mukaisesti) on määriteltävissä, yhtä paljon on
vallinnut ja vallitsee erimielisyyttä sen todellisesta
sisällöstä. Valtionpäämiehen vastuuttomuudessa
ovat toiset luulleet löytävänsä m:n olemuksen,
toiset hänen elinaikaisuudessaan j. n. e.
Tieteis-opissa vallitsee nykyänsä se mielipide, joka m:lle
pitää olennaisena, ettei valtion oikeusjärjestystä
tai ainakaan sen valtiosääntöä voida ilman hal-
litsijan suostumusta ja vahvistusta muuttaa,
olkoonpa että vahvistus (sanktsioni) monessa
maassa on muuttunut muodolliseksi toimitukseksi,
joka ei enää riipu hallitsijan vapaasta
harkinnasta. Tälläkin käsityksellä on kuitenkin omat
heikot puolensa, varsinkin siihen nähden, että on
olemassa valtioita (Kreikka, jota toiset
pitävätkin oikeudellisessa mielessä tasavaltana, sekä
myöskin Norja, sekä aikaisemmankin
tulkinnan että uusimman perustuslainmuutoksen
mukaan), missä itse valtiosääntö on
muutettavissa ilman hallitsijan suostumusta ja vastoin
hänen tahtoaan. Raja olisi kenties oikeimmin
vedettävä siten, että m:na ei enää voida pitää
sellaista valtiota, jossa valtionpäämiehen oma
oikeusasema valtion orgaanina
voidaan vastoin hänen omaa tahtoansa muuttaa. —
Missään tapauksessa se nimitys, jota jonkun
maan valtiomuodosta ja valtionpäämiehestä
käytetään, ei voi olla puheena-olevassa suhteessa
määräävänä, vaikkakin sillä sekä yleisen
käsityksen mukaan että myöskin valtioittenvälisissä
suhteissa on ratkaiseva merkitys. [Bernutzk,
„Mo-narchie und Republik" (1892) ; v. Martitz, „L>ie
Monarchie als Staatsform" (1903); Rehm,
,.Mo-dernes Fürstenrecht" (1904) ; Jellinek,
Allgemeine Staatslelire" (2:nen pain. 1905).] ks. II a
1-litsija, Itsevalta, Tasavalta, Vaiti
o-muoto. R. E.
Monarkianismi (vrt. Monarkia), niiden
vanhan kirkon ajalla esiintyneiden kristillisten
käsitystapain yhteinen nimi, jotka teroittivat
siinä määrin Jumalan yksvyttä, että kolminaisuus
tuli kielletyksi. M:n edustajiin kuuluivat
vähäaasialainen Prakseas, joka esiintyi n. v. 200
Roomassa opettaen, että Isä Jumala oli tullut
ihmiseksi, kärsinyt ja kuollut
(patripassia-nismi lat. sanoista pater = isä ja passus =
kärsinyt), Kyrenen Ptolemaisin presbyteri Sabellius,
joka piti Isää, Poikaa ja Pyhää Ilenkeä saman
jumaluusolennon ilmaisumuotoina (m o d a 1 i s m i
sanasta modus = ilmenemismuoto), sekä Syyrian
Antiokian piispa (v:sta 260) Paulus
Samosatalai-nen, jonka mielestä Poika ja Pyhä Henki olivat
ainoastaan jumalallisia voimia (dy nam ismi
kreikkal. sanasta dynamis = voima). [Krüger,
„Das Dogma von Dreieinigkeit und
Gottmenseh-heit" (1905).] A. J. P-ii.
Monarkinen periaate 1. prinsiippi, periaate,
jonka katsotaan olevan monarkian (ks. t.)
olemuksessa määräävänä. Mitä tähän m. p:een oi
keastaan kuuluu, siitä ollaan hyvinkin eri mieltä.
Useasti sanotaan, että monarkiassa korkein valta
kuuluu hallitsijalle, republiikissa 1.
tasavallassa kansalle, mutta tällä yleisellä
lauselmalla on jotenkin vähäinen käytännöllinen arvo,
ja sitäpaitsi on olemassa sellaisia monarkisia
valtioita, jotka nimenomaan tunnustavat n. s.
kan-sansuvereniteetin. Täydellä syyllä nykyaikainen
tieteisoppi muuten taipuu siihen käsitykseen, että
suvereniteetin 1. korkeimman vallan ei voida
sanoa kuuluvan hallitsijalle eikä kansalle, vaan
valtiolle itselleen, mikä tietysti ei estä, että
jokaisessa valtiossa k a n s a on varsinainen
valtiovallan lähde sekä hallitsija ylin valtio-orgaani. —
M:n p:n nimessä on useasti, varsinkin
saksalaisessa tieteisopissa, vaadittu, että hallitsijalla
toimivaltansa rajain sisäpuolella pitää olla
itsenäinen päätösvalta, minkävuoksi parlamentaarinen
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
