Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Mystifikatsioni ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
925
Mystifikatsioni— Mytens
ttirgiques, les mystères, etc." (1901); E. K.
Cham-bers, „The mediæval stage" (1903).] J. Il-l.
Mystifikatsioni (ransk. myslifier = tehdä
salaperäiseksi), salaperäinen, hämärä asia; uskottelu.
Mystiikka (kreik. mystiko’s - salaperäinen)
on uskonnollisen elämän muoto, joka
enemmän tai vähemmän syrjäyttäen dogmit ja
kulttimenot panee pääpainon sielun
välittömään yhteyteen jumaluuden kanssa.
Mikäli uskonto sellaisenaan tavoittelee sielun
välitöntä yhteyttä jumaluuden kanssa, on kaikessa
uskonnollisuudessa myöskin mystillinen
momentti. Näin ollen ei m. suinkaan rajoitu
kristinuskoon, sitä on yhtä paljon esiintynyt esim.
intialaisessa uskonnossa (brahmanismi),
juutalaisuudessa ja islamissa (sufismi). Vanhan ajan
lopulla esiintyi vahva mystillinen virtaus
uusplato-nilaisessa filosofiassa ja sen vaikutuksen alaisissa
uskonnollisissa piireissä. Uusplatonilaisuuden
mukaan tulee sielun asteittain kohoutua
korkeimman olennon katselemiseen, kunnes se viimein
tajuttomassa tilassa, ekstaasissa, vaipuu
persoonattoman jumaluuden täydelliseen yhteyteen. —
Vanhan testamentin uskonnossa, jossa pääasiassa
lainomainen suhde vallitsee Jumalan ja ihmisen
välillä, ei ole m :11a sanottavaa merkitystä.
Kristinuskossa on toisin laita. Paavali käsittää
uskovan sielun suhteen Kristukseen mystillisesti:
uskova on Kristuksessa, hän on Kristuksen kanssa
kuollut ja Kristuksen kanssa noussut ylös.
Paavalin m:aa on sentähden nimitetty
Kris-tus-m :ksi. Vielä enemmän kallistuu
Johanneksen peruskäsitys mystilliseen suuntaan.
Uskova on Kristuksessa ja hänen kauttansa
Isässä. Sekä Isä että Poika ottavat asuntonsa
uskovassa sielussa. Tämä mystiikka ei kuitenkaan
tee tyhjäksi Jumalan eikä ihmisen
persoonallisuutta, se on välitöntä persoonallista kosketusta
Jumalan ja ihmissielun välillä.
Tätä persoonallisuus-m :aa esiintyy sitten myös
useilla kristillisillä kirkkoisillä, jolloinka
varsinkin kuvataan sielun ja Jeesuksen välistä
rakkautta mystillisillä väreillä. Jo muutamat
juutalaiset rabbiinit e. Kr. olivat ruvenneet
selittämään „Korkeata veisua" Jumalan ja sielun
välisen rakkauden ylistykseksi. Tämän johdosta
käyttävät kirkkoisät aistilliseen rakkauteen kuuluvia
kuvia ja lauseparsia kuvatessaan sielun suhdetta
Jeesukseen, „sielun ylkään". Tällainen eroottinen
m. saavutti huippukohtansa keskiaikana
Bernhard Clairvaux’laisen
tutkistelemuk-sissa ja uudella ajalla kreivi Z i n z e n d o r f i n
hengellisissä virsissä. Jollei oteta lukuun
muutamia mauttomuuksiin meneviä liioitteluja, on
tämä m :n linja pysynyt puhtaasti kristillisenä,
eikä ole himmentänyt Jumalan ja ihmisen
välistä rajaa. Toisin on uusplatonilaisuudesta
polveutuvan m :n laita, jonka ensimäiset kristilliset
muodostukset ovat n. s. Dionysius A r e o p
a-giitan (ks. t.) kirjoitukset 5:nnellä vuosis.
j. Kr. Näissä erotetaan myönteinen teologia, joka
lausuu Jumalasta positiivisia ominaisuuksia
(esim. valkeus, hyvyys), jotka ainoastaan ovat
vertauskuvallista laatua, ja kielteinen teologia,
joka Jumalalta kieltää kaikki ominaisuudet.
