- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 6. Mandoliini-Oulonsalo /
1403-1404

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Näsiä ...

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

1403

Näytelmätaide

1404

siin. Keskiajan näytelmä kehittyy niinikään
jumalanpalvelusmenoista, alkaen Kristuksen
syntymisen ja kärsimyshistorian miimillisinä
esityksinä. n. s. m y s t e r i o-näytelminä (ks. t.).
Sittemmin syntyivät n. s. moraliteet i t, joissa
esiintyi henkilöityjä hyveitä ja paheita keskenään
taistelevina. Näiden kansanomaisten
uskonnollisten näytelmien päämaana oli Ranska. —
Keskiaikainen kansannäytelmä, johon lisäksi kuului
karkeita ilveilyjä, sekä renesanssin tietoinen
palautuminen antiikkiseen draamaan synnyttivät
uudenaikaisen taidedraaman, joka vastakohtana
antiikkiselle kohtalotragedialle on
luonnenäy-telmä, missä sankari itse teollaan määrää
kohtalonsa. Kansalliset muotonsa, etupäässä
Espanjassa, Englannissa ja Ranskassa, tämä uuden
ajan n. sai 16:nuen vuosis. jälkipuoliskolla. Esp.
ja engl. draaman muodot olivat vapaampia ja
kansanomaisempia. Draaman toimintaa ei
rajoita sidonnaisuus samaan aikaan ja paikkaan,
se kehittyy leveämmin, luonteenkuvaus on
monipuolisempaa ja yksilöllisempää. Plastillisen
vaikutuksen sijaan tulee maalauksellinen, kauniin
höysteeksi luonteenomainen ja merkillinen,
traa-gilliseen sekoitetaan koomillista. Esp. draama
ei kuitenkaan voinut, vapautua katolisen
käsityksen dogmillisesta yksipuolisuudesta, Englannissa
sitävastoin kohotti luonnenäytelmän korkeimpaan
huippuunsa Shakespeare, psykologisen
luonteenkuvauksen suurin nero. Tämä n:n kukoistus
kuoleutui kummassakin maassa 17 :nnen vuosis. ensi
puoliskolla. — Ranskassa taistelivat aluksi esp.
ja antiikin esikuvat vallasta, kunnes jälkimäiset,
Richelieu’n perustaman akatemian välityksellä,
pääsivät voitolle. Ranskan klassillinen näytelmä,
niin tragedia kuin myöskin korkeampi runomuo
toinen luonnekomedia. asetti säännökseen,
väärin-käsitettyjen Aristoteleen ohjeiden nojalla, paikan
ja ajan yhteyden (s. o. näytelmän toiminnan
täytyi tapahtua samassa paikassa ja yhden
päiväkauden aikana), pysyen tällä kannalla
Corneil-lesta aina romantiikan päiviin asti. Se oli.
vastakohtana esp. ja engl. kansandraamalle.
olennaisesti hoviteatteria. Näytelmän päähenkilöt olivat
ruhtinaallisia ja hoviväkeä, hienosti sivistyneitä,
säntillisiä ja arvokkaita sanoissaan ja
käytöksessään. Tällä ransk. tragedialla oli yleiseuroopp.
pätevyys 18:nnen vuosis. lopulle saakka.
Varsinainen komedia ja farssi kehittyi
sitävastoin pääasiallisesti vanhasta it. „commedia dell’
arte"sta (ks. t.) ja kohoo korkeimmilleen
Ranskassa (Moliére) ja Tanskassa (Holberg).
..Haupt-und Staatsactionen" („Hauswurst"eineen),
com-media dell’ arten saksalais-kansallinen muoto,
pysyi eleillä 18:unen vuosis. keskipaikkeille. —
Uudistuksia tapahtuu vasta 1700-luvun
jälkipuoliskolla. Diderot, Sedaine ja Beaumarehais
luovat silloin porvarillisen
näytelmän sekä tapainkuvauksen, jonka
Lessing siirtää Saksaan. Samaan aikaan herää,
varsinkin Saksassa, suuri Shakespearen-ihailu.
Les-singin seuraajat Goethe ja Schiller luovat
Saksan klassillisen kansallis-draaman. jonka
nerokkaana romanttisena jatkajana oli H. v. Kleist,
mutta joka jotenkin pian tyrehtyy, kuten
myöskin käy Ranskan klassillisen tragedian
seuraajalle. romantiikan lyyrilliselle draamalle (Hugo.
de Vigny, Dumas vanh.). Romantiikan jälkeen
on yleensä vanha tragedia saanut väistyä porva-

