Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Napamaat
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
1005
Napamaat
1006
Erebus ja Terror Rossin-meressä Viktorian-maan
ulkopuolella). Itä-Antarktis on luultavasti vanha
kontinentti, jonka murtoreunana on
Viktorian-maan jyrkkä rinne. Graham-maan Alpit ovat
luultavasti Etelä-Ameriikan Andien jatkona, ja
tämä jono jatkuu todennäköisesti Kuningatar
Maudin vuorijonoon. Suurin osa maata on
paksun sisämaanjäätikön tai jäävirtojen peitossa.
Ilmasto. Tähänastisten havaintojen mukaan
näyttää talvi etelänapamanterella yleensä olevan
yhtä kylmä tai vähän kylmempi, kesä taas
huomattavasti kylmempi kuin pohjois-n :ssa.
Yhtenäistä kuvaa lämpösuhteista ei kuitenkaan vielä
tätä nykyä voi saada. Joka tapauksessa
etelänapamanner ilmeisesti on maapallon mahtavin
kylmyvskeskus ja -säiliö, siellä sijaitsee
myöskin eteläisen pallonpuoliskon pakkasnapa. Ei
missään muualla koko maapallolla ole kesän
lämpömäärä niin alhainen kuin siellä, vuoden
lämpimimpienkin kuukausien, joulu- ja
tammikuun keskilämpö lienee etelänapamanterella vain
n. —1–2° C. Tuskin missään muualla on
myöskään niin usein ja niin raivoisia
hirmumyrskyjä. Lumentulo (sademäärä) vlätasangolla
on tähänastisten havaintojen mukaan hyvin pieni,
joien valtavat jäätiköt polveutunevat
suurimmaksi osaksi vanhemmilta ajoilta — uusimmat
havainnot vuorien rinteiltä osoittavatkin, että
jäätikkö on ennen ollut vielä paljon paksumpi
kuin nykyään. Subantarktisessa saaristossa
vallitsee raaka ja myrskyinen meri-ilmasto
runsaine sumuineen, talvi on kyllä hyvin lauhkea,
mutta kesä sangen viileä., ero lämpömäärässä
kesän ja talven välillä vain vähäinen: kesän
keskilämpö lienee n. + 4°- -f- 6° C, talven n.
— 4°-+ 2° C asemasta y. m. riippuen.
Kasvisto ja eläimistö on etelä-n:ssa
paljon köyhempi kuin pohjois-n :ssa.
Subantarkti-sesta saaristostakin, siis pohjoisella
pallonpuoliskolla Keski-Eurooppaa vastaavista seuduista,
tunnetaan vain muutamia kymmeniä
siemenkasveja, mikä kyllä suureksi osaksi riippunee
näiden alueiden eristetystä asemasta. Puumaisia
kasveja ei ole ollenkaan, joskin kasvullisuus
tuulelta suojatuissa paikoissa kyllä voi olla
rehevää (esim. Kerguelen-kaali). Varsinaisessa
Antarktiksessa ovat äärimäisen köyhän kasviston
korkeimmat edustajat muutamat sammalet ja
jäkälät. Merikasvisto sensijaan 011
Etelä-Jäämeres-säkin huomattavan rikas, etenkin pii levät
esiintyvät samoinkuin Pohjois-Jäämeressä äärettömin
joukoin —- veden väri on usein aivan ruskea
niiden vuoksi. Maaeläimistöön nähden on koko
Antarktikselle ominaista täydellinen nisäkkäiden
puute (Kerguelen-saarelle tuotuja kaniineja ja
rottia lukuunottamatta). Ainoa varsinainen
maalintu on eräs subantarktisessa saaristossa
tavattava kirvinen (Anthus antarclicus). Merestä
ravintonsa saava rannikkolinnusto on sensijaan
Antarktiksessakin sangen rikas, tyypillisimmät
edustajat ovat runsaslukuisina esiintyvät
pingviinit. Muista linnuista ovat huomattavimmat useat
myrskylintujen heimon edustajat. Lintuvuoria
(etupäässä pingviinien asumia) on etelii n :ssakin,
joskin ne ovat vähäisempiä kuin pohjois-n :ssa.