Jumala on kaiken, myöskin tajunnan, yläpuolella
oleva tutkimaton oleuto. Käsittämättömän
Jumalan ja äärellisen ihmisen välillä on suunnaton
joukko erinäisiin asteisiin ja ryhmiin järjestet-
tyjä henkiolentoja. Kun näissä kirjoissa papis
tolle annetaan suurenmoinen välittäjäasema,
saavuttivat ne pian katolisessa kirkossa tukevan
jalansijan ja katsottiin olevan kotoisin apostoli
seita ajalta. Johannes Scott|s Erige
naii (k. 877 j. Kr.) latinaksi kääntäminä ne saa
vuttivat myöskin keskiajan länsimaisessa
kirkossa melkoisen vaikutuksen. Sen jälkeen esiin
tyy kirkossa selvä panteistinen m:n virtaus, joka
saavuttaa jonkunlaisen huippukohdan saks. m:n
edustajissa: mestari E c k a r t issa (ks. t.), Tau
1 e r issa (ks. t.) y. m. Kuitenkin nämätkin
miehet ovat suuressa määrässä syventäneet uskonnol
lista elämää Saksassa ja siten valmistaneet
uskonpuhdistusta. Tuntemattoman mystikon kir
joittama ,,saksalainen teologia" miellytti Lutheria
niin suuresti, että hän alkuvuosinaan siitä jul
kaisi uuden painoksen. Lutherin teoksissa
onkin huomattavissa vahva mystillinen virtaus.
Luterilaisessa kirkossa edustavat raitista m:aa
myöhemmin Böhm e (ks. t.), Weigel, Johan
Arndt, ötinger y. m.
Katolisessa kirkossa on
uskonpuhdistuksen jälkeen esiintynyt voimakkaita mystillisiä
virtauksia. Espanjalaiset mystikot
16:n-nella vuosis. etsivät „sisällistä tietä" rukouksen
ja mietiskelyn kautta pyhitystä: heistä saavutti
pyhä Teresa (k. 1582) pyhimyksen arvon.
17:nnellä vuosis. esiintyi Ranskassa kvietistinen
(ks. K v i e t i s m i) m., joka opetti epäitsekästä
rakkautta Jumalaan ja ehdotonta tyytymistä
hänen tahtoonsa; sen etevimmät edustajat:
Fénélon (ks. t.) ja madame Guy on (ks. t.) olivat
harhaoppisiksi epäiltyjä. Toiset mystikot, kuten
M o 1 i n o s (ks. t.) saivat kerettiläisinä kuolla
vankeudessa. Uudemmassa jumaluusopissa
on m: aa arvosteltu eri tavoin.
Schleiermacher, joka nuoruudessaan oli tutustunut
herrnhutilaiseen m :aan, on sille suopea, jota
vastoin Albr. R i t s c h 1 katsoo m:n pakanalliseksi
kasvannaiseksi kristinuskossa. William
James katsoo m:aa mitä olennaisimmaksi
uskonnolliseksi ilmiöksi. Epäilemättä voi sanoa, että
m. on uskonnollisen elämän jaloimpia tuotteita.
[Edv. Lehmann, „Mystik i hedenskap og kris
tendom" (1904); Friedrich von Hiigel, ..The
mvs-tical element of religion" (1908); Preger, „Ge
schichte der deutschen Mystik" I-IIT (1874-93).]
E. K-a.
Mystillinen (ks. Mysteerit), salaperäinen,
salainen.
Mystiläisyys ks. Mystiikka.
Mystisismi (ks. Mysteerit), se ajatus
kanta, ettei todellisuuden sisäistä luonnetta
voida ymmärryksen avulla käsittää, koska se on
vain välittömästi tajuttavissa; vrt.
Mystiikka.
Mytens (Meytens) [mei-J, lioll.
taidemaa-larisuku, jonka huomattavimpia jäseniä ovat:
1. Daniel M. vanh. (k. n. 16G0), joka Ruben
sista vaikutusta saaneena maalasi vanhanaikais
sen jäykkiä, mutta luonteenkuvaukseltaan
hyviä muotokuvia. N. 1618-33 M. oleskeli
Englannissa nauttien Jaakko I:n ja Kaarle I:n hovin
sekä ylhäisöpiirien suurta suosiota, kunnes van
Dyckin syrjäyttämällä jälleen siirtyi
kotikaupunkiinsa Haagiin. — 2. Johannes (Jan) M.
(1014-70), edellisen veljenpoika; oli Haagiin
perustetun uuden Pictura nimisen maalariseuran
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
