- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 6. Mandoliini-Oulonsalo /
837-838

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Musiikki ...

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

837

Musiikki

838

koskevat ajankuvaukset, 2) tn.-elämän kehitys
esitettynä kansakunnittain, aikakausittain tahi
yksityisillä ajankohdilla ja määrätyissä olosuhteissa,
3) erityisten m:n muotojen ja lajien kehitys läpi
aikojen. [Eitner: „Quellen- und Hilfswerke"
(1891); Riemann: „Gruudriss der
Musikwissen-sehaft" (1908).] Pääpiirteissään m:u kehitys on
ollut seuraavanlainen:

A. Vanhat sivistyskansat. Egypti,
Kiina, Intia (Babylonia). Israel, Kreikka (ja
Rooma). M:ia valaisevia muistomerkkejä on
säilynyt kuvissa, runoudessa, teoreettisissa
teoksissa sekä harvoissa nuottiesimerkeissä;
muinaisen m:n jätteitä on periytynyt nykyiseen
käytäntöön itä- ja etelä-aasialaisten sivistyskansojen
sekä kaikenlaatuisten luonnonkansojen (ks. t.)
m:ssa. Vanhan ajan m. oli laadultaan ensi
sijassa yksiäänistä soolo- ja kuorolaulua,
nimittäin uskonnollisia rukous-resitatiiveja ja hymnejä
(psalmeja), eepillisiä sankarilauluja, työlauluja,
taidelyriikkaa, säveldraamoja. Soittimina
käytettiin lyömä-, puhallus- ja (näpättäviä)
kielisoittimia. Soitin-m. oli yksiäänistä laulun
säestystä ja jäljittelyä tahi koloratuuritaituruutta.
Rytmiikka ja melodiikka pääsi jo varhain
korkealle kehittymään (eurytmia, polyrytmia,
muinaiset sävellajit, pentatoniikka, koloratuuri,
akustiset hienoudet). Moniäänisyyden ja
nuottikirjoituksen alkeita oli käytännössä Kiinassa,
Intiassa ja Kreikassa.

B. Keskiaika. Kristillinen kirkkolaulu
kehittyi juutalaisilta periytyneestä psalmodiasta(ks.
Kirkkomusiikki), sulattaen itseensä myös
klassillisen kreik. musiikin aineksia. Syntyi uusia,
havainnollisuuteen perustuvia
nuottikirjoitusjär-jestelmiä (neumit). M :n teoreettinen harrastus
elpyi ja levisi myös muhamettilaisiin maihin (ks.
Arabialainen m.). Länsimailla kehiteltiin
moniäänisyyden alkeita (9 :nneltä-12 :nnelle
vuosis. Organum, Fauxbourdon, Diskantus. 13:nnella
vuosis. Motetus); tämä aiheutui arvattavasti
urkujen leviämisestä ja kehittymisestä.
Nuottikirjoitus varmeni nuottiviivaston avulla.
Neu-meista kehittyivät n. s. koraali- ja
mensuraali-nuotit. Sillävälin olivat muinaisen lyyrillisen m :n
jätteet säilyneet oppimattomien kiertävien
jong-leurien (ks. t.) tanssilauluissa ja
soitin-improvi-satsioneissa. Heidän kauttaan tulivat myös
jousisoittimet käytäntöön muiden soittimien rinnalle
(niiden alkuperä on toistaiseksi vielä
ratkaisematon). Uuteen taiteelliseen kukoistukseen puhkesi
lyyrillinen laulu trubaduurien ja minne-laulajien
sävelmissä, joiden vaikutus sittemmin on
mestarilaulajien ja evankelisen virsilaulun
välityksellä ulottunut uuteen aikaan asti ja tuntuu vielä
nytkin enimpien Euroopan kansojen
kansansävelmissä.

C. Renesanssin aikakausi (1300-1600).
Trubaduurilaulujen improviseerattu säestys
kehittyi kiinteihin taiteellisiin muotoihin it.
balladi- ja madrigaalisävellyksissä (Firenzeläinen
ars nova). Italiasta tämä taidelaji levisi
Espanjaan ja Ranskaan. Alankomaissa ja Englannissa
sama tyyli siirtyi kirkkosävellyksiin (Dunstaple,
Dufay). Sen ohella joutui myös nuottikirjoitus
ja musiikin teoreettinen käsittely uuteen
vaiheeseen. Aikakauden lopulla (v:n 1460 jälkeen)
eristäytyi vokaalisävellys säestvksettömäksi
polyfoniseksi kuorotyyliksi, saavuttaen korkeimman

