- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 6. Mandoliini-Oulonsalo /
699-700

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Mordvalaiset - Mordvalaisten mytologia

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

Mordvalaisten mytologia

700

mordwinen oder Karatajen" = Suom.-ugr. seuran
aikak. XXI. 2 (eripainoksena 1902).] H. P.

Mordvalaisten mytologia. Tietomme siitä
ovat hyvin vaillinaiset. 1740-luvulla ja sitä
lähinnä seuraavina vuosikymmeninä mordvalaiset
jo kaikki tulivat kastetuiksi, ja vasta viime
vuosisadan keskipaikkeilta lähtien alkaa olla
vähänkään tarkempia ja luotettavampia tietoja
heidän kansallisen uskontonsa yhäti häviävistä
jäännöksistä, joita kuitenkin vielä aivan viime
aikoinakin on saatu eräiltä paikkakunnilta talteen.
Tämmöiseltä näyttää se kuva, jonka niistä saamme.

Mordvalaisilla vainajain ja luonnon henget
eivät sanottavasti ole sekaantuneet toisiinsa, ja
kumpienkin suhteen ilmenee hyvin alkuperäinen
kehitysaste.

Kuoleman jälkeinen elämä on maanpäällisen
elämän suoranaista jatkoa. Vainajat elävät maan
alla haudoissaan aivan samanlaista elämää kuin
ennen maan päällä, siellä kuten täälläkin samaan
sukuun (heimoon) kuuluvat yksissä, samassa
kylässä (= kalmistossa) — mitään yhteistä tuonelaa
ei ole. Kukin suku palvoo omia vainajiaan,
joista arvokkaimpana ja mahtavimpana pidetään
sitä, joka ensiksi on kalmistoon haudattu, s. o.
suvun kantaisää (ynnä hänen vaimoaan) ; hänellä
onkin nimenä ,,kalmiston (oik. haudan) haltia
1. valtias" (ers. kalmon’ k’ir’d’i). Yksityisille
vainajille vietetään määräaikaisia juhlia
haudalla ja kotona, kunnes vuosi on kulunut
kuolemasta, yleisiä juhlia taas kaikille suvun
vainajille joka vuosi määräaikoina, osaksi kalmistossa,
osaksi kylässä, jonne heitä nimenomaan käydään
kutsumassa. Sitä paitsi käännytään vainajien
puoleen rukouksin ja antimin kaikissa tiloissa,
milloin heidän apuaan luullaan tarvittavan omaksi
hyödyksi tahi toisten vahingoittamiseksi;
myöskin yleisissä (kyläkunnan) uhrijuhlissa on niitä
palvottu jumalien (luonnonhenkien) ohella.
Yksityisen vainajan juhlissa edustaa kuollutta
(väliin vainajan itsensä eläessään siihen toimeen
määräämä) henkilö, joka kertoelee hautaelämästä
sekä lopuksi siunaa entistä kotitaloaan ja
omaisiaan ja joka juhlan päätyttyä saatetaan
hautausmaalle; niissä mainitaan myös olleen esillä
vainajan kuva 1. nukke. Kutsuttuina vainajat ovat
tervetulleita vieraita, mutta kun he omasta
aloitteestaan ilmestyvät, niin heitä yleensä
kammotaan. Erityisesti pelätään tapaturmaisesti
kuolioita ja suvuttomia, joita sen vuoksi omien
vainajien juhlissa myöskin muistetaan kestitä.

Jumalista on ensi sijalla taivaan jumala.
Hänen nimenään on moksalaisilla Skaj - synnyttäjä,
luoja tai Skabavas, Skajbas, joka viimemainittu
on yhdistys sanoista skaj ja pavas (pas) = jumala,
siis = luoja-jumala; sen edelle liitetään usein
mää-räyssana ot’s’u = suuri tai v’är’d’ä = ylhäällä oleva.
Ersäläisillä esiintyy viimeksi mainittu nimi
muodossa $k’i-pas, ja sen ohella tavataan toinen:
K’isk’e tai N’isk’e-pa,s, joka alkuaan luultavasti
on = in’i-sk’e. in’e-sk’i(-pas) = suuri luoja (-jumala),
(in’e = suuri), — siis yhtä kuin moks. ot’s’u Skaj
tai ot’s’u Skabavas; sitä paitsi heillä on
taivaan jumalan nimenä V’er’e-pas = ylhäällä oleva
jumala, joka ehkä alkuaan on tarkoittanut eri
jumal’olentoa, vaikka ersäläiset viime aikoina
paikoittain ovat pitäneet näitä nimiä samalle
jumalalle kuuluvina (tunnetaan myös nimi
V’er’e-sk’i-pas, vrt. moks. t/är’d’ä Skabavas). Taivaan

