- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 6. Mandoliini-Oulonsalo /
1009-1010

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Napamaat

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

1005

Napamaat

1006

osan rannikoille, alettiin innokkaasti etsiä
läntistä kulkutietä Intiaan ja Kiinaan, ja samalla
tutkittiin Pohjois-Ameriikan pohjoisosia ja sen
pohjoispuolista saaristoa. Viimemainitun
tutkijoista mainittakoon 16:nnen vuosis. lopulta ja
17:nnen alkupuolelta John Davis, Henry
Hudson, Bylot ja Baffin (näiden
löydöistä ks. A m e r i i k k a, palsta 324) sekä
Frobisher. Samoihin aikoihin etsittiin
myöskin koillisväylää. Engl. Chancelor löysi
tällöin (1553) uudestaan Vienan meren ja saapui
Vienan-joen suulle, mistä käsin teki matkan
Moskovaan saaden aikaan siellä edullisia
kauppasopimuksia. Tämä menestys aiheutti
Englannissa „Museovy eompany"-kauppaseuran
perustamisen, millä oli suuri merkitys vastaisille
tutkimuksille. Se lähetti 1555 Burroughin
Ob-joelle, hän pääsi kuitenkin vain Novaja Zemljan
tienoille (Vaigats-salmeen). Mahdollista on
kuitenkin, että venäläiset kalastajat olivat jo
aikaisemmin löytäneet sekä Kolgujev-saaren että
Novaja Zemljan. Kaarian-merelle pääsivät
ensi-mäisinä englantilaiset (1580). Heidän työtään
jatkoivat hollantilaiset, jotka vv. 1594-97 tekivät
kolme eri matkaa koilliseen, joko koillisväylän
löytämisen ja siitä luvatun palkinnon toivossa
tai ehkä ennemminkin löytääkseen uusia
valaan-pyyntipaikkoja. Tunnetuimmat hollantilaisista
retkeilijöistä olivat Barents, Heemskerck
ja Nay. Barents kävi Samojedien niemimaalla
saakka idässä (1594) ja Heemskerckin kanssa
Huippuvuorilla pohjoisessa (1596). He löysivät
myöskin Karhusaaren ja purjehtivat Novaja
Zemljan pohjoispään ympäri; retkikunnan
talvehdittua Barents paluumatkalla kuoli.
Sittenkuin tanskalaiset, hollantilaiset ja englantilaiset
seuraavinakin vuosina turhaan olivat etsineet
avonaista koillisväylää, jätettiin koko aie
sikseen. Hudson kuitenkin vielä koetti tätäkin
väylää etsiä, vaikka turhaan (1608) ; hän oli
myös ensimäinen varsinainen pohjoisnavalle
pyrkijä, hän nim. aikoi päästä Intiaan
purjehtimalla suoraan navan yli. Tästä rohkeasta
yrityksestä jäät kuitenkin tekivät pian lopun.
Hudson lienee tällä matkalla kuitenkin
löytänyt yksinäisen Jan Mayenin saaren.
Polijois-Jäämeren etelärannikot tulivat tunnetuiksi
Siperiaan siirtyneiden kasakkain retkillä. D e
s-nev tuli Tsuktsien niemimaalle saakka ja
purjehti 1648 sen rantaa pitkin Itäniemeen (Kap
Desneviin). Näiden seutujen tuntemus edistyi
etenkin Pietari Suuren suunnittelemien, mutta
täydessä laajuudessaan vasta 1734-43
toimeenpantujen suurenmoisten arktisten
tutkimusretkien kautta. Niinpä tansk. Bering jo 1728
purjehti hänestä nimensä saaneen salmen lävitse,
1741 Bering ja Tsirikov pääsivät
Kamtsat-kasta Alaskaan. Beringin työtä jatkoi S t e 1 1 e r.
Hän ja G m e 1 i n olivat m. m. mukana
Sipe-t rian pohjoisrannikon tutkimustyössä, jonka
tuloksena oli mainitun rannikon kartoittaminen
pääpiirteissään. Mantereen pohjoisin niemi sai
nimensä ensimäisestä löytäjästään (1743)
Tsel-juskinista. Myöhemmin (1770) Ljaliov löysi
Uuden Siperian saaret. N. 1770-luvulta voimme
sanoa varsinaisesti tieteellisten löytöretkien ajan
alkavan, kaikkialle napaseutujen
luoksepääse-mättömiin osiin koetettiin päästä seikkaperäisiä
tutkimuksia toimittamaan. Suuri merenkulkija

