- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 6. Mandoliini-Oulonsalo /
761-762

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Munaiskristillinen kirjallisuus

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

759

Muinaiskristilli nen kirjallisuus

761

kuntajärjestys 011 n. s. Herran oppi (ks. D
i-d a k e); kuuluuko äsken löydetty merkillinen
’„Salomon oodien" nimellä merkitty
hymni-kokoelma jo tähän kirjallisuusryhmään vai vasta
vähää myöhempään aikaan, on riidanalaista.
Vilteistä alkukristilliselle kirjallisuudelle on
yksinkertainen muoto ja erinomaisen voimakas ja
välitön uskonnollinen tunnelma; tietoista
teologista refleksionia esiintyy verraten harvoin
(Paavali, Johannes, Ignatius). Tämä
kirjallisuus on yksinomaan kreikankielistä.

Kun toisen vuosisadan alussa kristityt
joutuivat sekä Rooman valtiovallan että pakanallisen
yleisön huomion esineeksi, muuttui kristillisen
kirjallisuuden luonne: kristityt alkoivat
kirjoittaa myös ulkopuolella olevia varten esittääkseen
ja puolustaakseen heidän edessään uskoansa.
Täten syntyi apologeettinen kirjallisuus,
joka kukoisti 2:sella vuosis. (Aristides, Justinus
marttyyri, Tatianus y. m.) ja jota 3:nnella
vuosis. etevästi edustivat Tertullianus, Klemens
Aleksandrialainen ja Origenes. Samaan aikaan
syntyi gnostikkojen piireissä, joissa
kristinuskon ja antiikkis-itämaisen maailman aatteet
pyrkivät sulautumaan yhteen, vanhin
kristillinen taidekirjallisuus, missä antiikin
muodollisiakin esikuvia noudatettiin. Sepitettiin
tarkoitusperäisiä evankeliumeja sekä apostolihistorioita,
joissa gnostilaisuuden aatteita pantiin Jeesuksen
ja apostolien suuhun; kun niissä sitäpaitsi oli
jännittäviä tapahtumia ja seikkailuja,
kelpasivat ne hellenistisen romaanikirjallisuuden
vastikkeeksi. Myös kirjoitettiin filosofisia teoksia,
joissa, huolimatta kummallisesta allegorisesta
muodosta, oli paljon terävää mietiskelyä.
Vastapainoksi gnostikkojen kirjallisuudelle, jonka
aate-sisällys suureksi osaksi meni kristinuskon
rajojen ulkopuolelle, kirkkoisät kehittivät
raitis-henkistä kristillistä teologiaa, kirjoittaen osaksi
puolustuskirjoja harhaoppisia vastaan ja
erityisten opinkohtain esityksiä (Irenæus, Hippolytus,
Origenes), osaksi laveita selityksiä Raamatun
kirjoihin (varsinkin Origenes), osaksi selvityksiä
kristillisen elämän periaatteista (Tertullianus,
Cyprianus. Klemens Aleksandrialainen).
Alkukristillisen kirjallisuuden jatkona syntyi
edelleen runsaasti kirjallisuutta seurakuntien omaa
sisäistä elämää varten: kirkko-oikeudellisia
kokoelmia, saarnoja, hartauskirjoituksia,
piispallisia kiertokirjeitä (Cyprianus) j. 11. e.
Marttyyrien kärsimyksistä koottiin kertomuksia
(marttyyriakteja), joita voimme pitää
kirkkohistorian alkeina; kristilliset kirjailijat (Sextus
Julius Africanus, Hippolytus) myös ensimäisinä
yrittivät maailmanhistorian kirjoittamista, minkä
aate edellytti vasta kristinuskossa tietoiseksi
tullutta käsitystä ihmiskunnan kehityksen
yhteydestä. — Marttyyrikirkon kirjallisuuden
kukoistusaika oli 3:nnen vuosis. edellinen puolisko,
Tertullianuksen ja Origeneen aika; klassillisen
sivistyksen pääpaikka Aleksandria oli
kristittyjenkin kirjallisen elämän keskus.
Kreikan kieli oli yhä vielä valtakielenä, myöskin
länsimailla; vasta v:n 200 tienoilta alkoi latina
tulla kristillisessä kirjallisuudessa käytäntöön,
ensinnä Pohjois-Afrikassa ja Roomassa, vaikka
Rooman seurakunta verraten kauan pysyi
kaksikielisenä. Latinaksi kirjoittivat Minucius Felix,
Tertullianus, Cyprianus, Arnobius, Lactantius

