Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Monroe ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
Päärakennus.
osake-yhtiön omistama Vekrotniemen höyrysaha,
Luumin nahkatehdas, asfaltti-kattohuopatehdas,
osake-yhtiö „Kaaren" sikuritehdas ja
rakennusmestari Löppösen sementtivalimo ja
puunjalostustehdas. Suurin osa tilan peltomaista on
vuokrattu kasvisviljelijoille. — M:n paikalla arvellaan
esihistoriallisen ajan lopulla olleen karjalaisten
satama- ja kauppapaikan, johonka jo seudun
nimitys „Vanha Viipuri" viittaa. Jäännöksiä siitä
ei ole kuitenkaan tavattu. Jo keskiajalla oli
paikalla Viipurin linnan alainen karjakartano, josta
tilan ent. nimitys „Lill-Ladugård" johtuu.
Venäjän vallan aikana tila pääsi aluksi rappeutumaan,
kunnes se 1770-luvulla sotakuvernööri
Stupiski-nin toimesta tuli ensiksi hänen ja sitten
Viipurin kenraalikuvernöörien asuinkartanoksi.
Stupis-kin aloitti myöskin M:n puiston kaunistamisen.
Hänen työtänsä jatkoi tilan seuraava asuja,
Würt-tembergin prinssi Fredrik Wilhelm Kaarle,
keisari Paavalin lanko, joka oli 1782-86 Viipurin
kenraalikuvernööri ja kuoli 1816 Württembergin
kuninkaana. Hän antoi myös tilalle sen nykyisen
nimen. Hänen jälkeensä vuokrasi tilan
hovineu-vos Mikael Donaurov, joka 1788 myi
vuokraoikeutensa valtioneuvos, vapaaherra Ludvig Henrik
Nicolaylle. Hän hankki itselleen .,ikuisen ja
perinnöllisen" omistusoikeuden tilaan ja jatkoi sen
puiston kaunistamista, kuten hänen poikansakin
Paul Nieolay, joka 1820-66 oli M:n omistaja. Hän
määräsi M:n sukunsa sääntöperintötilaksi ja
keisarillisen käskykirjeen mukaan v:lta 1837 se tuli
luonnoltaan allodisäteriksi. Hänen jälkeensä ovat
tilan omistaneet vapaaherrat Nikolai Nieolay ja
(v:sta 1869) Paul Nieolay nuorempi. — M:n
päärakennus on Stupiskinin teettämä ja sai
nykyisen muotonsa 1820 arkkitehti Martinelli’n
piirustusten mukaan. Kartanossa on runsas kirjasto
sekä vaskipiirros- ja taulukokoelmat y. m. s. —
M:n puisto on maamme suosituimpia
matkailija-paikkoja. Vuosittain käy siellä n. 10,000 henkeä.
Pääansio sen kaunistamisesta tulee tilan
molemmille ensimäisille Nicolay-sukuisille omistajille.
Alkuperäistä luontoa on sitä järjesteltäessä
koetettu mahdollisimman huolellisesti säilyttää. Sen
nähtävyyksistä mainittakoon kuvanveistäjä J.
Takasen tekemä Väinämöisen patsas vaikuttavalla
paikalla jyrkkien kallioseinien välissä, n. s. Leu-
658
kadinen kallio, jolle 1827 pystytettiin Napoleonin
sodissa kaatuneitten Broglien herttuoiden, Paul
Nieolay vanhemman lankojen, muistolle omistettu
marmoripatsas, valtioneuvos L. H. Nicolayn
muistolle pyhitetty hänen ja hänen jälkeläistensä
tomut kätkevä Ludvigsburg, useat näkötornit y. m.
Puistossakävijöiden sisäänpääsymaksuista
karttuvat varat käytetään
hyväntekeväisyystarkoituksiin. A. Es.
Monroe [manrou], James (1758-1831),
Yhdysvaltain viides presidentti; otti osaa
Pohjois-Ameriikan vapaussotaan ja oli v:sta 1782
Virginian lakia säätävän kokouksen, sittemmin
liitto-kongressin, v:sta 1790 liittosenaatin jäsenenä;
1794-96 lähettiläänä Pariisissa, myöhemmin kaksi
eri kertaa Virginian kuvernöörinä ja Madisonin
presidenttikautena v:een 1817 valtiosihteerinä,
1817-25 Yhdysvaltain presidenttinä. 2 p. jouluk.
1823 kongressille osotetussa ilmoituksessa M.
esitti ne periaatteet, joita hän tahtoi noudattaa
ulkopolitiikassansa Euroopan valtoihin nähden ja
jotka sitten M o n r o e-o p i n (ks. t.) nimellä
ovat olleet Yhdysvaltain ulkopolitiikan suunnan
määrääjinä. [Gilman, „James M."] J. F.
Monroe-oppi 1. -doktriini [manrou] (ks.
Monroe), Pohjois-Ameriikan Yhdysvaltain
presidentin Monroen 1823 esittämä ja julkaisema
Ameriikan politiikkaa ja suhdetta Euroopan
valtioihin koskeva valtiollinen ohjelma. Julistus
sisältää seuraavat periaatteet ja toimintaohjeet:
Ameriikan maanosa on saavuttanut vapaan ja
riippumattoman aseman, eivätkä Euroopan
valtiot senvuoksi enää voi hankkia itselleen
siirtomaita Ameriikassa. Euroopan valtioitten
nykyisiin siirtomaihin Pohjois-Ameriikan Yhdysvallat
eivät ole puuttuneet eivätkä aio sitä tehdä, mutta
niiden täytyy epäystävälliseksi teoksi katsoa
kaikkea Euroopan valtioitten puolelta
vallanliar-joittamisen aikeessa tapahtuvaa sekaantumista
itsenäiseksi julistautuneen ameriikkalaisen
valtion asioihin, jonka itsenäisyyden Yhdysvallat
huolellisen harkinnan ja oikeitten periaatteitten
nojalla ovat tunnustaneet. -—- Ensimäinen näistä
periaatteista kohdistui lähinnä Englannin ja
Venäjän silloisia laajennusaikeita vastaan;
nyttemmin, kun Ameriikassa ei enää ole ,.lierratonta"
aluetta, s. o. maata, jonka alueella ei mikään
valtio harjoita valtaansa, se on merkityksetön.
Muuten tuo kielto sellaisenaan on ristiriidassa
yleisten kansainvälisoikeudellisten periaatteitten
kanssa, koska ,.herrattoman" alueen mikä valtio
tahansa, joka siihen pystyy, voipi vallata; tässä
kohdin julistuksella siis saattoi olla vain
poliittinen merkitys. Julistuksen jälkimäinen osa
kohdistuu Euroopan valtioitten silloista, pyhän
allianssin merkissä harjoittamaa
interventsionipolitiik-kaa vastaan, jonka vaikutuksia vain 7 milj. as.
käsittävät Yhdysvallat syystä saattoivat pelätä.
—• M. ei tietysti sellaisenaan voinut luoda mitään
uusia kansainvälisoikeudellisia säännöksiä,
eivätkä Europan valtiot milloinkaan ole antaneet
sille nimenomaista tunnustustaan. Se ei
myöskään ole voinut estää esim. Englantia
laajentamasta Kanadan aluetta eikä Ranskan seikkailua
Meksikossa 1863. Yleensä sillä kuitenkin on
ollut melkoinen poliittinen merkitys ja
Yhdysvalloissa on siihen monesti, ja myöskin
menestyksellä, vedottu, esim. Englannin ja Venetsuelan
rajariidassa 1895 sekä Venetsuelan rettelöitten
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
