- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 6. Mandoliini-Oulonsalo /
639-640

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Monge ...

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

639

Mongolin kieli ja kirjallisuus

G40

Keski- ja Itä-Aasian kansoja, milloin myöskin
muita, näiden kanssa toisessa tai toisessa
suhteessa ruumiinrakenteensa puolesta
yhdenkaltai-sia kansoja (ks. Aasian kansat). Mongolit,
rodun tyypillisimmät edustajat, ovat
lyhytkasvuisia, mutta vankkoja, yleensä lyhytkalloisia,
iho kellertävä, tukka musta ja karkean
jouhimai-neu, poskipäät leveät ja ulkonevat, nenä
enemmän tahi vähemmän matala, silmäin väri musta
ja silmäluomen sisäkulma ahdas tahi allepäin
kiinnikasvanut. Nämä rotuominaisuudet tavataan
paitsi mongoleilla, tunguuseilla,
turkkilaistataa-rilaisilla kansoilla, Itä-Siperian pienillä
alku-asukaskansoilla, japanilaisilla ja indokiinalaisilla
kansoilla. Koillisessa m. r. vähittäisin
välimuodoin liittyy Ameriikan kansojen tyyppiin,
etelässä lähinnä dravida-kansoihin. Jos m :een r :uun
luetaan, paitsi osittaisesti ostjaakit, vogulit ja
lappalaiset, myöskin muut suomalaisugrilaiset
kansat, niin on vaikea taikka mahdoton löytää
sellaisia rotupiirteitä, jotka olisivat yhteiset
kaikille näille ja samalla muitten ihmisrotujen
vastakohtana. G. J. li.

Mongolin kieli ja kirjallisuus. 1. Kieli on
lähinnä sukua turkin kielen kanssa ja on näitten
kielten välillä ollut vuosituhansia kestänyt
vuorovaikutus. Tungusin kielen kanssa ne
muodostavat eri kieliryhmän, n. s. altailaiset
kielet, jonka sukulaisuussuhteita muihin kieliin ei
ole vielä selvitetty. Tavallisesti altailaiset kielet
ryhmitetään samojedin ja suomalais-ugrilaisten
kielten kanssa n. s. uralialtailaiseksi
kielikunnaksi, mutta tämän ryhmityksen
oikeutusta on syystä epäilty. M. k. on monessa
suhteessa (vartalojen kaksitavuisuudessa ja
konsonanttien puolesta) likempänä alkuperäistä yhteistä
kieltä kuin turkin kieli (tämän vanhimmissakin
murteissa). Näiden kielten välillä olleet kielet
ovat hävinneet, kun ensiksi turkkilaiset ja
sittemmin mongolit valloittajakansoina sulattiva’t
kielellisestikin itseensä monet vain nimeltään
mainitut sukulaisheimot. 13:nnen vuosis. alkaessa
puhuttu m. k. on meidän päiviimme asti pysynyt
kaikille itämongoleille ja burjaateille yhteisenä
kirjakielenä, n. s. klassillisena m.
k:nä, jota 17:nnelle vuosis. asti kalmukitkin
viljelivät. Vuosisatojen kuluessa on puhuttu kieli
kuitenkin paljon muuttunut, ja on syntynyt
heimojen ja valtiollisten ryhmitysten mukaan sarja
murteita, jotka sekä äänteellisesti että sanastou
puolesta eroavat siksi paljon, että äärimäisten,
esim. eteläisten mongolien ja Baikalin burjaattien
on mahdoton ymmärtää toisiaan. Helpoimmin
ymmärrettävä on kaikille Halhan murre, joka
sen-vuoksi ja halhalaisten valtiollisen
merkityksenkin takia on levinnein murre ja tavallaan u u
s-mongolien kieli. Eroavaisuus tämän ja
kirjakielen välillä on etupäässä äänteellisten
kehitysten tulos. — M. k. on „agglutineeraava" kieli, s. o.
sanan alussa olevaan vartaloon tahi juureen, joka
on yksi- tahi kaksitavuinen, liittyvät
johdannais-ja taivutuspäätteet. Päätteiden vokaalit
vaihtelevat samalla tavoin kuin suomessa ensitavun
vokaalin mukaan (vokaalisointu). Pitkät vokaalit
ovat myöhemmin syntyneet kahden vokaalin
supistuksesta. Kahta konsonanttia ei ole sanan
alussa (paitsi ts ja dz). Nykyisessä kielessä korko
ou ensitavulla. Puheessaan mongolit käyttävät
lyhyttä ja ytimekästä kieltä, mutta kirjoittaes-