jumalalla oli puoliso: ers. N’isk’e-ava (A".-emo),
moks. Skabas-ava, sekä tytär, ersäläisiltä
saatujen tietojen mukaan kaksikin, nimeltä Kaslargo
ja Vezorgo, jota paitsi ersäl. lauluissa on puhe
myöskin hänen pojastaan. Taivaan jumalan ohella
esiintyy ersäläisillä erityinen „ukkos- jumala":
Pur’g’in’e-pas. Moksalaisilla on ukkosen nimenä
at’am, nähtävästi johdannainen sanaa at’a = ukko,
isoisä, joka seikka, samoin kuin vielä sateenkaaren
nimitys at’am-joqks = ukkosen jousi 1. kaari,
viittaa siihen, että moksalaisetkin ovat personoineet
ukkosta, mutta ei ole mitään tietoa siitä, että
tämä heimo olisi sitä palvonut. Aurinkoa ja
kuuta nimitetään rukouksissa ,.jumalaksi":
Tsi-pas (ers.), Si-bavas (moks.) = aurinko-jumala,
Kov-bas, Kov-bavas = kuu-jumala, ja
ensinmainittua palvottiin yleisissäkin uhrijuhlissa. -—
..Taivaallisiin" jumaliin lienee luettava
hämäräperäinen azar-ava = herratar, haltiatar, joka
moksalaisilla ainakin paikoittain näkyy olleen
suuressa arvossa; hän näet, erään vanhan tiedon
mukaan, asusti „ylhäällä, ilman yläosissa".

Muut luonnon henget ovat yleensä emo-nimisiä
(«ta = emo, vaimo), esim. V’cd’-ava = vesi-emo:
„emon" rinnalla mainitaan loitsuissa, mutta
uhri-rukouksissa vain harvoin, „ukko" (at’a), esim.
Y’cd’-at’a = vesi-ukko. joka varmaan on myöhempi
syntyinen. Moksalaisilla esiintyy varsinkin
paikoittain ,.emon" asemesta „lierratar, rouva,
emäntä" (azar-ava), esim. V’ed’-az9rava
„vesi-rouva", jolloin vastaava miespuolinen haltia taas
on nimeltään „herra, isäntä" (azar), esim.
V’ed’-azor = vesiherra. Vielä tapaa sentapaisia
nimityksiä (tavall. määräyssanoina käytettyinä) kuin
esim. V’cd’en’-k’ir’d’i „veden hallitsija t. valtias".
Tämmöisiä ,,emoja" j. n. e. oli tuulella, maalla,
pellolla, viljalla, metsällä, vedellä -— kullakin
pellolla, metsällä, vedellä omansa -—, ja niitä,
samoin kuin „taivaallisiakin" jumalia, palvottiin
yleisissä uhrijuhlissa etupäässä maanviljelyksen
menestymistä silmällä pitäen, veden henkiä myös
vaimojen hedelmällisyyden sekä karjanhoidon ja
kalastuksen edistäjinä; metsänhenkiä ei
kuitenkaan tiedetä semmoisissa juhlissa palvotun, mutta
kyllä yksityisiä puita (tammea, lehmusta j.n. e.).
— Samaan tapaan nimitettiin koko kyläkunnan
palvomaa kylänhenkeä: V’el’(e)-ava = kylä-emo
j. n. e. Kullakin talolla oli taas omat henkensä,
joita siinä asuvat kotonaan palvoivat, nekin
enimmäkseen ,,emoja" („ukkoja"), ,,herrattaria"
(..herroja") : kotipaikalla 1. koko talon alueella (jurt)
omansa (Jurt-ava j. n. e.), samoin
asuinrakennuksella 1. tuvalla (Kud-ava j. n. e.;
moksalaisilla myös Kudzi-pavas = talo-jumala), pihalla
(ersäl. Kardas-s’arko), karjapihatolla, eri
talousrakennuksilla, kuten riihellä, saunalla,
varastokuopalla y. m. kaikilla erityiset henkensä,
samoin mehiläistarhalla j. n. e

Luonnon henkien personoiminen ilmenee
enimmäkseen hyvin heikkona, varsinkin
uhrirukouk-sissa. Ainoastaan taivaan jumala perheineen ja
(ersäläisillä) ukkos-jumala esiintyvät aina
selvästi henkilöinä, ihmisellistettyinä olentoina
(tosin moksalaiset käyttävät skaj sanaa samalla
myöskin aineellisen taivaan nimityksenä), ja
heihin kohdistuvatkin etupäässä ne harvat myytit,
jumalaistarut, mitä mordvalaisilta tunnetaan.
Sitävastoin esim. ,.nouseva ja laskeva
aurinko-jumala" ja „kiertävä kuu-jumala" eivät ole muuta

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Sat Dec 21 13:45:58 2019 (aronsson) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/6/0368.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free