ja tutkimusmatkailija James Cook pyrki
1778 kolmannella suurella matkallaan, vaikka
turhaan, Beringin-salmen kautta Aasian
pohjoispuolitse. Pohjois-Ameriikan pohjoisrannikkoa
tutki Mackenzie purjehdittuaan hänestä
nimensä saanutta jokea pitkin alas. Kun viime
vuosisadan alussa valaanpyytäjien oli
onnistunut päästä suotuisina kesinä hyvinkin kauas
pohjoiseen — m. m. pitkin Grönlannin
rannikkoja, heräsi Englannissa luoteisväylän
löytämisen toivo uudelleen. Ennen luvattu 20,000
punnan palkinto tästä löydöstä määrättiin
uudelleen, sitäpaitsi luvattiin 5.000 punnan palkinto
110:nnelle pituusasteelle pääsemisestä ja John
Ross ja Eduard Parry lähetettiin 1818
matkalle. Ross kääntyi takaisin
Lancaster-salmesta luullen sen umpinaiseksi, mutta seur. v.
Parry purjehti sen lävitse ja eteenpäin tärkeitä
löytöjä tehden suunnilleen Grönlannin ja
Beringin-salmen keskivälille, talvehtien
Melvillo-saaressa. Täten hän voitti edellämainitun 5,000
punnan palkinnon. Seuraavina vuosina sekä
Parry että muut tutkivat edelleen
Pohjois-Ameriikan pohjoisrannikkoa. Tärkeät olivat
varsinkin John Franklinin retket 1819-27.
Franklin ja hänen seuralaisensa Back ja
Richardson tekivät tunnetuksi suuren osan
pohjoista rannikkoaluetta v. m. Vihdoin Franklin
uskalsi ryhtyä ratkaisemaan luoteisväylä-kysymystä.
Varustettiin suurenmoinen retkikunta, joka läksi
matkalle 1845 kahdella laivalla. Retkikunnan 129
jäsenestä ei kuitenkaan ainoakaan palannut
(ks. Franklin, Sir John). Lukuisat
pelastus-ja etsimisretkikunnat, ,,Franklin-retkikunnat"
(1847-57) tekivät suuret alat arktista saaristoa
tunnetuiksi. Mc Cluren retkikunta (1851-53)
lopulta totesi luoteisväylän olemassa-olon,
voimatta kuitenkaan purjehtia muuta kuin
Be-ringin-salmesta Banksin-salmeen. Aikaisemmin,
1828-34 John Ross ja James Ross olivat
löytäneet magneettisen pohjoisnavan Boothia
Felix-niemimaalla. V. 1853 pääsi tarmokas
ame-riikkalainen Kane Smithin-salmeen, jonka
rannalla hän talvehti 78 ^o0 polij. lev.; 1861
matkusti samoilla seuduin II a y e s. Kaikki
edellämainitut retkikunnat olivat tuloksettomat siinä
suhteessa, ettei löydetty sulaa napamerta. kuten
oli toivottu, sensijaan kyllä kiinteätä merijäätä.
Kuitenkin saavutettiin paljon maantieteellisesti
arvokkaitakin tuloksia, m. m. varmoja
todistuksia siitä, että Grönlanti on saari. Eri tahoilla
aloitetusta seikkaperäisestä n;n tutkimisesta
mainittakoon, että ruotsalaiset toimittivat
tärkeitä tutkimuksia Huippuvuorilla vv. 1861. 1867
ja 1868. useihin retkiin otti osaa A. E.
Nordenskiöld. Grönlantia taas ovat
tanskalaiset innokkaasti tutkineet. Henrik Rink. joka
itse oli kauan elänyt siellä, julkaisi arvokkaan
kertomuksen tästä alueesta, etenkin asukkaihin
huomiota kiinnittäen. Paljon tieteellistä
aineistoa Grönlannista on Tanskassa koottu
julkaisusarjaan ..Meddelelser om Gronland". Hyvin moni
tansk. retkikunta on tässä ollut avullisena.
Retkistä Grönlannin sisäosiin ovat erittäin
muistettavat A. E. Nordenskiöldin (ks. t.),
Fridtjof Nansen in (ks. t.) ja P e a r y n
tekemät. V. 1912 kulki sveits. de Quervai’n
johtama retkikunta poikki Grönlannin
leveäm-mältä paikalta kuin aikoinaan Nansen. Peary on

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Sat Dec 21 13:45:58 2019 (aronsson) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/6/0531.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free