taiteellisen huippunsa Palestiinan ja Orlando di
Lasson teoksissa (messu, motetti, madrigaali,
chanson). Polyfoninen sävellystaito levisi nyt
myös Saksaan. Samalla ajalla soitinmusiikki
pääsi huomattavampaan asemaan. Soittimia
käytettiin ryhmittäin monenlaisissa sommituksissa
(pienoisorkestereissa). Jousisoittimien merkitys
kasvoi soittotekniikan edistyessä. Myös
puhallus-soittimet kehittyivät monipuolisemmin
käytettäviksi ja kosketinsoittimet (urut, piano)
pääsivät etualalle soolosoittimina. Nuottienpainatus
keksittiin (1500); sen avulla mestarien
säveltuot-teet helpommin levisivät maasta toiseen.

D. Kenraalibasson aikakausi
(1600-1750). Italiassa pyrittiin polyfonisen m:n
vaikeatajuisuudesta taas takaisin homofoniseen
yksinkertaisuuteen, silmämääränä antiikkisen sävel
draaman monodia (ks. t.). Tästä syntyi
ooppera-tyyli, joka perustui n. s. kenraalibasson säestä
mään soololauluun ja jonka vaikutus vähitellen
valtasi kaikki toisetkin säveltaiteen alat.
Ka-mari-m. ja orkesteri-m. vakiintuivat itsenäisiin
sävellysmuotoihin (sarja, sonaatti, konsertto,
sinfonia, jousikvartetti). Jousisoittimien rakenne
kehittyi täydellisyyteensä: pian ne saavuttivat
keskeisen aseman orkesterimusiikissa ja niiden
tekniikka määräsi soitin-m:n yleisen tyylin.
Vihdoin laulutyylikin muuttui soitintyylin
kaltaiseksi. Soololaulajat ja virtuoosit tulivat
musiikkielämän keskukseksi, ja sen yleinen kehitys
taipui pintapuolisuuteen. Sen huippuna oli it.
ooppera, kauas loitonneena alkuperäisestä
tarkoituksestaan. Tämän vastakohtana oli
draamalli-suutta vaativa ransk. ooppera (Lully, Rameau).
Myös entinen polyfoninen tyyli säilyi pohj.-saks.
urku- ja pianomusiikissa, saavuttaen
täydellisyytensä Bachin preludeissa ja fuugissa. Oopperan
ohella kehittyi samantyylinen kirkollinen
sävel-eepos (passio, oratori); suurten saks. mestarien
(Bach, Händel) käsissä yhtyivät tällä alalla
molemmat taistelevat tyylit valtaavaan
yhteisvaikutukseen.

E. Uusi aika (1750-). „Palautuminen
luontoon" tuli tunnussanaksi m:ssa, kuten muillakin
henkisen elämän aloilla. Gluekin oopperareformi
raivasi tietä, samoin saks. laulunäytelmä ja it.
koomillinen ooppera. Mozartin teoksissa
sävel-draama kohosi klassilliseen kukoistukseensa.
Vastaava kehitys soitin-m:n alalla saavutti pysyvät
tuloksensa Haydnin ja Beethovenin sävellyksissä.
19:s vuosisata toi mukanaan laululyriikan
täyden elävöitymisen (Schubert, Schumann),
täydellisen mullistuksen säveldraaman alalla (Wagner),
aavistamattoman kehityksen
orkesterisoitinnuk-sessa (Berlioz, Wagner. Strauss) ja
pianoteknii-kassa (Chopin, Liszt) sekä siitä johtuvan
sävel-maalailun. Kirkkomusiikissa ilmeni uutta
yksilöllistä syventymistä (Mendelssohn, Brahms,
Her-zogenberg, Bruckner). Kaiken tämän ohella
voidaan 19:nnen vuosis. m:ssa havaita kahdenlaista
rinnatusten kehittyvää tyylisuuntaa, joiden
vastakohtaisuus tuntuu yhä yltyvän nykyaikaisessa
musiikissa. Lähtien yhteisestä romantiikan
juuresta on säveltaiteen uusin kehitys
eristäytynyt toisaalta realistiseen vltiösubjektivisuuteen
(Strauss, Debussy) ja toisaalta
idealistis-karakte-ristiseen sopusuhtaisuuteen (Franck, Mahler).
Samalla esiintyy usealla taholla voimakas
kansallinen virtaus, jota ehkä selvimmin edustavat poh-

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Sat Dec 21 13:45:58 2019 (aronsson) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/6/0439.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free