saan (esim. virallisissa asiapapereissa) he
mielellään yhdistävät kaiken sanottavan yhdeksi
ainoaksi lauseeksi. Sananlaskuissa, lauluissa y. m.
sekä kaunopuheisuutta tavoitellessaan he
viljelevät ahkerasti alkusointua, parallellismia ja muita
puheen kaunistuskeinoja. Sanavarasto on suuri.
Vanha uskonnollinen terminologia on u i g
u-reiltä (ks. t.) lainattu ja alkuaan Intiasta.
Muualtakin (esim. sogdeilta, kitaneilta,
kiinalaisilta) on m. k:een jo vanhoina aikoina tullut
paljon lainasanoja. Uuden kielen lainat ovat joko
kiinalaisia tahi tiibettiläisiä.

2. Kirjallisuus. Kirjoitustaito on
mongoleilla jo varhain ollut tunnettu, mutta
alkuaikoina käytettiin vain naapurien kirjoitusta.
Nykyinen kirjaimisto johtuu syyrialaisesta
kursiivista ja on luultavasti 12:nnen vuosis.
lopussa lainattu uigureilta, joita Tsingis-kaanin
aikana mainitaan palvelleen kirjureina. Näiltä
ajoilta asti on myös oikeinkirjoitus,
kirjakieli. Kubilai-kaanin aikana määrättiin
käytettäväksi n. s. n e 1 i ö k i r j o i t u s eli
tavukir-joitus Pa-se-pa, jonka eräs lama Pags-pa laati
tiibettiläisistä kirjaimista vanhojen kiinalaisten
merkkien näköiseksi; se oli kyllä kiinalaisille
„arvokkaan" näköinen, mutta kirjoittajalle
vaikeampana se vähitellen unohtui ja virallisestikin
käytettiin pian senjälkeen taas uigurilaista eli
mongolilaista kirjoitusta. Tässä kirjaimet
liittyvät toisiinsa ylhäältä alas, seuraava rivi
oikealla puolen. Vanhat kirjat ovat kirjoitetut
bamburuokokynällä paksulle paperille, mutta
nykyään käytetään tavallisesti tussipensseliä ja
ohutta paperia. Kirjat ovat joko irtonaisia
pitkiä lehtiä puisten kansien välissä (nom, alk. kreik.
sana) tai nidottuja vihkoja (debter, alk. pers.
sana) ; asiakirjat kirjoitetaan yleensä pitkälle,
poimuihin taitetulle paperille (joskus kankaalle).
Painettava teksti leikataan puisille laatoille, yksi
tällainen joka sivua varten. — Tavallisin
kirjal-lisuuslaji on joko puhtaasti uskonnollinen tahi
romaaniksi tahi novellikokoelmaksi laadittuja
legendoja ja kertomuksia. Useat niistä ovat
alkuaan intialaisia, vanhemmat uigurista,
myöhemmät tiibetistä käännetyt. Paitsi uskonnollista on
olemassa filosofiaa, lääketiedettä ja astronomiaa
käsittelevää käännöskirjallisuutta.
Kielitieteellinen kirjallisuus on vähäpätöinen (ohjeita
kirjureille ja oikeinkirjoitussääntöjä). Suurin ja
tärkein osa mongolien omintakeista kirjallisuutta
käsittelee mongolien historiaa. Vanhin tunnettu
teos tätä lajia ou Juan-tsao-mi-si (v:lta 1242-43).
joka on säilynyt kiinalaisilla merkeillä
kirjoitettuna. Säilyneitten teosten joukossa on useita,
jotka käsittelevät mongolien vanhaa historiaa
ta-ruineen ja luetteloineen heimojen esi-isistä (esim.
Sanang-Setseuin kirjoittama, saksantanut J. J.
Schmidt, 1829). Eri heimoista, ruhtinassuvuista,
merkkihenkilöistä, luostareista y. m. on olemassa
seikkaperäisiä monografioja. Matkakertomuksia
on muutamia. Lakiteoksia on eurooppalaisten
onnistunut löytää verrattain vähän, vanhimmat
lakikokoelmat ovat nähtävästi hävinneet, ja
niiden puutetta korvaavat ikivanhat tavat ja
perintätiedot. Kirjallisuuteen kuuluu myös
virastojen kirjeenvaihto ja asiakirjat, joiden
hoitamista varten kirjallinen harrastus,
oikeinkirjoituksen vaikeudesta huolimatta, on maallikoissa
pysynyt vireillä senkin jälkeen kuu tiibetin kieli

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Sat Dec 21 13:45:58 2019 (aronsson) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/6/0338.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free