y. m. — Suuri osa marttyyrikirkon aikuista
kirjallisuutta on hävinnyt, osaksi tahallisesti
hävitettynä (gnostikkojen ja muiden lahkojen),
osaksi sisällykseltään vanhentuneena, kun
kristinuskon voitolle päästyä uudet kysymykset
astuivat etualaan. Viime vuosikymmenien uuttera
tutkimus ja lukuisat huomattavat löydöt ovat
kuitenkin luoneet odottamattoman paljon valoa
tälle alalle. Muodollisessa suhteessa tämä
kirjallisuus yleensä ei kestä kilpailua edes
myöhäis-antiikkisen kanssa, mutta aatteiden tuoreus ja
ylimekkyys ja tunnelman harras vilpittömyys
antaa sille erikoisen viehätyksen.

Kristinuskon voitto 4:nnellä vuosis. ja
valtakunta k i r k o n rikas kehitys vapautti paljon
voimia, joten olisi voinut odottaa kirjallisuuden
kukoistusta, etenkin kun lukuisat seuraavan ajan
kirkonmiehet olivat saaneet aikansa parhaan
kirjallisen sivistyksen antiikkisissa
reettorikou-luissa. Tämän ajan kynnyksellä seisoo
kreikkalaisista kirjailijoista Eusebius, Ciesarean
piispa, jonka kirkkohistoria, ensimäinen lajiaan,
on ikäänkuin jälkikatsaus juuri päättyneeseen
kehitysjaksoon. Mutta oppiriitojen kiivaat
puo-lnetaistelut vaikuttivat pian haitallisesti
puhtaasti tieteellisen ja kirjallisen elämän
kehitykseen; kirjallisuuden tuotteita mitattiin
yksinomaan puhdasoppisuuden mittapuulla. Tuotanto
oli kuitenkin hyvin ruusas ja monipuolinenkin;
eteviä kirjailijoita olivat Athanasius, Basilius
Suuri, Gregorius Nyssalainen, Gregorius
Nazianzi-lainen ja varsinkin kaunopuheisista saarnoistaan
kuuluisa Johannes Krysostomus. Seuraavat
teo-logipolvet painuivat enemmän tai vähemmän
orjalliseen riippuvaisuuteen edeltäjistään. Uutta
oli kuitenkin uusplatonilaisuudesta lähtenyt
mystiikka, jonka huippukohtana ovat Dionysius
Areopagitan teokset. Jotenkin epäonnistuneita
ovat Gregorius Nazianzilaisen ja muiden
yritykset sepittää runoelmia raamatullisista aiheista
antiikkisissa muodoissa. Kansanomaisessa
kirjallisuudessa tulivat vallalle munkki- ja
pyhimyslegendat, jotka ilmaisevat yhä suurempaa
herkkäuskoisuutta ja epäraitista mielikuvitusta.
Valta-kuntakirkon kreikkalaisen kirjallisuuden
välittömänä jatkona on bysanttilainen
kirjallisuus (ks. t.). — Kun 4:nneltä vuosis.
lähtien Syyriassa ja Egyptissä näiden
maakuntien vanha väestö alkoi vapautua hellenistisen
sivistyksen holhouksesta, syntyi kansankielistä
(syyrian- ja koptinkielistä) kristillistä
kirjallisuutta, joka sisällykseltään on samanlaista kuin
kreikkalainen, mutta köyhempää ja
hengettö-mämpää. Syyriankielisellä kirjallisuudella on
kuitenkin jonkun verran merkitystä.

Länsimaiden kristikunnassa nousi
latinankielinen kirjallisuus 4:nnellä vuosis. suureen
kukoistukseen. Voimakas käytännöllinen vaisto
esti lännen kirkkoisiä hukkumasta
hedelmättömiin mietiskelyihin, vaikka opinkysymyksiä kyllä
sielläkin käsiteltiin. Hilarius oli etevä
dogmaatikko, Ambrosius raamatunselittäjä ja saarnaaja,
Hieronymus sekä monipuolinen tiedemies että
siroa taidemuotoa tavoitteleva kirjeiden
sepittäjä. Verrattomasti korkeammalle muita
aikalaisiaan kohosi kirjailijanakin Augustinus, jonka
„Tunnustukset" ovat ehkäpä persoonallisinta,
mitä kukaan vanhan ajan mies on kirjoittanut
ja jonka ..Jumalan valtakunta" ja useat muut

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Sat Dec 21 13:45:58 2019 (aronsson) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/6/0401.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free