rillisen näytelmän tieltä. Ransk. ..vaudeville"
(Scribe), joka kukoisti restauratsionin ja
heinä-kuun-monarkkian päivinä, sai suuren
vaikutusvallan. Mutta jo uudenaikaisen realismin aloit
tajat (Augier ja Dumas nuorempi, n. v :sta 1850)
olivat vapautuneet sen teatterimaisuudesta.
Heidän uudet yhteiskunnalliset ja
probleeminäytel-mänsä olivat käänteentekeviä. 1880-luvulla astui
näyttämölle naturalismi; mutta uudemmassa
ransk. draamassa on ollut yleensä huomattavana
enemmän teknillistä taituruutta kuin
vakavampaa pyrkimystä. Aivan viime aikoina on
kuitenkin koetettu luoda jotain uutta, erikoisesti
palautumalla 18:nnen vuosis. melodraamaan. —
Ensiksi liittyen ransk. naturalismiin ja
sittemmin siitä riippumattomana kehitti Ibsen
analyyttisen draaman, joka n. v:sta 1890 on tullut
määrääväksi Euroopassa, varsinkin Saksan
naturalismille (Hauptmann y. m.), sitten myöskin
Ranskassa ja Englannissa. Nykyään näkyy
tehtävän vakavia yrityksiä romanttis-lyyrilliseen
suuntaan, varsinkin Saksassa (Hugo v.
Hoff-mannsthal y. m.; samoin Italiassa G. d’Annunzio).
— 19:nnen vuosis. jälkipuoliskolla syntyy
R. Wagnerin luoma sävel draama,
..Gesammt-kunstwerk", jossa kaikki taidelajit, sanan,
sävelen ja teatterin, oli tarkoitettu yhtymään
korkeammaksi kokonaisuudeksi. — [Kirjallisuutta
ks. Draama.]

Näytelmätaide, näytelmärunouden
välttämätön täydentäjä, on taide, joka näyttämöllä
esittää draamallisen tapahtuman. Laajemmassa
merkityksessä se tarkoittaa myös
näyttämötaidetta (ks. Teatteri), ahtaammassa
merkityksessä draamallista esittämistaitoa, jossa 1 a
u-suntotaito sekä mimiikki ja
naamioitu s, s. o. esiintyjän luonteenomainen ulkoasu,
johon myös puku kuuluu, muodostavat kaksi
pääosaa. Paitsi puhetta säestävää mimiikkiä on
olemassa mykkä näytteleminen,
statistit. josta on kehittynyt erityinen taidekin,
pantomimi (musiikin yhteydessä), tanssi
ja baletti. — N. ei ole luonnoltaan
yksinomaan reproduktiivinen taide. Se vaatii
taiteilijalta koko hänen persoonallisuutensa. Oikea
näyttelijä ei esitä vain runoilijan ajatuksia ja
tunteita, vaan jotain uuttakin, omintakeista.
Hänen tulee niin kokonaan eläytyä osaansa, että
katselija luulee todellakin näkevänsä
runohenki-lön edessänsä. Entisaikoina taiteilija ratkaisi
tämän probleemin käyttämällä tyypillisiä
naamioita, uudenaikaisen n:n terävämpi
luonteen-erittely ja yksilöityminen vaatii eloisaa mimiikkiä.

Vanhin. kreikkalaisten n., oli kauttaaltaan
plastillinen. Naamiot ja koturnit estivät
näyttelijöiden vapautta, jotta he olivat kuin
eläviä kuvapatsaita. Usein sama näyttelijä esitti
useampia eri henkilöitä, käyttäen eri naamioita.
Naisilla ei ollut pääsyä kreik. näyttämölle.
De-mostheneen aikana näyttelijät muodostivat
erikoisen säädyn ja olivat avustajina useimmissa
julkisissa juhlissa. Roomassa kreikkalaisten
näytelmätaide kehittyi itsenäiseksi ja varsinkin
mi-miikkiin pantiin suurta huomiota. Myöhemmin
pääsi pantomimi siellä vallalle. Keisarivallan
ajoista asti oli naisilla oikeus esiintyä
näyttämöllä. Näyttämötekniikan kehittyessä yhä
korkeammalle laskeutui näyttelijöiden moraalinen
taso yhä alemmaksi, jonka tähden kristinusko

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Sat Dec 21 13:45:58 2019 (aronsson) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/6/0730.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free