Selkärangattomiakin on etelä-n:ssa tavattu
hyvin vähän, subantarktisessa saaristossakin vain
muutamia hyönteis- ja hämähäkkilajeja, joku
nilviäinen ja mato sekä äyriäisiä y. m. ma-
keassa vedessä. Itse etelänapamanterelta
tunnetaan vain pari siivetöntä hyönteistä sekä
mikroskooppisia makeanveden eläimiä m. m.
ratas-eläimiä, jotka voivat siellä säilyä, vaikka vedet
ovat suurimman osan vuotta pohjaa myöten
jäässä. Varsinainen merieläimistö, sekä alempi
että korkeampikin, on sangen rikas.
Etelä-Jäämeressä asustaa joukko valaita (pyynti
paljon huomattavampi kuin pohjois-n :ssa: v. 1912
74 alusta 69,960 rek.-ton. subantarktisen
saariston seuduilla). Hylkeitä on useita lajeja, m. m.
merileopardi (Ogmorhinus leptonyx),
kaulus-hylje (Lobudon carcinophaga), pitkäkärsäinen
merinorsu (Macrorliivus leoninus) y. m. —
Eräänlainen yhtäläisyys Pohjois- ja Etelä-Jäämeren
eläimistössä on antanut aiheen n. s.
bipolari-teettiteoriaan, jonka mukaan molempien
jää-merien eläimistö olisi jätettä alkuperäisestä,
koko maapallolle yhteisestä merieläimistöstä.
Mainittu teoria ei kuitenkaan liene saavuttanut
yleisempää hyväksymistä.
Sekä polijois- että etelä n :ssa tehdyt
paleontologiset löydöt -— etenkin etelä n :hin nähden
kuitenkin vielä hyvin vähäiset — ovat osoittaneet,
että näissä seuduissa on ennen muinoin
vallinnut paljon edullisempi ilmasto kuin nykyään.
Niinpä on Grönlannissa ja Huippuvuorilla
liitukauden alkuaikoina ollut reheviä subtrooppisia
saniais-, käpypalmu- ja havupuumetsiä,
sittemmin ovat siellä olleet vallalla lehtipuut, niiden
joukossa laakerit, viikunapuut ja magnoliat.
Tertiäärikaudella taas tavattiin pyökkejä,
kastanjoja ja useita tammilajeja, sitäpaitsi
myöskin sypressejä, Sequoia- ja Gingko-\a]e)& y. m.
havupuita, vieläpä muratti- ja
viiniköynnös-lajejakin. Eläimistö oli epäilemättä myöskin
vastaavassa määrässä toisenlainen kuin nykyään.
Vähitellen sitten ilmaston kylmetessä entinen
kasvisto ja eläimistö hävisi. J. E. R. rf /. V-s.
Löytö- ja tutkimushistoria.
Pohjoisten löytöhistorian voi sanoa alkavan jo
vanhalla ajalla, vaikkakaan oikeat n. eivät silloin
vielä olleet kysymyksessä. Ensimäinen retkeilijä,
josta tietoja on säilynyt meidän päiviimme, oli
massilialainen (Massilia = Marseille) Pytheas.
N. 325 e. Kr. liiin purjehti pohjoiseen ja tuli
Brittein-saarten ja Norjan („Thulen") rannikoille
saakka, siten siirtäen tähän aikaan tunnetun
maailman pohjoisrajan Englannin
etelärannikosta napapiirin seuduille. Vasta n. 1,000 vuotta
myöhemmältä ajalta on runsaammin tietoja
pohjoisiin maihin tehdyistä matkoista. V. 825
tienoilla j. Kr. tai vähän aikaisemmin saapui
irlantilaisia munkkeja Färsaarille ja Islantiin,
n. 861 tuli Fär-saarille norjalaisia, joista osa
jäi sinne asumaan, samoin asettui norjalaisia
Islantiin, jonka Gardar v. 865 oli löytänyt
uudelleen. N. 875 teki norjalainen Ottar
kuuluisan matkansa Vienan meren rannikolle
„Bjarma-lantiin". Norjalainen Eerik Punainen (Eerik
Raudi, ks. t.) saapui 984-986 tienoilla Islannista
Grönlantiin, jonne norjalaiset sitten perustivat
aluksi kukoistavan siirtokunnan. Islannista ja
Grönlannista norjalaiset tekivät matkoja eri
suuntiin, Grönlannista käsin he muun muassa
v:n 1000 tienoissa löysivät Ameriikan (ks. A m
e-r i i k k a, palsta 322). Sittenkuin espanjalaiset
olivat löytäneet Ameriikan keskiset osat, ja
muitakin eurooppalaisia oli tullut uuden maan-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
